Power avajaiset

Power avajaiset

Tällainen on uusi Power-ketju, jonka avajaisiin jonotti lähes 5 000

– Avajaiset menivät erittäin loistavasti. Odotuksia oli, että muutama tuhat saapuisi, mutta ennen avausta jonossa oli arviolta lähes 5 000 ihmistä, kuvailee Powerin toimitusjohtaja Mika Aro.

Avajaishulinaa Kauppakadulla – Kukkakauppa Kimppu ja Power Äänekoski avasivat ovensa

Avajaishulinaa Kauppakadulla – Kukkakauppa Kimppu ja Power Äänekoski avasivat ovensa

Perinteisen kodinkoneliikkeen uudet, valtakunnallisesti tunnetut vaatteet herättävät kiinnostusta. Ihmisiä virtaa myös kadun toiselle puolelle, missä Kukkakauppa Kimpun kolmas toimipiste on avannut ovensa.

Kodinelektroniikkaketju Power avasi uuden myymälänsä Oulun Limingantullissa maanantaiaamuna kello kahdeksan. Paikalle oli muodostunut satojen ihmisten jono hyvissä ajoin.

Kodinelektroniikkaketju Power avasi uuden myymälänsä Oulun Limingantullissa maanantaiaamuna kello kahdeksan. Paikalle oli muodostunut satojen ihmisten jono hyvissä ajoin.

”Jo kuudelta aamulla jonossa oli jälleen reilusti yli 2 000 ihmistä ja jono ylsi Hervannan valtaväylälle asti. Avajaispäivänä myymälässä vieraili arviolta 10 000 asiakasta. Tilaamme koko ajan lisää tuotteita keskusvarastoltamme, ja hyviä tarjouksia riittää edelleen”, kertoo Power-ketjun toimitusjohtaja Mika Aro tiedotteessa.

Power avasi Sastamalassa – Katso, mitä kaikkea ihmiset ostivat

Power avasi Sastamalassa – Katso, mitä kaikkea ihmiset ostivat

Elektroniikkaliike Powerin uuden myymälän avajaiset keräsi Espoossa satojen metrien jonot. Innokkaimmat jonottajat saapuivat paikalle jo sunnuntai-iltana kello kymmenen aikaan, eikä edes pakkasyö saanut heitä luovuttamaan paikkaansa.

Elektroniikkajätti Power avaa myymälän Kauhavalle

Elektroniikkajätti Power avaa myymälän Kauhavalle

Kodinelektroniikkaketju Power avaa syksyn aikana uudet myymälät Kauhavalla, Pietarsaaressa, Sastamalassa, Uudessakaupungissa, Kemissä ja Äänekoskella. Aiemmin Expert-myymälöinä toimineet tilat uudistetaan Power-myymälöiksi niin tilojen kuin tuotteiden ja palveluidenkin osalta.

Power: Vuosisadan lanseeraus

Power: Vuosisadan lanseeraus

Ketju saavutti 100 miljoonan myynnin ennätysajassa, sadassa päivässä. Se taitaa olla Suomen ennätys. Tärkeä osa Powerin lanseerauskampanjaa oli mainostaminen Kärkimedian kautta Karjalaisessa ja muissa suomalaisissa sanomalehdissä.

50-vuotias Finn-Power jatkaa menestystarinaansa Seinäjoella

50-vuotias Finn-Power jatkaa menestystarinaansa Seinäjoella

Puijo Wolleyn järjestelyorganisaatio on suunnitellut tapahtumaa kaupungin eri toimijoiden kanssa tiiviissä yhteistyössä. Poliisi ja pelastuslaitos on tuonut osaamisensa järjestelyihin myös ja suurtapahtuman onnistumisen edellytykset rakentuvat siten hyvälle pohjalle.

Arvostelussa Asus ZenFone 7 Pro -huippupuhelin: Kääntyvä kolmoiskamera ja kohtuullinen hinta valttikortteja

”Olemme saaneet Etelä-Pirkanmaan ja Lempäälän asukkailta runsaasti toiveita Powerin avaamiseksi Ideaparkiin. Tiedän tämän omakohtaisesti, koska asun Ideaparkin lähistöllä. Ideapark on vilkas ja tärkeä kauppapaikka alueen asukkaille. Löysimme Power-konseptiin täydellisesti sopivan paikan Ideaparkin pohjoispäästä entisen Tokmannin kohdalta. Avaamme siihen täyden valikoiman suurmyymälän,” sanoo Powerin toimitusjohtaja Mika Aro.

Power avautui Porissa – pesukonetta jonotettiin kahvin ja konjakin voimalla läpi yön

Kauppakeskus Sepän avajaisiin torstaina Jyväskylän Seppälässä odotetaan peräti 35 000 kävijää. Kauppakeskuksen tavoitteena on neljän ensimmäisen päivän aikana yhteensä 140​ ​000​​ ​kävijää, mikä merkitsisi tahdin jatkuvan yhtä kovana myös viikonloppuna.