Paita isälle ja pojalle

Paita isälle ja pojalle

Une erreur est survenue. Eh oui, ça arrive encore!

Kummeilta lahjaksi saatu t-paita, joka jäänyt käyttämättä, kun meidän perheessä ollaan fudismiehiä eikä formulat juuri kiinnosta. Mitä isä edellä sitä pojat perässä:) Paita on siis uusi ja käyttämätön, anna vaikka lahjaksi!

Fun Tampere: Poika kannusti kovaan ääneen Tapparaa - kertoi, ettei isä suostunut ostamaan pelipaitaa: paljastui Esa Tikkaseksi!

Fun Tampere: Poika kannusti kovaan ääneen Tapparaa – kertoi, ettei isä suostunut ostamaan pelipaitaa: paljastui Esa Tikkaseksi!

Tarina sai Tapparakannattajat liikkeelle, ja tiistain ottelun yhteydessä nuorukaiselle oli tarkoitus antaa Tapparakapteeni Jukka Peltolan pelipaita ja muuta fanitavaraa.

Poika ja ilves nyt restauroituna Areenassa – seikkailutarina kohosi kaikkien aikojen katsotuimmaksi kotimaiseksi lastenelokuvaksi

Poika ja ilves nyt restauroituna Areenassa – seikkailutarina kohosi kaikkien aikojen katsotuimmaksi kotimaiseksi lastenelokuvaksi

Onneksi toisella puolella on lasiseinäinen lapsitapaamistila, jonne vanhempiaan tapaamaan tulevat lapset voivat päästä kerran kuukaudessa. Hyllyissä näkyy kuvakirjoja ja huonekalut ovat uudenoloisia. Siellä lapset voivat istua vanhemman sylissä.

Marko Anttilan asema suomalaisessa julkkispörssissä muuttui MM-kisojen aikana oleellisesti. Hänestä tuli koko kansan Mörkö.

Marko Anttilan asema suomalaisessa julkkispörssissä muuttui MM-kisojen aikana oleellisesti. Hänestä tuli koko kansan Mörkö.

Huuhkajien maalivahtina oleva Hradecky otti tilanteesta kopin ja päätti ilahduttaa poikaa sekä isää pienellä lahjalla, jonka lupasi Twitterissä jo huhtikuussa, kun pojan isä Twiittasi, että on tuomassa poikansa peliin.

Eikö meinaa löytyä sopivaa lahjaa miehelle?

Eikö meinaa löytyä sopivaa lahjaa miehelle?

Kun naisille pidetään babyshowereita ja he saavat äitiyspakkauksen (joka tosin sisältää molempia hyödyttäviä tavaraoita), jää isät tässä hiukan vähemmälle huomiolle. Nyt ehdotankin, että jokainen odottava äiti ottaa tästä vinkit talteen ja rakentaa miehelleen faijapakkauksen, kun lapsi syntyy tai on juuri syntymässä.

Heljä Liukko-Sundström haluaa kaunistaa koteja

Heljä Liukko-Sundström haluaa kaunistaa koteja

Marimekon raidallinen klassikko Jokapoika-paita täyttää 60 vuotta. Leif Jakobsson on kerännyt yli 60 Jokapoikaa, vaikkei käytäkään niitä itse. Hänen kokoelmansa on esillä Pietarsaaressa.

Marko Anttilan Kalle-isä tietää, miten poika nollaa mestaruushulinan:

Marko Anttilan Kalle-isä tietää, miten poika nollaa mestaruushulinan: ”Häipyy mökille, laittaa puhelimen pois päältä ja saunan lämpiämään”

Minä tiedän, että moni leikkaa poikalasten hiukset lyhyeksi. Minä tiedän, että moni ei käytä pojilla muita värejä kuin sinistä, vihreää, harmaata tai ruskeaa. Minä tiedän, että lelut ovat kaupoissa eri ostastoilla, jaettuna tyttöjen ja poikien leluihin. Minä tiedän, että vaatteissakin eritellään tyttömäiset vaatteet ja poikamaiset vaatteet.

Tässä ovat jääkiekon viisi kovinta isä-poika-paria

Suuntaus ei ole aivan uusi, sillä 60-70-lukujen maajoukkuetähtien jälkeläisistä on kuoriutunut hämmästyttävän monia ammattilaispelaajia. Mutta ketkä ovat Suomen kiekkohistorian viisi loisteliainta isä-poika-yhdistelmää?

Isä ja poika pakkiparina tänään HPK:n kokoonpanossa

Tappara nimesi kunniagalleriaansa (hall of fame) ensimmäisessä valintavaiheessa 41 henkilöä, joiden toiminta on arvioitu erityisen olennaiseksi seuran urheilutoiminnan kehityksessä. Mukana on ilahduttava kirjo nimikkeitä: pelaaja, huoltaja, taitoluistelija, valmentaja, valmennuspäällikkö, hallituksen jäsen, toimitusjohtaja, puheenjohtaja, naisjaoston puheenjohtaja.