Työpaikkakiusaaminen kokemuksia

Työpaikkakiusaaminen kokemuksia

Työpaikkakiusaaminen on vakava ongelma työkulttuurissamme – Toimi näin, jos sinua kiusataan

Nyt olen päättänyt alkaa asiaa purkamaan, mutta en ole pääsemässä ennen syksyä psykologinkaan puheille asian tiimoilta. Haluaisin kuulla teidän omia kokemuksia työpaikkakiusaamisesta ja etenkin tarinoita siitä, miten olette asiasta päässeet yli ja saaneet kaiken selvitettyä.

Miksi aikuisten työpaikkakiusaaminen on vaiettu aihe?

Miksi aikuisten työpaikkakiusaaminen on vaiettu aihe?

Meillä kaikilla aikuisilla on jokin rajapinta kiusaamiseen: olemme ehkä kuulleet siitä lasten kouluissa tai jopa joutuneet kokemaan sitä omien lasten kohdatessa kiusaamista. Mutta mitenkäs sitten aikuisiällä? Ajattelisi helposti, että eihän aikuiset enää sorru kiusaamiseen. Väärin. Olen itsekin todella äimistynyt ilmiön laajuudesta: työpaikkakiusaaminen ja viranomaisten termein myös epäasiallinen kohtelu on paljon yleisempää kuin kukaan meistä olisi luullut. Mikä meillä mättää?

Toimi näin, jos koet, että sinua kiusataan

Toimi näin, jos koet, että sinua kiusataan

Useimmilla työpaikoilla on sovittu toimintamalli. Se sisältää ohjeistuksen kuinka toimia, mikäli kokee olevansa kiusaamisen kohteena. Jos et tiedä, onko työpaikallasi toimintamalli, tiedustele sitä työsuojeluvaltuutetulta tai luottamusmieheltäsi. Ota kokemasi kiusaaminen puheeksi mahdollisimman pian.

Osallistu keskusteluihin kirjautumalla palveluun.

Osallistu keskusteluihin kirjautumalla palveluun.

Minna Hyttisen oli pakko myöntää itselleen, ettei hän enää jaksanut entisessä työssään. Se pakotti pohtimaan muita uravaihtoehtoja. Nykyisessä työssään kotihoidossa hän kokee, että kaikki työpäivät ovat mukavia. Kuva: Minna Lyhty

TRAL-blogi: Miksi työpaikkakiusaamiseen ei puututa?

TRAL-blogi: Miksi työpaikkakiusaamiseen ei puututa?

Jopa jätkien kanssa – jotka olivat kavereitani – irvailtiin ja v*tt**ltiin jokapäivä toisille. Eikä se koskaan johtanut vakavempiin ongelmiin. Yksi kavereista tosin otti v*ttu*lut vakavasti tai että hän ei lopulta kestänyt sitä, joten hänestä tuli sitten tämän kaveriporukan ulkopuolellakin pienen ivan kohde. Hän selvisi käsittääkseni yläasteen ilman katastrofeja, mutta vihaa varmasti tänäkin päivänä yläaste aikaansa.

Nyt uskallan puhua työpaikkakiusaamisesta

Nyt uskallan puhua työpaikkakiusaamisesta

Eräällä työpaikallani oli kerran tilanne, jossa yhtä melko uutta työntekijää alettiin kiusata. Hänen puheilleen naureskeltiin vähän ivallisesti, häntä ei muistettu kutsua lounaalle muiden kanssa ja hänen käytöksensä joutui ekstratarkkaan syyniin.

Työpaikkakiusaaminen jättää syvät arvet: ”En toivo kellekään samaa kohtaloa”

Työpaikkakiusaaminen jättää syvät arvet: ”En toivo kellekään samaa kohtaloa”

”Uutena työntekijänä jäin nuorempana auttamattomasti ’vanhojen konkareiden’ jalkoihin. Työtehtävät jaettiin epäreilusti siten, ettei missään vaiheessa tullut mahdollisuutta näyttää omaa osaamistaan tai opetella edes koko työtä. Vain kuukauden töissä olon jälkeen työkaverit olivat ilmaisseet pomolleni, ettei minusta ole tähän työhön. Eivät edes vaivautuneet antamaan palautetta minulle ensin, vaan suoraan pomolle, joka päätti olla jatkamatta työsuhdetta.”

Miltä tuntuu syytös työpaikkakiusaamisesta, vaikka olisi vain antanut palautetta? Näillä aloilla tehdään eniten ilmoituksia kiusaamisesta

Moni kiusaamisen vuoksi pahoinvoiva nuori kohtaa vähättelyä, kertoo itsekin kiusaamisen kohteeksi lapsena ja nuorena joutunut Katri Salmi. Salmi keräsi nuorten kokemuksia ja kehitti mallin heidän auttamisekseen.

Työpaikkakiusaaminen on Suomessa suurempi tabu kuin seksuaalinen häirintä

Siitä jos mistä paikasta on jäänyt traumat. Tein työni ihan samperin huolella ja enemmänkin kuin piti, mutta silti kahdelta pomolta tulee a) pelkkää kritiikkiä ja b) ei mitään nimettävää palkankorotusta neljään vuoteen vaikka ammattiopinnot nimen omaan kyseistä työtehtävää vastaamaan siinä välissä suoritin.