Tummia ratkojat

Tummia ratkojat

Sotilaspuku virka- ja juhlatilaisuuksissa

Sotilaspuvun ja siihen kuuluvan pukineen käyttö on kielletty puoluepoliittisessa toiminnassa, vaalimainonnassa ja mielenosoituksissa eikä sen käyttöä vapaa-ajalla pidetä suotavana julkisissa mielipiteenilmaisun kaltaisissa tilaisuuksissa. Poliittisessa tilaisuudessa sotilaspukua voidaan kuitenkin käyttää esiinnyttäessä käskettynä tai virallisena puolustusvoimien edustajana. Asettuessaan ehdokkaaksi esimerkiksi kunnallisvaaleihin sotilas ei saa käyttää sotilaspukua puoluepoliittisessa toiminnassa eikä vaalimainonnassa.

Vain 4 konvehtia päivässä: Tumman suklaan terveyshyödyt yllättävät

Vain 4 konvehtia päivässä: Tumman suklaan terveyshyödyt yllättävät

EU:n hyväksymän terveysväittämän mukaan kaakaon sisältämät flavanolit auttavat ylläpitämään verisuonten joustavuutta, mikä ylläpitää normaalia verenkiertoa. Flavanolit ovat luonnollisia antioksidantteja, joita on kaakaon lisäksi esimerkiksi hedelmissä, teessä ja kasviksissa.

Hei rakas -jättihitillään hurmaava Behm esiintyy UMK:ssa – jo toistamiseen

Hei rakas -jättihitillään hurmaava Behm esiintyy UMK:ssa – jo toistamiseen

Talven isoimmasta kotimaisesta hitistä vastaava Behm esiintyy ensimmäistä kertaa sooloartistina suorassa UMK-finaalissa. Artisti on nimetty myös YleX Läpimurto -listauksen lupaavimmaksi uudeksi nimeksi vuodelle 2020.

Sisustusarkkitehti kertoo, miten kodin kolmen haastavimman kohteen ongelmat ratkotaan

Sisustusarkkitehti kertoo, miten kodin kolmen haastavimman kohteen ongelmat ratkotaan

Tummat värit pienentävät mielestämme tilaa, mutta samalla ne luovat omanlaista tunnelmaa. Oikeastihan neliöt tai säilytystilat eivät värin takia pienene. Muista silti tummien sävyjen kanssa riittävän tehokkaat valot ja niiden oikeanlainen sijoittelu.

Jalkapallolegenda sai kotkalaiset liikkeelle

Jalkapallolegenda sai kotkalaiset liikkeelle

Edesmennyt kotkalainen jalkapallolegenda Arto Tolsa sai kunniaa, kun Kotkan kauppatorilla pidetyssä tilaisuudessa julkistettiin toimittaja Kimmo Muttilaisen kirjoittama kirja Arto Tolsa – yksi yhdestätoista.

Olemme varanneet tämän jutun vain tilaajille.

Olemme varanneet tämän jutun vain tilaajille.

Kerron keskeneräisestä kirjasta hyväntuuliselle kirjailijalle, jonka tavaramerkiksi muodostunut polkkatukka on paksu, harmaa ja upea ja silmät pyöreiden lasien takana tummat ja tarkat. Donna Leon vaikuttaa siltä, että hän huomaa kaiken. Häneltä olisi turha salata mitään.

Kävelemään opetteleva lapsi ja turvallisuus

Kävelemään opetteleva lapsi ja turvallisuus

Kaikki meidän omatoimireissumme saavat alkunsa isoista unelmista sekä hyvästä  ja intensiivisestä suunnittelusta. Istumme läppärit sylissä tuntikausia useita iltoja tietoa ahmien ja mahdollisuuksia etsien. Paitsi tänä vuonna. Kaikki on ihan toisin.

Onginnan Suomen mestaruudet ratkottiin Kimolan kanavalla Iitin Kalamiesten Tuomo Rakkola oli ylivoimainen

Maailmanennätysrobotin ovat suunnitelleet amerikkalaiset ohjelmistoinsinöörit Jay Flatland ja Paul Rose. He odottavat nyt, että tulos hyväksytään Guinnessin ennätysten kirjaan. Edellinen robotin tekemä ennätys oli 3,253 sekuntia.

Kesän janoon sopii pitkä ja raikas drinkki

Apple valley -drinkkiin tarvittavaa Lillet Blancia saa Alkon tilausvalikoimasta, mutta sen voi korvata vaalealla vermutilla. Koristeena käytetään itse kuivattuja omenasiivuja. Alkoholin voi korvata omenamehulla.