Tammela tapahtumat

Tammela tapahtumat

Uusi lauluvihko käytössä Saarnakivellä sunnuntaina

Tammelan kirkossa pidetään 2.9. alkaen joka keskiviikko päivähartaushetki, joka alkaa klo 13 ja kestää 15-20 minuuttia. Kirkko on hartauden jälkeen auki klo 14 saakka yksityistä hiljentymistä tai tutustumista varten. Hartaushetkien pitäjinä toimivat seurakunnan kanttori, papit, diakoni, nuorisotyönohjaaja ja lapsityöntekijät. Hartaudet radioidaan myös Ruisluodon palvelukeskukseen.

Tammelan Hakkapeliitta-tapahtuma peruuntuu – Myös Rauhaniemen kesäteatterin näytökset perutaan

Tammelan Hakkapeliitta-tapahtuma peruuntuu – Myös Rauhaniemen kesäteatterin näytökset perutaan

Tapahtumaa järjestävän Nuorisoseura Auran johtokunta ilmoitti tapahtuman peruuntumisesta torstai-iltana. Johtokunnan mukaan vallitseva epidemiatilanne on tällä hetkellä liian epävarma. Epidemian suunta ja sen aiheuttamat mahdolliset rajoitukset ovat myös huonosti ennakoitavissa. Johtokunta huomauttaa, että noin 10 000 kävijän tapahtuman järjestäminen vaatii paljon aikaa ja siksi järjestäjät päätyivät pitämään välivuoden.

Kylään maisemaan -hankkeen keskustelutilaisuus Tammelassa

Kylään maisemaan -hankkeen keskustelutilaisuus Tammelassa

Olemme osaamisen kehittämisestä ja hyvinvoinnista kiinnostuneiden ihmisten kohtaamispaikka. Tarjoamme korkeatasoiset palvelut ja puitteet urheiluun, opiskeluun, yritystilaisuuksiin sekä luonto- ja liikuntaelämyksiin.

Pääsiäisleiri 1.-5.4.2021, Eerikkilä, Tammela

Pääsiäisleiri 1.-5.4.2021, Eerikkilä, Tammela

Tanssijoiden ja meidän kaikkien suomalaisten terveys ja turvallisuus menee kaiken edelle. Suomen Tanssipuoti Oy peruuttaa kaikki tanssikurssit ja tapahtumat toistaiseksi alkaen 12.3.2020. Seuraamme hallituksen ja viranomaisten ohjeita ja tiedotamme tilanteen kehityksestä. Pysykää turvassa, rakkautta kaikille!

Tammelan Ryske uudisti kotisivut sekä tapahtumakalenterin.

Tammelan Ryske uudisti kotisivut sekä tapahtumakalenterin.

Yhdistyksemme tarkoituksena on kotikunnassamme Tammelassa, eläkeläisten ja eläketurvaa tarvitsevien, henkisten ja aineellisten etujen valvominen sekä heidän asemassaan ilmenevien epäkohtien korjaaminen.

Kotimaisia valkuaiskasveja lautaselle Tammelassa – Luke mukana tapahtumassa

Kotimaisia valkuaiskasveja lautaselle Tammelassa – Luke mukana tapahtumassa

Tammela 33100:n ruuhkavuosien syövereihin sukeltanut rehellinen kakkosalbumi Valoa kohti (2018) voitti puolelleen niin kriitikot kuin kuulijatkin. Albumin kappaleet kuten Sammalsaari, Vieraassa kaupungissa ja Nuori ja nälkäinen ovat soineet mukavasti radiossa ja nousseet monille Spotify-soittolistoille. Yhtyeen debyyttialbumi Muistatko illat ilmestyi jo vuonna 2013. Vuonna 2020 yhtye julkaisee kaksi singleä (Kärsimyskukkia, Suuri rakastaja) musiikkivideoineen.

Rauhallinen vuokra-asunto hyvillä yhteyksillä Tammelassa

Rauhallinen vuokra-asunto hyvillä yhteyksillä Tammelassa

Huom. Suoritamme Itsenäisyydenkatu 8 kiinteistössä vesikatto-, parveke- ja julkisivukorjauksen toukokuu 2020 – helmikuu 2021 välisenä aikana. Korjaustyön yhteydessä nykyinen tiilikate korjataan, julkisivurappaukset uusitaan ja tuuletusparvekkeet kunnostetaan. Lisäksi ikkunat uusitaan, sokkeli kunnostetaan, sekä liiketilojen ikkunat/ovet uusitaan. 

Edes tv-julkkis Tony Dunderfeltin terapia ei pelastanut Tammelan ensimmäisiä korttelijuhlia

Tamy ry polkaisee vappuaaton käyntiin jo perinteeksi muodostuneella Minna Canthin patsaan kukituksella-tällä kertaa uudella twistillä. Olet lämpimästi tervetullut paikalle, kun Tamy ry kukittaa Minna Canthin muistomerkin tasa-arvon hengessä Hämeenpuistossa vappuaattona 30.4 klo 14.00

Omaoloon toteutettu uusia toiminnallisuuksia osana Koronavilkku -kokonaisuutta

Liikuntapäiväkodin päivä on täynnä liikettä. Innostamme lapsia liikkumaan monipuolisesti ja luovasti pitkin päivää. Liikunta on läsnä kaikilla oppimisen alueilla. Lapset pääsevät päivittäin kokeilemaan omia rajojaan ja kokemaan onnistumisen elämyksiä liikkumalla. Lapset myös oppivat ilmaisemaan itseään liikkeen keinoin.