Suomessa myytävät tupakat 2017

Suomessa myytävät tupakat 2017

Tupakkatuotteiden nettitilaaminen ja matkustajatuonti

Muiden tupakkalaissa säädettyjen tuotteiden, kuten esimerkiksi tupakointivälineiden tai tupakan vastikkeiden, myyntiin ei tarvita myyntilupaa. Niiden myynnissä on kuitenkin huomioitava tupakkalain sääntely esimerkiksi omavalvonnan ja markkinointikiellon suhteen.

Tupakkaveron tavoitteena on edistää terveyttä ja kerryttää varoja

Tupakkaveron tavoitteena on edistää terveyttä ja kerryttää varoja

Tupakkaverolla on fiskaalisten tavoitteiden lisäksi terveyspoliittisia tavoitteita. Tupakkatuotteiden hintaan ja verotukseen vaikuttavat toimenpiteet ovat tehokas keino vaikuttaa tupakointiin väestötasolla. Vaikka verotuksella voidaan vaikuttaa tupakoinnin ja siitä aiheutuvien haittojen vähentämiseen, tupakkaverotuksen tasoa määritettäessä on tärkeää ottaa huomioon, että kotimaisten tupakkatuotteiden hintojen nousu luo kannustimia sekä matkustajatuonnille että harmaatuonnille lähialueilla myytävien tupakkatuotteiden suurien hintaerojen vuoksi.

Hämmennystä aiheuttaneesta ”nikotiininuuskasta” tuli kioskihitti Suomessa

Pakkausseloste ohjeistaa käyttäjää näin: ”Aseta pussi ylähuulen alle ja anna sen olla paikoillaan noin 30 minuutin ajan. Liikuttele pussia ajoittain kielen avulla. Hoidon alussa käytetään yksi pussi kerran tunnissa tai joka toinen tunti. 8–12 pussia päivässä on useimmissa tapauksissa riittävä annos. Vuorokaudessa saa käyttää enintään 24 pussia.”

Tupakan hintaan jälleen hurja korotus - aski maksaa jatkossa jo yli 7 euroa

Tupakan hintaan jälleen hurja korotus – aski maksaa jatkossa jo yli 7 euroa

Lisäksi esityksessä ehdotetaan sikareiden verorakennetta muutettavaksi muiden tupakkatuotteiden verorakennetta vastaavaksi. Sikareista kannettaisiin arvoveron lisäksi yksikköveroa. Lisäksi säädettäisiin sikareiden vähimmäisverosta. Halvimpien sikareiden hinnat yli kaksinkertaistuisivat laskennallisesti, kun taas kalliimpien sikareiden osalta hintamuutos olisi vain muutaman prosentin. Laissa määriteltäisiin lisäksi, mitä sikareilla ja pikkusikareilla tarkoitetaan.

Oikotie-tunnukseen perustuva kohdentaminen

Oikotie-tunnukseen perustuva kohdentaminen

– Juuri äsken kävi yksi nainen ostamassa 11 askia. Olisi ostanut enemmänkin, mutta sitä merkkiä ei enää enempää ollut, kertoo Pallon Teboilin yrittäjä Martti Miettinen.

Olemme varanneet tämän jutun vain tilaajille.

Olemme varanneet tämän jutun vain tilaajille.

Suomessa tupakan kasvatusta rajoittaa sen vaatima pitkä kasvukausi ja hallanarkuus. Virginiantupakka ei kestä yhtään pakkasta. Hyvin pienikokoiset siemenet kylvetään viimeistään maaliskuussa. Taimet voi istuttaa ulos kesäkuussa, kun hallanvaara on ohi.

Elinajanodotteen kasvu pysähtynyt EU:ssa – tupakka tappaa vuosikymmenien viiveellä, uhreina entistä enemmän naisia

Nesteiden vaatimukset ovat varsin tiukat: raja-arvoja ei ole asetettu, joten jää täysin valmistajien, maahantuojien ja Valviran harkintaan mikä on sallittu määrä riskiä. Toisaalta on hyvä että tuotteet testautetaan, mutta laki jättää asiassa suuren tulkinnanvaraisuuden tässä vaiheessa. Riippuen tulkinnasta viranomainen voi olla hyväksymättä ennakkoilmoitusta mistään nesteestä. Vaatimukset saattavat olla myös taloudellisesti hyvin raskaita eikä hakuprosessin kuvaus anna mitään takeita siitä, että tuote hyväksytään koska määritelmät on jätetty subjektiivisiksi.

Kesko pääsi irti Fen­no­voi­mas­ta – 200 mil­joo­nan euron osuus ydin­voi­ma­las­ta menee myy­tä­väk­si

Tuomme nyt tarjolle viihtyisillä pohjaratkaisulla varustettuja 34,5-67,5m2 yksiöitä, kaksioita ja kolmioita. Asuntojen velattomat hinnat ovat n. 35.900-55.600€ ja yhtiölainoitettujen asuntojen myyntihinnat n. 10.500-21.800€. Kaikki nyt myytävät asunnot on vuokrattu ja asuntojen vuokratuotot ovat n. 7-9,5%.

Joulunaika on vuokranantajalle oiva tilaisuus muistaa asiakastaan

Vaikka vuokrasopimuksessa on sovittu lemmikkieläintenpitokiellosta, miten kannattaisi suhtautua vuokralaisen pyyntöön ottaa kissa vuokrahuoneistoon? Tai mitä tehdään sitten, jos vuokralaisen Musti päättääkin tylsistyksissään nakerrella keittiön kaapiston kulmat?

Kauppakirjamallit: Pientalotontti Teollisuustontti

1.11.2018 kunnan myynnissä olevien asuinrakennustonttien varausmenettely muuttuu  seuraavasti: Säkylän kunnan myynnissä olevien asuinrakennustonttien ostamisesta kiinnostuneet henkilöt voivat kirjallisesti varata tontin kahdeksi vuodeksi kirjallisesti tai Karttaohjelman varausjärjestelmän kautta. Tontin varaamisella ostajaehdokas saa tonttiin etuosto-oikeuden. Varaus peruuntuu varaajan ilmoituksesta tai kahden vuoden jälkeen automaattisesti, mikäli ostajaehdokas ei ole ostanut varaamaansa tonttia.