Sari seppälä lapset

Sari seppälä lapset

Sari Seppälän lasten suuri suru: ”Minulla oli maailman paras äiti”

Nuorempana lapsena Bertta muutti kotoa pois viimeisenä. Hänen muuttokuormansa vietiin Sarin luota omaan asuntoon viime keväänä vain pari kuukautta ennen kuin Sari sai kohtalokkaan diagnoosinsa.

Edesmenneen Sari Seppälän lapset Bertta ja Womma: ”Toipuminen on monivuotinen prosessi”

Edesmenneen Sari Seppälän lapset Bertta ja Womma: ”Toipuminen on monivuotinen prosessi”

Tammikuun lopussa menehtyneen radiojuontaja Sari Seppälän lapset, radiojuontajana toimiva Womma Seppälä ja juuri ensimmäisen oman kappaleensa julkaissut Bertta Seppälä, ovat selvinneet keväästä läheisten ja työn avulla.

20 vuotta Radio Novalla juontanut Sari Seppälä:

20 vuotta Radio Novalla juontanut Sari Seppälä: ”Olen meistä valtavan ylpeä”

Sari Seppälä päätyi radioon omien sanojensa mukaan vähän vahingossa. Radio Ettanissa nuorena tyttönä toimistosihteerin hommia tehnyttä Seppälää pyydettiin lukemaan radioon lyhyitä nauhoja suomeksi. Ettanissa pidettiin Seppälän äänestä ja hän pääsi tekemään myös muuta. Pian Seppälä siirtyi Ettanista keravalaiseen paikallisradio Etelän Ääneen. Etelän Äänessä Seppälä juonsi aamuja ja teki matkailuohjelmaa.

Lapset ja työkaverit muistelevat menehtynyttä radiojuontaja Sari Seppälää: Hänellä oli harvinainen taito olla läsnä ihmiselle

Lapset ja työkaverit muistelevat menehtynyttä radiojuontaja Sari Seppälää: Hänellä oli harvinainen taito olla läsnä ihmiselle

Sari kuoli haimasyövän uuvuttamana varhain tiistaiaamuna 29. tammikuuta. Edesmenneen radiojuontajan lapset Bertta ja Womma Seppälä ovat muistelleet äitiään sosiaalisessa mediassa. 

Haimasyöpään menehtynyt Sari Seppälä teki pitkän uran Radio Novalla – näistä ohjelmista hänet muistetaan

Haimasyöpään menehtynyt Sari Seppälä teki pitkän uran Radio Novalla – näistä ohjelmista hänet muistetaan

– Meidän äidillä todettiin levinnyt haimasyöpä kesäkuun lopussa. Nyt reilun puolen vuoden jälkeen äiti nukkui pois toissayönä Terhokodissa, meidän läheisten läsnäollessa. Ikävä ja suru on kova, ja seuraa meitä loppuelämän. Onneksi osa äitiä elää aina meissä, sekä monissa muissa. Parempaa äitiä ei olisi voinut toivoa koskaan, ja näissä hetkissä taas elämän epäreiluus konkretisoituu, Bertta Seppälä kirjoittaa.

Lapsen huolto, asuminen ja tapaamisoikeus

Lapsen huolto, asuminen ja tapaamisoikeus

Vanhempien erotessa heidän tulee sopia alaikäisen lapsensa huollosta, asumisesta, tapaamisoikeudesta ja elatuksesta. Lastenvalvoja ei päätä sopimusten sisällöstä, vaan hänen tehtävänään on avustaa vanhempia sopimusten laadinnassa ja valvoa, etteivät sopimukset ole lapsen edun vastaisia.

Radiojuontaja Sari Seppälä on kuollut – hiljainen hetki radiossa kello 10

Radiojuontaja Sari Seppälä on kuollut – hiljainen hetki radiossa kello 10

Onko sinulla kokemusta sijaishuollosta aikuistumisesta ja haluaisit auttaa muita samanlaisen kokemustaustan omaavia nuoria? Ylitse-hanke hakee vertaismentorina toimimisesta kiinnostuneita nuoria aikuisia toimintansa piiriin. Jos kiinnostuit vertaismentoritoiminnasta, ota yhteyttä Ylitse-toiminnan työntekijöihin!

Yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä 3.luokat 26.11.2019

Onko äidin kullalla kylmä? Olisiko sulle pitänyt laittaa takki päälle? näyttelijä Sanna Saarijärvi kujertaa pienelle valkoiselle nyytille sylissään. Nyytti on Bobby Ewing, yksivuotias maltankoira ja tuorein perheenjäsen. Järveltä puhaltava navakka syystuuli saa sen kaivautumaan syvälle Sannan parkatakin uumeniin.

Alkoholi on sikiölle vaarallista raskauden jokaisessa vaiheessa

Koronavirus aiheuttaa poikkeustoimia kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Köyhimmät maat ja alueet eivät selviä koronaviruksesta ilman apua. Heikoimmassa asemassa olevia lapsia on suojeltava pikaisesti ja ennaltaehkäisevästi. Oikealla tiedolla voidaan nyt pelastaa henkiä.