Pellavarouhe haitat

Pellavarouhe haitat

Pellavansiemenissä myös haitallisia aineita

Pellavansiemenet sisältävät monia terveellisiä aineita, kuten kuitua, kasviestrogeenia ja alfalinoleenihappoa. Niitä käytetään lääkkeenä esimerkiksi vatsan toimintahäiriöihin. Pellavansiementen runsasta syömistä kannattaa kuitenkin välttää, sillä niihin kertyy helposti suuria määriä kadmiumia.

Tiesitkö? Pellavansiemenet tasoittavat verensokeria aterian jälkeen

Tiesitkö? Pellavansiemenet tasoittavat verensokeria aterian jälkeen

Ruotsin television uutiset varoittaa käyttämästä rouhittuja pellavansiemeniä ravintona mihinkään tarkoitukseen. Esimerkiksi aamupuuron ja -jogurtin jatkeeksi lisätty pellavansiemenrouhe on Ruotsin elintarvikeviraston Livsmedelverketin mukaan vaarallista.

Teetkö nämä virheet pellavansiementen kanssa?

Teetkö nämä virheet pellavansiementen kanssa?

Pähkinät, mantelit, ja siemenet ovat hyviä tyydyttymättömän rasvan ja kuidun lähteitä. Suolaamattomia, sokeroimattomia tai muulla tavoin kuorruttamattomia pähkinöitä, manteleita ja siemeniä (esimerkiksi auringonkukan-, seesamin-, pellavan-, pinjan- ja kurpitsansiemenet) voi nauttia lajeja vaihdellen noin 30 g (eli noin kourallisen/kaksi ruokalusikallista) päivässä eli 200 g viikossa. Leikki-ikäiselle lapselle sopiva annos on puolet aikuisen annoksesta, noin 15 g päivässä.

Testasimme ranteesta sykettä mittaavat urheilukellot - tarkkuus ei vielä pärjää sykevyölle

Testasimme ranteesta sykettä mittaavat urheilukellot – tarkkuus ei vielä pärjää sykevyölle

Yli 90% pellavansiemenen rasvasta on tyydyttymätöntä. Sen on myös todettu alentavan kolesterolia. Lisäksi pellavansiemenen on todettu poistavan rasvaa, joten sen käyttö osana monipuolista laihduttajan tai rasvaa kehostaan tiputtavan ruokavaliota on kokeilemisen arvoista.

Kasvisterolit ja -stanolit (kolesteroliin suotuisasti vaikuttavat elintarvikkeet)

Kasvisterolit ja -stanolit (kolesteroliin suotuisasti vaikuttavat elintarvikkeet)

Ei suositella käyttämään raskauden aikana, sillä sienissä voi olla haitallisia aineita (gyromitriiniä) käsittelystä huolimatta. Myös sieniä ryöpätessä voi hengitysilman mukana altistua gyromitriinille, joten raskaana olevan ei tulisi valmistaa korvasieniä.

Marja Tuulia Lehtinen, FLT-ravintovalmentaja

Myös leseitä voi käyttää, mutta ne on hyvä turvottaa ennen syömistä esim. piimässä tai jogurtissa. Siemenissä ja pähkinöissä on myös kuitua, mutta runsaan energiapitoisuuden vuoksi niiden käyttömäärä on hyvä pitää kohtuullisena. Esim. pähkinöiden osalta pientä kourallista pidetään kohtuuannoksena.

Huono seksi puhuttaa aina – Näin totesi Juhana Pettersson ja teki aiheesta roolipelin

Huono seksi puhuttaa aina – Näin totesi Juhana Pettersson ja teki aiheesta roolipelin

Yliopiston Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus tutki pellavan käyttöä ruoanvalmistuksessa yhdessä muun muassa viljelijöiden, jatkojalostajien ja leipomoiden kanssa. Kehitetyt reseptit julkaistaan ensi heinäkuussa.

Elintarvikkeiden turvalliseen käyttöön liittyviä ohjeita

Raskaudenaikaisen ravitsemuksen tavoitteena on syntyvän lapsen kasvun ja kehityksen ja äidin hyvinvoinnin turvaaminen. Raskausaika tarjoaa myös hyvän mahdollisuuden koko perheen elintapojen ja ravitsemuksen tarkasteluun ja parantamiseen. Vanhempien malli tasapainoisista ruokatottumuksista ja yhteisistä aterioista vaikuttaa merkittävästi lasten ruokatottumusten kehittymiseen, terveyteen ja hyvinvointiin.

Pellava on listattu myrkyllisiin kasveihin. Mikä osa kasvia, mikä myrkky?

Mitkä tuotteet tepsivät siitepölyallergiaan parhaiten? Milloin hoito tulee aloittaa? Yliopiston Apteekin proviisori vinkkaa tärkeysjärjestyksessä viisi tuotetta, joilla saat allergiaoireet hallintaan.