Reima oy kankaanpää

Reima oy kankaanpää

Oikotie-tunnukseen perustuva kohdentaminen

Meille sattui vähän huonompi pari saappaita ja kun otin yritykseen (Reima Oy) yhteyttä, niin kolmessa minuutissa sain palautteen. Kyllä on hyvä olla asiakkaitaan ajattelevan yrityksen asiakas jatkossakin. Tuli niin hyvä mieli, että oli ihan pakko jakaa tätä tietoa muillekin.

Reima ja Visit Finland saivat maailman lapset liikkumaan yli miljoona tuntia

Reima ja Visit Finland saivat maailman lapset liikkumaan yli miljoona tuntia

Elokuussa Reima ja Visit Finland käynnistivät neljä kuukautta kestäneen liikuntahaasteen, joka innosti perheitä ympäri maailman liikkumaan miljoona tuntia enemmän. Kampanjasanomaa levitettiin niin PR-tilaisuuksien, vaikuttajamarkkinoinnin kuin monipuolisesti mainonnan keinoja hyödyntäen. Kampanja saavutti miljoonan tunnin tavoitteensa jo joulukuun 11. päivänä ja ylsi kuun lopulla mahtavaan yli 1 118 000 tunnin kokonaismäärään.

HPP advised Reima Oy in the sale and purchase of the business of Finnish Baby Box Oy

HPP advised Reima Oy in the sale and purchase of the business of Finnish Baby Box Oy

Reima ™ is a leading brand for children´s clothes. Established in 1944 in Kankaanpää, Finland, Reima Oy employs 240 people. Company´s turnover in 2015 was approximately 74,5 M €. Reima Oy exports 80 % of its products to approximately 30 countries.

Laadukkaita vaatteita koko maailman liikkuville lapsille

Laadukkaita vaatteita koko maailman liikkuville lapsille

– Koko globaalissa logistiikkaketjussamme on kumppaneita ja muuttujia valtava määrä ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Pieni viivästys jossain kohtaa ketjua vaikuttaa kokonaisuuteen. Logistiikkakumppanin tarkkuus ja toimintavarmuus on kaiken A ja O ja siinä Logistikas on kyllä aivan huippu.

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Omistamme, hallinnoimme ja kehitämme kiinteistöjä Helsinki-Vaasa kasvukäytävän alueella. Yhtiöllämme on pitkä kokemus kiinteistösijoitusalalta. Pyrimme toiminnassamme erottumaan kilpailijoista ja luomaan lisäarvoa asiakkaillemme. Toimintaamme k

Kun Akseli Rehosta tuli älyvaatefirman omistaja, Clothing+:lla oli tasan kaksi maksavaa asiakasta

Kun Akseli Rehosta tuli älyvaatefirman omistaja, Clothing+:lla oli tasan kaksi maksavaa asiakasta

Vastuullisuusraportin avulla voidaan selvittää liiketoimintaan liittyviä riskejä muun, kuin taloudellisen tiedon pohjalta. Tällaista tietoa ovat muun muassa yritykselle langetetut tuomiot, seuraamusmaksut ja mahdollisissa viranomaistarkastuksissa havaitut puutteet.

/finland/file/naturepienijpg_finature_pieni.jpg

/finland/file/naturepienijpg_finature_pieni.jpg

Komission laatiman Euroopan vihreän kehityksen ohjelman tavoitteena on tehdä Euroopasta ensimmäinen ilmastoneutraali maanosa. Tätä varten on määrä hyväksyä entistä kunnianhimoisempi EU:n strategia ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi.

Lastenvaatevalmistaja Reima aloitti yt-neuvottelut Tampereella, kohteena 40 henkilöä – toiminta Nekalassa saattaa loppua

Der EU-Preis für Produktsicherheit der Europäische Kommission belohnt Unternehmen, die sich für den Schutz der Verbraucher besonders einsetzen. Er ist für diejenigen, die die Sicherheit in den Mittelpunkt ihres Handelns stellen und dabei über die im EU-Recht festgelegten Mindestanforderungen hinausgehen.

Reiman Kankaanpään toimihenkilöt marssivat ulos

 Hitta för dig lämpliga utbildningar och evenemang i Pros evenemangskalender. Du behöver inte loggas in för att bläddra i den. Om du vill anmäla dig till utbildning loggar du in med släktnamn, födelsetid och medlemsnummer.