Sähköinen joulukortti yrityksille

Sähköinen joulukortti yrityksille

Näin teet sidosryhmillesi sähköpostijoulukortit onnistuneesti itse: Muistilista

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Mitä hyötyä sähköisistä joulukorteista on yrityksille?

Mitä hyötyä sähköisistä joulukorteista on yrityksille?

Monelle suomalaiselle paperinen kortti on perinne, josta ei luovuta. Jos sinulla kuitenkin on paljon asiakkaita, voi joulukorttien tilaaminen, mahdollisesti myös kirjoittaminen, sekä postittaminen viedä helposti yhden työpäivän verran aikaa. Ajan säästäminen on siis yksi suuri hyöty e-kortin lähettämisessä.

Joulukorttivaransa lahjoittaneet yritykset:

Joulukorttisesonki käynnistyy lähiviikkoina. Vaikka sähköiset palvelut ovat vähentäneet korttien lähettämistä, monelle käsissä hypisteltävä kortti kuuluu edelleen kiinteänä osana jouluperinteitä.

What can I do to prevent this in the future?

What can I do to prevent this in the future?

Aineeton ja eettinen, hyvän mielen lahja haussa? WWF:n joulutervehdys on nopea, helppo ja ympäristöystävällinen tapa muistaa jouluna ystäviä ja suojella samalla luonnon monimuotoisuutta. Lataa lahjoittamisen jälkeen valitsemasi joulukortit ja muut materiaalit itsellesi. Voit lähettää niitä sähköpostilla tai somessa niin monelle ystävällesi kuin haluat. Luonto kiittää!

Nitistääkö Postin lakko joulukorttiperinteen? – Pahvinen joulutervehdys voi korvautua sähköisesti lähetetyllä toivotuksella

Nitistääkö Postin lakko joulukorttiperinteen? – Pahvinen joulutervehdys voi korvautua sähköisesti lähetetyllä toivotuksella

Nyt alkanut työtaistelu voi vahvistaa laskevaa suuntausta, kun yhä useammat ihmiset – varmuuden vuoksi, lakon säikäyttämänä – lähettävätkin joulutervehdyksensä sähköisessä muodossa: tekstiviestitse, sähköpostitse tai whatsappin välityksellä.

Anna joululahjaksi lapselle paremmat lähtökohdat elämään

Anna joululahjaksi lapselle paremmat lähtökohdat elämään

Monesti näkee annettavan joululahjaksi tuotteita, jotka eivät millään tavalla liity yrityksen toimintaan tai palveluihin. Jotta yritystä voitaisiin joululahjankin myötä markkinoida parhaiten, kannattaa joululahjaksi valita jokin yrityksen toimintaan liittyvä tuote tai liittää joulutervehdykseen mukaan jokin etu tai alennus yrityksen palveluista. Jos eivät yrityksen omat tuotteet sovellu lahjaksi annettavaksi, voi lahjana toimia yrityksen logolla tai visuaalisella ilmeellä koristeltu tuote. Esimerkiksi punaviinipullo yrityksen omalla etiketillä on aina oiva valinta.

If you have any question, please, contact us.

If you have any question, please, contact us.

Kaikki lahjoittajat saavat käyttöönsä sähköisen joulukortin, jolla voi viestiä tuesta HelsinkiMission työlle yksinäisyyttä vastaan. Sähköisen viestintäpaketin saat paluupostissa sähköpostiisi ilmoitettuasi lahjoituksesta tai voit ladata sen laskulomakkeen lähetyksen jälkeen.

Jacquie Lawsonin animoidut joulukortit (nettisovellus)

Unohditko joulukortit? Ei hätää, vielä ehdit tekemään joulukortit itse ja lähettämään ne ennen joulua. Omatekoinen joulukortti onnistuu nimittäin myös sovelluksella ja lähettäminen sähköpostilla, multiviestinä tai vaikkapa facebookin avulla.

Vinkit jätteenlajitteluun jouluna ja uutena vuotena

Kuivuneen kuusen voi polttaa paloina omassa takassa tai hakettaa ja kompostoida omassa kompostorissa. Kerrostalossa kuusen voi viedä loppiaisen aikoihin kiinteistön jätepisteeseen, josta jätehuoltoyhtiö käy ne keräämässä. Isompien taloyhtiöiden kannattaa tilata kuusia varten vaihtolava, jolloin kuuset päätyvät suoraan haketukseen ja polttoon.