Taulun kehystys

Taulun kehystys

Joulukoti Töölössä on sisustettu tanskalaisella twistillä

Kaipaisin siis jotakin hyvää ja kohtuuhintaista kehystämöä mieluiten suht kätevällä sijainnilla jossain Helsingin keskustassa tai sen liepeillä (joudun kuskaamaan taulujani kävellen tai julkisilla, mieluiten ei taksilla). Eli jos tiedätte hyvistä kehystämöistä, niin nyt olisin tosi kiitollinen vinkkauksista! Onhan noita joka kulmalla, mutta kun täysin ummikkona en viitsisi töitäni viedä ensimmäiseen eteen sattuvaan putiikkiin, jos ei tiedä työn jäljestä ja hintatasosta mitään. Kiitos jo etukäteen avusta.:)

Näin muutat taulun luonnetta kehyksillä – katso esimerkit

Taulun voi kehystää itse, mutta on hyvä huomioida, että teoksen arvo riippuu myös kehyksestä. Lisäksi työn säilyvyyden kannalta on tärkeää kehystää työ teknisesti oikein. Tiesithän, että pahimmillaan väärin kehystetty työ voi tuhoutua?

Mikä Turussa on erityisen hyvin? Vastaa Turun Sanomien kyselyyn

Mikä Turussa on erityisen hyvin? Vastaa Turun Sanomien kyselyyn

Kurki leikkaa puu- ja metallilistoja ja kokoaa kehyksiä uusituilla koneillaan puoli vuotta sitten käyttöön otetussa suuressa, siistissä ja säntillisessä verstaassaan Tiilentekijänkadulla Turun Martissa. Noin sadan neliön suuruiset kehystystilat sijaitsevat kellarissa ja ovat Turun suurimpia. Myymälä on samassa talossa katutasossa.

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Me hoidamme niin vaativat rakennuslasituskohteet kuin taulunkehystystyötkin. Meiltä mm. lasiovet, terassilasit, turvalasit, kaidelasit, peilit ja kehykset ym. Myös asennukset ja muut alan työt. Liikkeemme on auki arkipäivisin. Päivystämme 24h numerossa 040 5919999.

Nielsen P11 alumiinilistat – Suomen suosituin!

Hinnat on laskettu meillä tulostetuille kuville. Omiin valmiisiin tulosteisiin, piirroksiin tai maalauksiin jne. tulee mahdollinen toimituskulu Ateneuminkujalle pakettina sekä takaisin vastaanottoliikkeeseen yht. 30 € sekä 10 € lisähinta työstä.

Kehystys tuo taulusi parhaat puolet esille

Kehystys tuo taulusi parhaat puolet esille

Etenkin taideteoksia ja muuten henkilökohtaisesti tai historiallisesti tärkeitä töitä kehystettäessä kannattaa panostaa laatuun. Kehyssarsan ammattitaito ja laadukkaat materiaalit suojaavat työn ajan hampaalta mahdollisimman hyvin.

Täydellinen kehystyspalvelu vuodesta 1890

Täydellinen kehystyspalvelu vuodesta 1890

Rauman Taide- ja raambuad tarjoaa monipuoliset taidealan palvelut Raumalla. Saat myymälästämme taidetarvikkeet ja -materiaalit laidasta laittaa, ja hoidamme lisäksi erilaisia kehystystöitä tilauksesta.

Kehystys ja taululiike Kitee ja Tohmajärvi

Kiteellä sijaitsevassa liikkeessämme palveluihin kuuluu myös taulujen kehystys. Voit valita liikkeemme kehyksistä mieleisesi tai tuoda omat kehykset. Kehystyspalvelumme laittaa teoksellesi tyylikkäät kehykset ammattitaidolla.

Kattava valikoima laadukkaita taiteilijatarvikkeita

Kattavien kehystyspalveluidemme lisäksi löydät liikkeestämme Espoossa myös laajan valikoiman laadukkaita taiteilijatarvikkeita sekä kauniit lahjatavarat. Lisäksi vuokraamme galleriatila Vihergalleriaa taidenäyttely- ja taidemyyntikäyttöön!