Resorin ompelu housuihin

Resorin ompelu housuihin

OMPELE JOUSTAVIA Reunojen huolittelut: resori

Meidän lapsi sai muutamia yökkäreitä seuraavassa koossa. Näissä yökkäreissä kuitenkin oli jalkaterät. Koin ne hieman epäkäytännölliseksi taaperoikäisellä. Koska yökkärit ovat vielä hieman isoja ovat resorit paremmat ja näin ollen lahkeita ja hihansuita voi kääriä hieman. Yökkäreissä kun ei ole niin justiinsa, jos ne ovat hieman isot. Päätin siis leikata jalkaterät pois ja ommella resorit tilalle. Hommanhan on todella helppo. Ajattelin, kuitenkin tehdä vielä kuvalliset ohjeet miten onnistut resorien ompelussa.

Ompele omat vaatteesi 2: Housut – trikoot joustavasta materiaalista

Ompele omat vaatteesi 2: Housut – trikoot joustavasta materiaalista

Koko perheelle voi luoda ainutlaatuisia vaatteita, joissa voi huomioida lapsen kalastusharrastuksen tai vaikkapa antaa lapsen itse päättää, millaisia vaatteista tehdään. Tekemällä erikoispitkät nilkkaresorit, jotka voi taittaa aluksi kaksin kerroin, pidentää lisäksi huomattavasti lasten housujen käyttöikää, koska kääntämällä resorit alas pidentää housuja hetkessä, kun lapsi kasvaa nopeasti. Jos on saumuri tai peitetikkisaumuri, voi tietysti käyttää niitä, mutta työ onnistuu yhtä hyvin tavallisella ompelukoneella, jossa on ainakin jonkinlainen jousto-ommel.

Kuvallinen ohje: Baggy housut sekä shortsit

Kuvallinen ohje: Baggy housut sekä shortsit

Housujen kaavat tulee asetella langan suuntaisesti ja housuissa langan suunta on lahkeen myötäinen. Tämä on tärkeää, sillä jos housut leikataan langan suuntaan, joka on kierossa, myös housut lähtevät kiertymään. Jos taas kaavat leikataan väärään langan suuntaan eli ei-lahkeen-myötäisesti, housuista ei tule joustavat. Oikean langan suunnan voi vielä tarkistaa siitä, että joustava kangas venyy sivusuunnassa ja kankaan hulpio sijaitsee oikeassa tai vasemmassa reunassa.

(Vetoketjut sopimuksen mukaan alk.3€ /kpl, takkien vetoketjut alk. 8 €/kpl)

(Vetoketjut sopimuksen mukaan alk.3€ /kpl, takkien vetoketjut alk. 8 €/kpl)

Oman säväyksensä ompeluun tuo se, että tekee vaatteita lapsilleen. Minussa kasvanut lapsi minun tekemissäni vaatteissa – en ihan ehti keksi mitään suloisempaa ja sykähdyttävämpää näkyä. Kuopus tahtoi pukea hänelle tekemäni housut heti päälleen, enkä tietenkään hennonut kieltää, vaikka myöhemmin samana päivänä napatuissa blogikuvissa olisi ollut kivempi esitellä hieman vähemmän likaiset pöksyt.

Asiakas, joka katseli tätä tuotetta, katseli myös

Asiakas, joka katseli tätä tuotetta, katseli myös

Sisältää kaava-arkin ja ompeluohjeen housuihin. Malli on yläosastaan istuvampi ja lahkeista väljempi. Pitkät resorit lahkeissa antavat ilmettä ja voit käyttää niitä suorana tai rutattuna / taitettuna. Kaava on tarkoitettu joustavalle kankaalle kuten trikoo ja joustocollege.

Työelämässä oppiminen Puolalan ompeleessa

Työelämässä oppiminen Puolalan ompeleessa

Tästä kesäisestämaximekosta kavensin rinnanympärystä. Ensimmäisessä kuvassa alkuperäinen, toisessa kuvassa näkyy nuppineuloilla merkitty kavennuksen määrä. Tämä työ oli haastavampi toteuttaa, mitä aluksi kuvittelin, saumat olikin tehty toisin ja ajoittain mekkoa oli vaikea hahmottaa.

Haluatko saada säännöllisesti tietoa Kankaita.com-uutuuksista?

Haluatko saada säännöllisesti tietoa Kankaita.com-uutuuksista?

Toimituskulu määräytyy tilauksen painon sekä kohdemaan mukaan. Maksutavaksi käy pankkitililtä maksettaessa tilisiirto (=ennakkolasku). Paytrailin kautta voi maksaa pankki- tai luottokortilla useimmilla eurooppalaisten pankkien myöntämillä korteilla ja muidenkin maiden korteilla, jos korttiyhtiö voi ne prosessoida. Maksuvaihtoehtoehdoksi käy myös PayPal. Pyydä lisäinfoa maksuihin liittyen tarvittaessa asiakaspalvelustamme.

Suomen Kädentaidot -messut 13.–15.11.2020

Tässä takissa sinut huomataan! Upea rentoilutakki ohuesta joustocollegesta. Takissa iso huppu sekä taskut. Sopii käytettäväksi tilanteessa kuin tilanteessa. Joustocollege 210 g/m2, 95 % luomupuuvilla, 5 %…

Löysät tai liian tiukat housut? Näin saat lempifarkkusi tuntumaan jälleen mukavilta jaloissa

Laukku on minun lempi työ, koska minä tykätä virkata, neulota ja painota kangas. Ensimmäinen kerta minä tein sabluuna. Pitkä aikaa minä keksin koriste, millä tavalla kiinnetä hihna. Enennen kun sain oikean tulos minä monta kertaa korjatin laukun pohja. Se oli ihana prosessi. Suunnitella että se sopi myös mallin.