Yksinkertainen mekko kaava

Yksinkertainen mekko kaava

Ompele yksinkertainen, 1920-luvun tyylinen juhlamekko pikkurahalla

Vaikka aikaa olisi vähän, ehdit ommella mekon noin kolmessa tunnissa ja ilman kaavoja, jos vain valitset yksinkertaisen mallin, joustavan materiaalin ja otat omat mittasi oikein. Nämä kolme mekkoa Lee ompeli samalla tavalla helmaa hiukan muunnellen. Materiaalit maksoivat 8-15 euroa/kpl. Jonkinlaisesta ompelutottumuksesta on apua, mutta jos kangas on halpaa, kannattaa kokeilla rohkeasti!

Kuinka mekon kaava tehdään peruskaavasta?

Kuinka mekon kaava tehdään peruskaavasta?

Ompelin oman mekkoni kauniista puuvillatrikoosta. Tämä kangas olikin juuri omiaan tähän kaavaan. Puuvillatrikoon rinnalla mietin jotakin hieman paksumpaa kangasta, mutta päätin säästää sen version tekemisen syksymmälle.

Oman minimallistoni kaavat nro. 2 - Merinovillainen mekko aka. kokovartalovillasukka

Oman minimallistoni kaavat nro. 2 – Merinovillainen mekko aka. kokovartalovillasukka

Niin paljon kuin edellisessä lehdessä nähdyistä mekoistakin tykkään (etenkin arkimekko on ollut paljon käytössä. Se on päällä tänäänkin!), niin tässä tuoreimmassa numerossa nähtävä vaate on vielä enemmän sielultaan minua.

Kietaisumekon ompeleminen on hyvä idea kesäksi

Kietaisumekon ompeleminen on hyvä idea kesäksi

Pelkät koulutyöt eivät ole riittäneet minulle ompelemaan oppimisessa, koska ensimmäisenä vuonna kävi selväksi, etten ollut taidoiltani riittävän hyvä. Päätin lisätä tahtia ja ryhtyä ompelemaan mahdollisimman paljon, että ymmärtäisin oikeasti miten vaatekappaleet rakentuvat. Tärkeää olisi myös saada aikaan todella siistiä jälkeä ja harjoittaa kärsivällisyyttäni.

Ompele syysmekko Pepin tyyliin – katso ohjeet vaihe vaiheelta! Mekon ompelee Suuri Käsityön uusi kässätubettaja

Ompele syysmekko Pepin tyyliin – katso ohjeet vaihe vaiheelta! Mekon ompelee Suuri Käsityön uusi kässätubettaja

”Halusin tehdä yksinkertaisen mekon, jonka voi laittaa päälle esimerkiksi kouluun, töihin tai mistä oma arki sitten koostuukaan. Vaikka yleisesti rakastan kirkkaita värejä, yritin tällä kertaa pysytellä tummissa kankaissa. Ruutukuvio tekee kankaasta mielenkiintoisen ja piristää muuten maanläheistä väriskaalaa.

DIY: Helppo kesämekko / DIY: Easy summer dress

DIY: Helppo kesämekko / DIY: Easy summer dress

Hauska tuli. Minulle oli hyödyllinen tieto tuosta kumilangasta se, että se pitää venyttäen puolata. Olen kai pari kertaa ommellut kumilankaa ja en oikein tiennyt kuinka se kuuluisi tehdä. Onnistuihan se silti jotenkin silloinkin, mutta en mielelläni siihen ole ruvennut. Ehkä voisi taas kokeilla.

Mikä tekee Dolores Doll -mekosta niin ihanan?

Mikä tekee Dolores Doll -mekosta niin ihanan?

Jotkin mekon ominaisuuksista ovat helppoja selittää, kuten materiaalin mukavuus, kun taas jotkin jutut vain tuntuvat olevan puhdasta taikaa, kuten se, miten mekko tuntuu olevan kuin mittojen mukaan tehty lähes kaiken kokoisille naisille! 

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Kuvat on otettu viimeistä lukuunottamatta oikeassa kesäparatiisissa eli Villingin saaressa, johon saimme tänä kesänäkin kutsun. Aurinko porotti sen verran kovasti, että kuvat ovat vähän puhkipalaneita, pahoittelen.

Haluatko sinäkin monikäyttöisen unelmamekon?

Tee kädentien kavennukset samalla tavalla kuin takakappaleella. Jatka neulomista, kunnes kädentien korkeus on (7) 8 (9) 10 (11) cm. Päätä keskimmäiset (13) 14 (16) 18 (20) s pääntietä varten ja neulo kumpikin olka erikseen. Päätä vielä pääntien reunassa joka 2. krs 3,2,1,1 s. Neulo viimeinen krs oikein työn nurjalta puolelta. Päätä olkasilmukat samalla korkeudella kuin takakappaleella.