Spottivalaisin ikea

Spottivalaisin ikea

Muistatko vielä? Tämä hittilamppu on nyt kaikilla – nousi vuosien takaa suosioon

Erikoista ilmiössä on se, että kyseessä ei ole mikään uusi valaisin. Ilse Crawfordin Ikealle suunnittelema Sinnerligmallisto lanseerattiin jo vuonna 2015, mutta nyt valaisin on noussut sisustajien suosikiksi.

Kokeilussa IKEA Trådfri -valaisin: Kirkasta kehitystä

Kokeilussa IKEA Trådfri -valaisin: Kirkasta kehitystä

IKEAn ensimmäiset langattomasti ohjattavat led-lamput olivat edullinen ja yksinkertainen askel kohti älykodin valaistusta, mutta niiden ohjausmahdollisuudet olivat melko rajoittuneet. Tilanne on kuitenkin muuttunut.

10 huomioitavaa seikkaa kodin valaistukseen

10 huomioitavaa seikkaa kodin valaistukseen

Jokainen koti on erilainen, eikä mikään koti ole koskaan pelkkä rakennus, sillä ihmiset sen sisällä tekevät siitä kodin. Koti muodostuu asukkaiden lisäksi erilaisista tuoksuista, väreistä, sisustusratkaisuista ja valoista. Kaikki nämä yhdessä luovat kodin tunnelman.

Nuoret miehet harrastavat nyt intohimoisesti persoonallista ja vastuullista pukeutumista – moni hankkii vaatteensa käytettynä

Nuoret miehet harrastavat nyt intohimoisesti persoonallista ja vastuullista pukeutumista – moni hankkii vaatteensa käytettynä

Muista, että olemme apunasi. Voit soittaa ammattitaitoiseen neuvontaamme numeroon +358 9 3157 9451 tai lähettää viestin yhteydenottolomakkeella. Kerro meille suunnitelmistasi tai aloita suunnittelu kanssamme aivan alusta alkaen. Autamme sinua mielellämme löytämään parhaan valaistuksen projektiisi.

Myydään ja Ostetaan ja vaihdetaan Lohja ja Lohjan seutu

Myydään ja Ostetaan ja vaihdetaan Lohja ja Lohjan seutu

Juuri katsastettu (12.08.2020) ei väljyyksiä ei kilise tai kolise moottori käy tasaisesti elikkä ei pidä ylimääräisiä ääniä. Jarru valo palaa en tiedä miksi, koska jarrut toimii normaalisti varusteita on mm. Täysin toimiva Ilmastointi yhdet lähes uudet kesä renkaat Abs Ajotietokone Kahdet avaimet Keskuslukitus vetokoukku Penkinlämmitimet sähköikkunat sekä peilit lämmitettävä tuulilasi edessä ja takana Sadetunnistin lukkiutomat jarrut Varashälytin ohjaustehostin ja joitain muita varusteita. Soittamalla lisätietoa +358417509877

Mitä älyvalojen ominaisuuksia emme käytä?

Mitä älyvalojen ominaisuuksia emme käytä?

Meillä ei juurikaan käytetä valoja perinteisistä katkaisijoista. Toki jos kävelen pimeään makuuhuoneeseen ja haluan sinne valot, sytytän ne katkaisimesta. Muutoin valojen käyttö menee suurinpiirtein seuraavasti.

Tukes huomauttaa:  Verkkokaupasta ostettu valaisin ei välttämättä ole turvallinen

Tukes huomauttaa:  Verkkokaupasta ostettu valaisin ei välttämättä ole turvallinen

Euron led-valaisin verkosta, hyvä idea? No ei ainakaan Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin mukaan. Se on selvittänyt verkkokaupoista ostettavien led-valaisinten turvallisuutta testauttamalla 13 valaisinta. Yksikään valaisin ei ollut täysin määräysten mukainen. Seitsemän valaisinta voi aiheuttaa sähköiskun vaaran ja kolme näistä voi aiheuttaa lisäksi tulipalon vaaran.

Saat tehdä itse, jos osaat – sähköturvallisuuslaki rajaa maallikolle sallituiksi sähkötöiksi pienet korjaukset ja asennukset

3-vaihekiskojärjestelmän etuna on, että siihen kytketyt valaisimet voivat olla 1-3 eri valaisinryhmässä. Kaikkia vaiheita ei siis ole pakko kytkeä aktiiviseksi, voit käyttää halutessasi vain yhtä vaihetta. Eri vaiheisiin jaottelussa etuna on laajemmissa järjestelmissä muun muassa, että valon kokonaismäärää on helppo säädellä esim. iltavalaistuksen ja päivävalaistuksen välillä.

Lomaterveisiä ja Live Beautiful -sisustuskirja

Hän asuu perheineen pääkaupunkiseudulla vanhassa omakotitalossa, nauttii joogasta, kävelystä luonnossa, mankeloiduista lakanoista ja hyvästä ruoasta, sekä inspiroituu matkustelusta, unelmoinnista ja arjen kauneudesta.