Puheeksiotto työpaikalla

Puheeksiotto työpaikalla

Päihdeongelmaan puuttuminen työpaikalla on välittämistä

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

Miksi puheeksi ottaminen on niin vaikeaa?

Miksi puheeksi ottaminen on niin vaikeaa?

Puheeksi ottaminen koetaan kuitenkin usein vaikeaksi. Syitä voi olla monenlaisia: Puheeksi ottamisesta on huonoja kokemuksia menneisyydessä. Ehkä puheeksi otettuja asioita ei ole otettu vakavasti tai niihin ei ole puututtu. Joskus pelätään sitä, että työkaveri loukkaantuu tai muuten jännitetään hänen reaktiotaan asiaan.

Kiusaamista vai äksyilyä? Näin kitketään vastuuton työkäytös

Kiusaamista vai äksyilyä? Näin kitketään vastuuton työkäytös

Päihdeongelma työyhteisössä ei ole koskaan pelkkä yksityisasia. Jopa alkoholin suurkulutus vapaa-ajalla vaikuttaa aina pidemmän päälle työkykyyn ja työhyvinvointiin. Päihdehaitalla on myös taipumus siirtyä jossakin vaiheessa työpaikalle, jolloin esiin nousevat työturvallisuus- ja muut riskit.

Apukortteja alkoholinkäytön puheeksiottoon

Apukortteja alkoholinkäytön puheeksiottoon

S-Apukortti on tarkoitettu sosiaalialan henkilökunnalle alkoholin puheeksiotossa. S-Apukortin avulla keskustellaan alkoholikäyttöön liittyvistä asioista sosiaalihaittojen kautta. Kortissa on erikseen lueteltu vanhempien liiallisen alkoholinkäytön lapsille aiheuttamat haitat.

Mielenterveyden häiriöt ja niiden käsittely työpaikalla

Mielenterveyden häiriöt ja niiden käsittely työpaikalla

Mielenterveyden häiriöt ovat yleisiä työikäisillä ja niihin liittyy kasvavia työkyvyn haasteita. Asiantuntijat ennustavat, että mahdollisesti jo kahden vuoden kuluttua mielenterveyden häiriöt olisivat yleisin syy pitkiin sairauslomiin. Mielenterveyden häiriöitä on kaikissa ammattiryhmissä ja erot ammattiryhmien välillä ovat pieniä.

Lue myös muista kriteereistä, jotka toimivat hyvän työpaikan rakennuselementteinä

Lue myös muista kriteereistä, jotka toimivat hyvän työpaikan rakennuselementteinä

Jatkuvat yt-neuvottelut, erilaiset organisaatiomuutokset, epäjohdonmukaiselta tuntuva johtaminen ja epäoikeudenmukaisuus palkitsemisessa ovat esimerkkejä syistä. Aivan totta, nämä voivat olla kaiken alku ja juuri siihen, miksi esimieskään ei enää näe tarpeelliseksi tehdä perusasioita, kuten palautteen antamista. Mutta olivat olosuhteet mitkä tahansa, miksi ei tehdä sitä, mitä voidaan. Palautteen antaminen, työrauhan säilyttäminen ja kaikkien kunnioittaminen työpaikalla ei ole esimiestyössä kiinni siitä, onko työpaikalla ns. isot linjat kunnossa, vaan lopulta tahdosta.

Saitko pomoltasi varoituksen? 7 seikkaa, jotka sinun on hyvä tietää

Saitko pomoltasi varoituksen? 7 seikkaa, jotka sinun on hyvä tietää

Koskinen: Varoituksella työnantaja ilmoittaa olevansa tyytymätön työntekijän käyttäytymiseen. Varoituksessa on kerrottava sen syy ja mahdollinen uhkaus siitä, että työsuhde katkaistaan, jos sama epätoivottu käytös jatkuu.

KOULUTUSTA RIIPPUVUUKSISTA JA HOITOONOHJAUKSESTA

Myös ”kanssalaistaidot” ovat hukassa. Emme siis ole itsekään työpaikoilla ihmisiksi, koska Suomessa kiusataan ja häiritään Euroopan eniten, peräti 100 000 palkansaajaa kokee olevansa kiusattuna vuosittain.

Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston järjestöt

En ole joutunut keskusteluun, mutta meillä joutuu, jos on 10 poissaoloa vuodessa ja jos poissaolot ovat yksittäisiä migreeni tms yhden päivän poissaoloja. Jos on edim 12 päivää keuhkokuumeen takia pois niin ei joudu keskusteluihin.