Uudet silmälasit hajataitto

Uudet silmälasit hajataitto

Laseihin hajataiton korjausta – tottuminen tuntuu hankalalta?

Hajataitto on yleinen silmän taittovoiman poikkeama, ja se on usein perinnöllinen. Hajataittoisuus voi syntyä myös silmän vaurioitumisen seurauksena. Monilla liki- tai kaukonäköisillä ihmisillä on jossain määrin hajataittoa, mutta se voi esiintyä myös erillisenä taittovirheenä.

Piilolinssien ja silmälasien tilaaminen hajataittoa varten netistä on helppoa!

Piilolinssien ja silmälasien tilaaminen hajataittoa varten netistä on helppoa!

Myös piilolinsseillä voidaan hoitaa hajataitteisuutta. Vähäiseen hajataittoon käyvät tavalliset piilolinssit. Jos hajataittoa on enemmän voit käyttää erityisesti hajataitteisille suunniteltuja toorisia piilolinssejä.

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Hajataiton korjauksesta johtuu sanoisin! Itselläni aikanaan tuntui juuri tuollaiselta ennen, kuin totuin. Kumma ettei optikko huomauttanut asiasta, minulle kerrottiin että voi tuntua oudolta aluksi, jopa muutaman viikon ajan.

Raskauden vaikutukset näkökykyyn ja uudet silmälasit

Raskauden vaikutukset näkökykyyn ja uudet silmälasit

Juuri tätä ikäkysymystä ja vaikeakäyttöisyyden myyttiä kumotakseen optikkoni moniteholaseja minulle ehdottikin. Moniteholasit saadaan usein vähän varttuneemmalla iällä, ja silloin niiden käyttöön ottaminen on vähän haasteellisempaa.

Pää voi joutua koville uusien lasien kanssa

Pää voi joutua koville uusien lasien kanssa

Uusien silmälasien kylkiäisenä tulee silloin tällöin myös viiltävä päänsärky. Jomotus kuitenkin hälvenee, kunhan vain jaksaa käyttää uusia linssejä sitkeästi, eikä sekoita silmiään vanhojen lasien kanssa.

Kaupallinen yhteistyö Nissen: Yllättikö silmälasien loppulasku taas? Mikä niissä laseissa oikein maksaa?

Kaupallinen yhteistyö Nissen: Yllättikö silmälasien loppulasku taas? Mikä niissä laseissa oikein maksaa?

Varasimme uuden ajan vapaapäivän aamuksi, ja yllättäen näköni ei ollut muuttunut kuin aavistuksen. Sellaisen määrän, jonka vain kaltaiseni herkkisilmäiset edes huomaavat. Teetimme uudet lasit, ja optikkoni kehotti kokeilemaan, josko pitäisin laseja koko ajan, en vain työskennellessäni. Maailma kirkastui muutamassa päivässä, päänsäryt lakkasivat. Silmät rauhoittuivat, kun niiden ei tarvinnut aina lasien laittamisen ja pois ottamisen väleissä totutella näkemään uudella tavalla.

Näöntarkastus ja uusien silmälasien valinta

Näöntarkastus ja uusien silmälasien valinta

Ihanaa kuulla, että sulla on helpottanut migreenit silmälasien myötä! Itelläni ei oo tällä hetkellä silmälaseja, mutta sininen valo puhelimen näytöllä tai tietokoneella on kyllä tosi silmiä rasittavaa. Ite oon saanut pienen avun migreeniin sillä, että mulla on puhelimessa ja tietokoneessa säädettynä näytöt tosi lämpimälle, jolloin sinistä valoa ei oo, kun näyttö on keltaisempi.

Silmien laserleikkausesta outoja oireita – Henna, 40, katuu operaatiotaan: ”En menisi enää uudelleen leikkaukseen”

Turkulainen Henna Nykänen, 40, sai ensimmäiset silmälasinsa yhdeksänvuotiaana. Sen jälkeen hänen näkönsä huononi nopeasti, ja hän joutui vuosien mittaan monta kertaa ostamaan uudet silmälasit. Kun piilolinssien käyttökään ei hänelle sopinut, hän alkoi miettiä silmien laserleikkausta.

Your access to this site has been limited by the site owner

Näöntarkastuksessa mitataan myös kontrastiherkkyys, värien erottamiskyky ja näkökenttä. Mittausvälineet on yleisesti hyväksytyt näkömerkkitaulut ja muut testit. Englannissa ja USA:ssa näöntarkkuus kerrotaan suhdelukuna esim 20/20 vastaa meidän visusta 1.0. 20/20 arvo  kertoo kuinka näet 20 jalan (6 metrin) etäisyydeltä sen, minkä keskimääräinen henkilö näkee.