Sokos ruokakauppa tampere

Sokos ruokakauppa tampere

Stockmann Herkku avautuu huomenna S-ryhmän kauppana Tampereella – Näin muutos näkyy myymälässä

Lounaat.info on Suomen suosituin ja kattavin lounaslistoja kokoava palvelu. Sivustoa on kehitetty syksystä 2010 lähtien ja sivustolla on yli 2200 ravintolan tiedot. Palvelu toimii kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan Osuuskauppa

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan Osuuskauppa

Kaleva-Hakametsän paikalliskeskuksen kehittämishanke on eräs itäisen Tampereen tämän vuosikymmenen merkittävimmistä rakennusprojekteista. Projektiin liittyy olennaisena osana Kalevan Prisman kehittäminen siten, että se yhdistyy juurevaksi osaksi paikalliskeskusta. Jatkossa kokonaisuutta ei kuitenkaan välttämättä tunneta enää Prisma-keskuksen nimellä.

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

tänään herkussa ja kerkesin kävellä kauppaan sisälle niin ensimmäinen myyjä oli jo näkyvissä, jatkoin matkaa niin siellähän hyllyjen välistä aina pilkahti myyjättäriä. olivat kyllä aika herkkuja, minun makuuni myös:D kolme ”lepakko” myyjää näin, tai oletin heidän olevan.. mutta koskaan ei voi olla liian varma:)

Pippurin lukijat valitsivat Suomen parhaat ruokakaupat

Pippurin lukijat valitsivat Suomen parhaat ruokakaupat

S-market on nykyaikainen ja monipuolinen ruokakauppa, josta on helppo tehdä sekä päivittäiset että viikottaiset ostokset. S-marketin toiminnan kulmakivinä ovat edullinen hintataso, monipuolinen ja laadukas tuotevalikoima sekä ostamisen helppous.

Tarkistettuja arvioita todellisilta asiakkailta.

Tarkistettuja arvioita todellisilta asiakkailta.

Solo Sokos Hotel Torni Tampereen kaikissa ilmastoiduissa huoneissa on taulut-tv, ja huoneista on näkymä kaupunkiin. Omassa kylpyhuoneessa on joko kylpyamme tai suihku sekä hiustenkuivaaja. Joissakin huoneissa on kahvinkeitin ja minibaari.

Tarkistettuja arvioita todellisilta asiakkailta.

Tarkistettuja arvioita todellisilta asiakkailta.

Original Sokos Hotel Villan ilmastoiduissa huoneissa on ainutlaatuinen sisustus ja kalusteet, ja useissa huoneissa on paljaat tiiliseinät. Jokaisessa huoneessa on tv ja silitysrauta. Joissakin huoneissa on minibaari sekä teen ja kahvin valmistusvälineet.

Kale! kävi kahavilla Kauppakeskus Valkean Sokos Herkussa. Kahvilan tuotteille on kysyntää jo aikaisin aamulla.

Kerroksen verran suurempi Sokos avattu Tampereella

Tampere on manserockin, gastropubien ja teattereiden luvattu kaupunki. Ja on se kyllä paljon muutakin! Tampereelta löytyvät nääs maan parhaat rinkilämunkit, valtava huvipuisto ja huimat maisemat harjuilta ja näköalatorneista yli Näsijärven selän. Hotelli on helpoin tapa kokea Tampereen anti, sillä yksi päivä harvoin riittää kaikkeen, mitä haluaisit tehdä. Halpa ja helppo Omena sijaitsee Tampereen kaupunkia halkovan Hämeenkadun varrella.

Öljypuun tuotteita K-ruokakauppojen varastotuotteina

S-ryhmän Paras paikka elää -ohjelmassa on neljä teemaa: yhteiskunnan hyväksi, ilmastonmuutos ja kiertotalous, eettinen toimintakulttuuri ja ihmisoikeudet sekä hyvinvointi ja terveys. Ohjelman sisältö koostuu sadasta vastuullisuusteosta.