Prisma neulomo

Prisma neulomo

Perinteikäs kangasalalainen Tam-Silk Oy pitää langat omissa käsissään

Tam-Silk Oy:n tuotantotilat ovat sijainneet Kangasalan Lentolassa jo 1960-luvun alusta lähtien. Yritys on alun perin nimeltään Tampereen Silkkikutomo ja perustettu vuonna 1925. Tällä hetkellä Tam-Silk elää uutta kukoistuskauttaan ja valmistaa 200 000 tuotetta vuodessa. Yrityksessä on panostettu markkinointiin ja kuluvana vuonna yrityksen liikevaihto kaksinkertaistuu. Tam-Silkin pääomistajalla Tuomo Saarnilla riittää ideoita ja uskoa kotimaiseen vaateteollisuuteen.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Lue lisää julkaisijalta SOK – Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Kauppoihin tulee laadukkaita perustuotteita kuten t-paitoja ja tunikamalli, jotka sopivat kaikkien suomalaisten vaatekaappeihin. Toukokuussa valikoima täydentyy värikkäämmillä paidoilla ja tunikoilla. Vaatteet tulevat Prismoihin myyntiin yksinoikeudella.

Netti-ilmiöksi noussut Neulomo saapuu Prismoihin

Netti-ilmiöksi noussut Neulomo saapuu Prismoihin

”Olemme tunnistaneet omassa asiakaskunnassamme saman tarpeen, joka on näkynyt Neulomon nettikaupassa. Kotimaisen työn hyvälle jäljelle ja tyylikkään mukaville vaatteille riittää kysyntää”, kertoo pukeutumisesta vastaava valikoimajohtaja Päivi Hole SOK :lta.

Vimman Marjut Rahkola inspiroitui Nokian Neulomon varaston kangaspakoista. Mitä rullilta kuoriutui?

Vimman Marjut Rahkola inspiroitui Nokian Neulomon varaston kangaspakoista. Mitä rullilta kuoriutui?

Nelivuotiaan tytön äitinä vaatetan lastani innokkaasti hyvälaatuisilla kotimaisilla vaatteilla. Kaappimme pullistelevat Vimmaa, joten yhteistyölanseeraus kiinnosti yhtä vahvasti kuin vaikkapa satunnaisen oluen lanseeraus!

Nokian Neulomon yrityssaneerauksesta päätös loppukesällä - Neulomon tuotteet pysyvät Prismoissa

Nokian Neulomon yrityssaneerauksesta päätös loppukesällä – Neulomon tuotteet pysyvät Prismoissa

Vaatebrändi Vimma jatkaa yllättämistään ja tällä kertaa mahtavien kuosien sijaan Marjut Rahkola on päätynyt lyömään hynttyyt yhteen Nokian Neulomon kanssa. Eikä suotta! Vimman design manager Marjut, näki Neulomon valtaisat kangasvarastot ja päätti, että ei ole mitään syytä tehdä lisää kankaita, kunnes vanhat on maapallolta käytetty.

Pysy kartalla ja tilaa Kaksplussan uutiskirje

Pysy kartalla ja tilaa Kaksplussan uutiskirje

Aivan erityisen tästä lastenvaatemallistosta tekee se, että malliston vaatteissa on käytetty Nokian Neulomon ylijäämäkankaita. Ylijäämäkankaat ovat siis saaneet näissä tuotteissa uuden elämän, ja vastaavasti ylijäämäkankaita hyödyntämällä ei ole tarvinnut valmistaa uusia neuloksia. Nerokasta!

Tam-Silk osti Neulomon tuotemerkin ja jatkaa sen tuotteiden valmistusta

Tam-Silk osti Neulomon tuotemerkin ja jatkaa sen tuotteiden valmistusta

”Tam-Silk on yksi vanhimmista Suomessa vaatteita valmistavista yrityksistä, joten Neulomon pelastaminen tuntui meistä luonnolliselta. Haluamme ylläpitää suomalaista vaatetuotantoa, joka tarjoaa ekologisemman vaihtoehdon kuluttajille ja vastaa tarkemmin kotimaiseen kysyntään”, kertoo Tam-Silkin hallituksen puheenjohtaja Tuomo Saarni.

No nyt ne on mullakin, nimittäin tunika ja leggarit!

Nyt on vähän ristiriitaisten fiilisten asu. Mulla on nimittäin päällä löysä trikootunika + legginssit. Todellinen mukavuusasu kyllä, ja siksi sen valitsinkin eilen päälleni, kun oli taas vuorokauden lähes vuorokauden sisään 8 tuntia bussissa istumista tiedossa. Mutta mun päässä vaan ”tunika ja legginssit” on vähän sama kuin sanoisin, että ”mä luovutan”.:D (Ja puhun nyt nimenomaan omasta pukeutumisestani, enkä dissaa ketään, joka kyseistä vaateyhdistelmää rakastaa.)

”Juuri valmistunut ekonomi vaarallinen” – Nokian Neulomon perustajalta huima idea opiskelijoille

Vanhojen, käyttämättä jääneiden kotimaisten kankaiden hyötykäyttö on mielestäni niin upea ekoteko, että aion itse käydä heti Prismassa, ja napata mallistosta parhaita juttuja kummilapsilleni. Ihastuin lanseeraustilaisuudessa muutamaan väriyhdistelmään. Toivottavasti löydän Prismasta juuri näistä kankaista valmistettuja vaatteita!