Saketti vanhojen tanssit

Saketti vanhojen tanssit

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Frakki on kyllä aika pakollinen. Jos on loppu vuokraamosta niin sitten smokki ok, mutta perus puku kertoo kyl ettei suo kiinnosta paljookaa koko tanssit. Sadat tuhannet suomalaiset miehet käyttävät pukua päivittäin töissä Suomessa.

Vanhojen tanssien pukuloistoa 1950-luvulta tähän päivään – katso nostalgiset kuvat!

Vanhojen tanssien pukuloistoa 1950-luvulta tähän päivään – katso nostalgiset kuvat!

Vanhojenpäivä on monelle lukion tokaluokkalaiselle tärkeä juhla, jolloin saa pukeutua parhaimpiinsa, tanssahdella yhden päivän ajan prinsessana. Mutta tiesitkö, että ennen vanhaan kyseisenä päivänä pukeuduttiin kaikkea muuta kuin tanssiais- tai iltamekkoihin?

Vanhojentanssit nielevät rahaa lukiolaisilta

Vanhojentanssit nielevät rahaa lukiolaisilta

Vuokraaminen on yleisin keino hankkia puku, mutta yhä useammat, varsinkin tytöt, ostavat sen omaksi. Ostettaessa iltapukujen hinnat vaihtelevat parista sadasta jopa seitsemään sataan. Vuokraamiseenkin rahaa kuluu keskimäärin kaksi ja puoli sataa. Joidenkin pukujen kohdalla ostaminen voi siis olla jopa taloudellisesti kannattavampaa. Myös Sophia osti puvun omaksi.

Kaikki pukupaketit ovat myös myynnissä Niinattaressa.

Kaikki pukupaketit ovat myös myynnissä Niinattaressa.

Tummat puvut, smokit ja frakkipuvut menevät nopeasti kesän juhlijoille, joten nyt kannattaa varata oma pukupakettisi ajoissa. Jos haluat sovituksen samalle päivälle tai teitä on useampi soita numeroon 09 241 9770.

Kenellä enää on varaa vanhojentansseihin?

Kenellä enää on varaa vanhojentansseihin?

Karoliina Jokinen, tanskalainen Freja Ritzau Frejdensberg, japanilaiset Mizuki Kikuchi ja Ichika Handa sekä thaimaalainen Sarinee Kaewpradit nauttivat päivästä täysin rinnoin. Vanhojenpäiväperinne on vaihto-oppilaiden mielestä hieno ja mieleenpainuva tapa.

Vastaavia tuotteita on aiemmin myyty näillä hinnoilla

Vastaavia tuotteita on aiemmin myyty näillä hinnoilla

Wanhojen tansseissa 14. ja 15.2. liikuntasalimme täyttyi mitä näyttävimmistä mekoista ja puvuista. Tyttöjen prinsessamekkoja oli monissa eri väreissä ja sävyissä, eikä yksikään jäänyt vaille huomiota. Jokaisen ainutlaatuinen mekko tai puku toi juhlatunnelmaa niin koulumme uusille vanhoille, kuin kaikille heidän tanssejaan katsomassa olleillekin.

Pastellisävyt hehkuivat vanhojen tansseissa – kuvat lukiolaisten juhlahumusta

Pastellisävyt hehkuivat vanhojen tansseissa – kuvat lukiolaisten juhlahumusta

Portaali tarjoaa alueen toimijoille ja asukkaille sähköisen osallistumis-, vaikuttamis- ja keskustelukanavan. Tesomalla toimiville yhdistyksille, yrityksille ja taloyhtiöille se voi toimia oivana esittäytymispaikkana.

tytöt saavat persoonallisen näyttävän lookin vanhojen tansseissa mutta poika ei saa kyllä mahdollisuutta erottua:(

– Frakkipaketit olivat loppu, kun kävin etsimässä vuokrapukua, joten minun oli tarkoitus vuokrata saketti. Kävin viime viikolla vuokraamossa, ja sinne olikin palautunut juuri itselleni sopivan kokoinen frakki. Hinta ei oikeastaan kirpaise, puvun vuokra-aika on kuitenkin kolmisen viikkoa, ja tähän kuuluu kaikki paidasta kenkiin asti, Anttila kertoi.

Näyttävä puku ja asusteet vuokraamalla, ostamalla tai mittatilauksena

Frakki on arvokkain miesten juhlapuku, jota käytetään akateemisissa juhlatilaisuuksissa, valtiollisissa juhlatilaisuuksissa, promootioissa, juhlakonserteissa ja muissa arvokkaissa juhlissa ja häissä. Frakki on korvattavissa tummalla puvulla, mutta ei smokilla.

Prinsessapäivä piristi – vanhojentansseista nautti vauvakin

AAMUPOSTI|Lukion toisen vuosikurssin oppilaiden suuri päivä oli mieleen myös Hyvinkään yhteiskoulun salin nuorimmalle katsojalle. Auri Vesala, 7 kuukautta, nauroi ja taputti äitinsä Aada Vesalan sylissä tanssien tahtiin.

Näin tanssittiin vanhoja Espoossa – Valmistelut aloitettiin kuukausia sitten

Helmat liehuvat, korkokengät kopisevat ja kamerat räpsähtelevät, kun Viherlaakson lukion vanhat odottavat tanssien alkua Kilonpuiston koululla. Kaverikuvissa poseerataan, ja tanssiaskelia muistellaan porukalla.

Nike Tiempo Legend 8 Academy AG (Miesten)

”Ihan sinun juttusi”. Näillä sanoilla siskon mies kuvaili Nina Woivalinille viitisen vuotta sitten myynnissä olleen pukuvuokraamon hankkimista. Orastanut tilaisuus ei kuitenkaan kunnolla avautunut, ja Woivalin jatkoi työtään sairaanhoitajana Taysissa. Kunnes koitti viime kesä.

Pojat haluavat näyttää samalta kuin kaveritkin

Avoin selkä on hittityyli

Puvuissa on nyt läpikuultava ja kimalteleva yläosa, avoin selkä ja tyllihelma, luettelee juhlapukuliike Seremonian toimitusjohtaja Minna Toikkahttps://www.is.fi/haku/?query=minna+toikka.

Hienot juhlat keskittyvät vuoden loppuun ja seuraavan alkuun, mikä näkyy syksyisin pukuvuokraamoissa. Vanhojen päivän asujen sovitusruuhka hellittää jo, mutta tällä viikolla alkaa pikkujouluaika.

Vanhojenpäivänä oli ennen tapana pukeutua vanhahtavaan tyyliin ja esittää tanssiaistansseja harjoitellun koreografian mukaan. Nykyään usein ostetaan tai vuokrataan uusia tanssipukuja. Tanssiin osallistuminen ei ole pakollista.