Sauma mittatilauspaita

Sauma mittatilauspaita

Olemme varanneet tämän jutun vain tilaajille.

Paidan mitoitusta mietittäessä kannattaa ottaa huomioon myös, että mittatilauspaidassa voi muuttaa mittoja myös ”kolmiulotteisesti”. Eli jos asiakas on esimerkiksi hyvin atleettinen, voidaan rinnanympärykseen lisätä enemmän etukappaleelle, jolloin väljyys kohdistuu oikealle puolelle torsoa. Samoin vaikkapa vatsakkaalle asiakkaalle voidaan lisätä pituutta etukappaleelle, jotta paita ulottuu hyvin housun kauluksen alle myös edessä.

Mittatilauspaita, OCBD nappikauluspaita, valkoinen

Mittatilauspaita, OCBD nappikauluspaita, valkoinen

Mittatilauspaidan tilaaminen alkaa yleensä mittauksella. Oleellisia mittoja ovat tietenkin kaulus, hartiat, rinta ja vyötärö. Kuitenkin huomiota kannattaa kiinnittää myös esimerkiksi helman pituuteen, kalvosimen kireyteen sekä kainaloaukkoon ja hauikseen. Etenkin nämä jäljemmät ovat usein henkilökohtaisia mieltymyksiä.

Mittojen otto vie n. 10-15 minuuttia. Aloitetaan.

Mittojen otto vie n. 10-15 minuuttia. Aloitetaan.

Jos olet tilaamassa myös pukua, valitse ystävällisesti “Ota vartalomittasi”. Paidasta otetut ylävartalomitat eivät ole tarpeeksi tarkat hyvin istuvan puvun ompelemiseen. Jos omistat kohtuullisen hyvin istuvan pukupaidan, ja olet tilaamassa vain paitoja, suosittelemme valitsemaan ”Ota mitat hyvin istuvasta paidastasi”.

Mitkä seikat kannattaa huomioida paitaa valittaessa?

Mitkä seikat kannattaa huomioida paitaa valittaessa?

Onko mittapaita automaattisesti parempi kuin valmispaita? Eikö mittapaidat ole kamalan kalliita? Mistä niitä saa? Tällaisiin kysymyksiin törmään säännöllisesti, joten päätin avata asiaa omien kokemusteni valossa.

Mittojen mukaan valmistetut kauluspaidat helposti toteutettuna

Mittojen mukaan valmistetut kauluspaidat helposti toteutettuna

Ensiluokkaisesti mittojen mukaan valmistetut kauluspaidat jokaiseen tilanteeseen. Tutustu täydelliseen istuvuuteen ja mittojen mukaan valmistettujen vaatteiden tarjoamiin loputtomiin mahdollisuuksiin.

Vaatturi Eklund Turku, Mittatilauspuku Turku, Mittatilauspaita Turku, räätälinpuku, korjausompelu, Räätäli Turku, mittapuku, mittapaita, Ompelimo Turku, Ompelimoja Turku, Ompelimot Turku, Scuderi, Artigiano

Vaatturi Eklund Turku, Mittatilauspuku Turku, Mittatilauspaita Turku, räätälinpuku, korjausompelu, Räätäli Turku, mittapuku, mittapaita, Ompelimo Turku, Ompelimoja Turku, Ompelimot Turku, Scuderi, Artigiano

Mittaa lantion leveys paidan alareunasta vasemmasta saumasta oikeaan saumaan kuvan osoittamalla tavalla mittanauha suorassa. Tämä mitta on yleensä suurempi kuin vatsan leveys ja paidan mallista riippuen tämä voi olla jopa yli 5cm leveämpi kohta kuin vatsan leveys. Esimerkkinä kuvassa lantion leveys on 47cm.

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Aika pieniä ne vaatteet tosiaan on mutta kyllä sieltä jotakin etsimällä löytää. Rahat olen pitänyt ihan vaan taskussa – ei hirveitä summia mukana kaupungilla, tallelokerosta otin tarpeen mukaan. Thaihieronnassa käytiin siellä sokeiden paikassa – aivan ihana kokemus, suosittelen. Itse ostimme retkiä aurinkomatkojen toimistolta. Esim Kwai-joen reissu maksoi n. puolet aurinkomatkojen omista hinnoista. Niitä retkiä kyllä myydään pilvin pimein pitkin rantakatua paikallisissa toimistoissa, kannattaa kysellä. Toivon teille hyvää ja aurinkoista reissua.

Mitä ajattelet ihmisestä joka ostaa vaatteensa tokmannista?

Ostaisin enemmänkin kirpputoreilta mutta jos laskee omalle ajalleenkin hinnan niin Tokmannilta ostaa edullisemmin, otan 1-6 mieleistäni samanlaista tuotetta kerralla, ei tarvitse käydä niin usein.

Paljonko olisit valmis maksamaan teetetystä puvusta / kauluspaidasta?

Vuosien aikana pätevä kokemus naisten kudotut & neulotut muoti vaatteet, Ja päätuotteemme ovat mekko, jumittua, pusero, topit, hame, T-paita, liivi, kimono, takki, housut, legging. Ja meillä on palkattu monia päteviä johtajia ja teknikoita eliitit ja varustettu monilla tuotantolinjoilla varmistaaksemme, että tilauksesi täytetään ajoissa.