Sihteerin työn vaatimukset

Sihteerin työn vaatimukset

Voiko sihteerin työ olla niin vaikeaa, etten pärjää?

Muutin 19-vuotiaana ”omilleni”, eli vanhempieni omistamaan keskustakaksioon, josta en tietenkään maksanut vuokraa ja vanhempani tietenkin antoivat minulle ihan naurettavaa ”taskurahaa” koko opiskelujen ajan. Tapasin miehen, mentiin naimisiin, jäin 12 vuodeksi kotiin. Sain viimeisinä vuosinani opinnot suoritettua.

Millaisia ovat tulevaisuuden haasteet sihteerin ja assistentin työssä? - Foorumi

Millaisia ovat tulevaisuuden haasteet sihteerin ja assistentin työssä? – Foorumi

Me haluamme rohkaista käyttäjiämme jakamaan mielipiteitään ja neuvojaan tämän foorumin kautta. Pidätämme kuitenkin oikeuden poistaa tai jättää julkaisematta kirjoituksia, jotka ovat mielestämme asiattomia tai spämmiä.

Assistentti on moniosaaja, jolle riittää kysyntää

Assistentti on moniosaaja, jolle riittää kysyntää

Kiinnostaako sinua työllistyä assistentiksi? Assistentteja kutsutaan usein moniosaajiksi, sillä heillä on laaja osaaminen tietotekniikasta aina liiketoimintaan asti. Assistentit työllistyvät usein monipuolisiin toimistotehtäviin.

8 000 työttömänä mutta uusia koulutetaan silti – Tekevätkö sihteerit comebackia suomalaisille työpaikoille?

8 000 työttömänä mutta uusia koulutetaan silti – Tekevätkö sihteerit comebackia suomalaisille työpaikoille?

Yleissihteereistä tai toimistotyöntekijöistä on ollut kaikista ammattiryhmistä eniten ylitarjontaa vuodesta 2011 lähtien. Tuoreimman ammattibarometrin mukaan sihteereitä oli työttöminä tai lomautettuina yli 8 000, kun taas avoimia työpaikkoja oli vajaa 1 600.

Kuluttajaliitto: Viikonloppuna tulevat katkokset pankkipalveluissa voivat johtaa jopa vaaratilanteisiin – käteisen on kelvattava kaikkialla

Kuluttajaliitto: Viikonloppuna tulevat katkokset pankkipalveluissa voivat johtaa jopa vaaratilanteisiin – käteisen on kelvattava kaikkialla

Herttonimen postitalon lokerikot ovat täynnä karkeasti lajiteltuja kirjeitä, kortteja ja paketteja. Postinkantaja Ismo Eriksson tekee niistä nippuja, jotka hän laittaa sähköpyöränsä laukkuihin. Niput päätyvät noin 800 postiluukkuun ja -laatikkoon, jotka ovat postinkantajan päivittäisellä jakelureitillä.

Sihteerit ottivat askeleen kohti organisaatiomuutosta

Sihteerit ottivat askeleen kohti organisaatiomuutosta

”Muutos ei pelota vaan tarjoaa mahdollisuuksia”, todettiin Muuttuvan maailman sihteeritaidot -koulutuksessa. Kaikille syyttäjälaitoksen sihteereille järjestettiin viime vuoden lopussa kaksipäiväinen yhteiskoulutus suunnitteilla olevien aluejakojen mukaisesti.

Seminaari: Maailma muuttuu - miten muuttuu sihteeri- ja assistenttityö?

Seminaari: Maailma muuttuu – miten muuttuu sihteeri- ja assistenttityö?

Kun Päivi Lahe aloitti työnsä ulkoministeriössä 45 vuotta sitten, Helsingin Ritarikadulla sijainneen ministeriön seinillä häntä tuijottivat kaikkitietävän näköiset miehet ja pukeutumiskoodi oli tiukka. Moni asia on muuttunut noista päivistä. Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus vaikuttavat silti ulkoministeriön sihteerin työhön joka päivä.

Liiketoiminnan ammattitutkinto, terveydenhuollon sihteeri

Naispuolisten sihteerien vähyyteen ovat vaikuttaneet myös naisasianaisten asenteet ja se, että vallanpitäjät painostavat yhtiöitä antamaan kaikille ”yhtäläiset mahdollisuudet”. ”Sihteeristä” on tullut joillekuille naisille ”vastenmielinen sana”. Aikakauslehti Mademoiselle sanoi äskettäin, että ’sihteerit, jotka tekisivät mitä tahansa, ettei heidän tarvitsisi myöntää olevansa sihteereitä, ja ”naisten vapauttajat” antavat Yhdysvaltain sihteeriliiton suorittaman tutkimuksen mukaan tälle työlle huonon maineen’.

Mitä valtiosihteeri tekee valtion tasolla?

Suurin kysymys 21. vuosisadan ympäristössä on aina ollut mitä sihteeri tekee? Tarvitaanko aina sihteerin toimistoa? Voiko joku elämän täyttää sihteerin uran? Onko sihteerin palkka jotain korotettavaa..? Rentoudu, hengitä syvään ja hymyile, koska tässä artikkelissa on vastaukset kaikkiin näihin kysymyksiin.