Silmälasien korjaus specsavers

Silmälasien korjaus specsavers

Kuinka valitsen kasvojeni muodoille sopivat silmälasit

Pidämme Specsaversilla huolta asiakkaidemme säännöllisestä näönhuollosta – asiakkaamme saavat kahden vuoden päästä kuluttua edellisestä näöntarkastuksestaan Specsaversilla automaattisesti kutsun jälleentarkastukseen. On myös hyvä muistaa, että ikänäköoireita alkaa ilmetä yleensä noin 40-45 –vuotiaana ja tällöin näöntutkimus tulee erityisen ajankohtaiseksi. 

Milloin silmälaseissa on virhe ja mikä on liikkeen virhevastuu?

Milloin silmälaseissa on virhe ja mikä on liikkeen virhevastuu?

Valitettavasti ei ole tavatonta, että optikkoliikkeeseen marssii asiakas, joka vaatii uusista laseista rahoja takaisin, koska uudet kehykset eivät miellytä. Välillä asiakas on tullut tähän johtopäätökseen itsenäisesti ja välillä on taas kuunneltu puolisoa, lapsia tai ystäviä:)

Silmälasien taivuttaminen kannattaa jättää ammattilaiselle

Silmälasien taivuttaminen kannattaa jättää ammattilaiselle

Varmasti kaikille silmälasien käyttäjille lasien painaminen tai valuminen ovat tuttuja ongelmia. Yleensä lasien istuvuus on kuitenkin mahdollista aina korjata taivuttelemalla, elleialun perin ole valittu aivan väärän muotoisia kehyksiä.

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Tuli teijän väittelystä mieleen sellainen asia, että naarattiko Kulhia kun sitä leikattiin silmästä. Vai kushetettiinko sitä silhmään. Jos savossa anoppi hukkuu järveen, niin sillon ee paljon naarata. Vaikka naaraus onkin hyvä keino löytää anoppi vedestä, niin ei sitä nauraen kuitenkaan passaa tehdä.

Lukulasit marketista vai optikolta: 10 + 1 kysymystä ikänäöstä

Lukulasit marketista vai optikolta: 10 + 1 kysymystä ikänäöstä

Kun keski-ikä on totta, lukulaseista tulee yhtä välttämätön kapistus kuin kännykästä taskussa. – Eihän ikänäöstä kärsivä edes näe käyttää kännykkää ilman lukulaseja! Mutta onko neljän euron markettilaseista enemmän haittaa kuin hyötyä? Kuka pärjää markettien valmislaseilla ja kuka ei? Ovatko optikolta hankitut yksitehot aina paremmat kuin markettilasit?

Miksei silmälasilinssejä saa vanhoihin kehyksiin?

Miksei silmälasilinssejä saa vanhoihin kehyksiin?

– Silmälasien hiontatyö tehdään entistä useammin keskitetysti – muualla kuin yksittäisen optikkoliikkeen takahuoneessa. Vanhan kehyksen lähettäminen edestakaisin maksaa helposti saman verran kuin uusi kehys, Suomen Optisen Toimialan toimitusjohtaja Panu Tast kertoo.

Kaikki linssit tai kehykset puoleen hintaan

Optikko Duo sijaitsee juuri sopivalla paikalla Revontiellä jokaiselle Haukiputaalta, Iistä, Kiimingistä ja Oulusta tulevalle sekä kaikille ohikulkijoille ja läpikulkumatkalaisille. Linja-autopysäkit ovat aivan vieressä sekä ilmaisia parkkipaikkoja riittää.

Häiritsevätkö silmälasit elämää? Näissä tilanteissa piilolinssit ovat ylivoimaiset

HUOM! Jos sinulla ei ole astigmatismia (hajataittoa), kohdissa Cyl ja Ax ei ole arvoja. Muista myös, että ostaessasi silmälaseja on tärkeä käyttää aina mahdollisimman ajantasaisia arvoja, jotta linssit takaavat optimaalisen näön tarkkuuden.

Hinnat alkaen: Mikä silmälaseissa maksaa?

– Kuvaavaa on se, että alalla on menossa jatkuva kampanjointi, joka on paikoin rajuakin. Me olemme siitä toki mukana siinä missä muutkin, sanoo Silmäaseman kaupallinen johtaja Anna Seppälä.

Suomen Optikkoliikkeiden Liiton ja Specsaversin ilmoittamat keskihinnat ovat kaksi eri asiaa

Optisen alan tilastointi ja silmälasien keskihinnan mittaaminen uudistuvat vuoden 2011 loppuun mennessä. Suomen Optikkoliikkeiden Liitto on jo tehnyt sopimuksen merkittävän eurooppalaisen markkinatutkimusyhtiö GFK:n kanssa. – Vuosi 2010 jäi viimeiseksi vanhalla tavalla tehdyksi tilastointivuodeksi. Jatkossa pystymme tuottamaan yhteistyössä GFK:n kanssa entistä tarkempaa ja paremmin kansainvälisesti vertailukelpoista tietoa Suomen näönhuolto- ja silmälasimarkkinoista, Tast toteaa.