Osa-aikatyö mikkeli

Osa-aikatyö mikkeli

Myyjä/hyvinvointituotteet, 4 paikkaa, venum sales oy, savilahdenkatu 10 a, mikkeli

Työnantajille – kunnille, kaupungeille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille – tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Mikkelin kaupungin ruoka- ja puhtauspalveluiden sijaisrekrytointi

Mikkelin kaupungin ruoka- ja puhtauspalveluiden sijaisrekrytointi

Voit olla joko alalle opiskeleva, jo valmistunut tai kokenut ammattilainen. Kohteita, joihin voit sijoittua, on tarjolla laajasti koko Mikkelin kaupungin alueella. Asiakkaitamme ovat mikkeliläiset päiväkotien lapset, koululaiset alakoululaisista lukiolaisiin, ikäihmiset palvelutaloissa ja hoitokodeissa sekä myös asiakkaidemme hyvinvoinnista huolehtiva henkilökunta.

Joustavaa työtä esimerkiksi nuorelle tai opiskelijalle

Joustavaa työtä esimerkiksi nuorelle tai opiskelijalle

Töissä pitää olla kivaa! Siksi me Mäkkärillä panostamme työntekijöidemme hyvinvointiin ja viihtymiseen monella tavalla. Samanhenkinen ja mukava työporukka takaa sen että työpaikalla ei tarvitse olla suu mutrussa. Tarjoamme myös joustavat työajat, monipuolisia työtehtäviä sekä koulutus- ja kehittymismahdollisuuksia. McDonald’s on mainio työpaikka esimerkiksi uraansa aloittaville, nuorille sekä opiskelijoille.

Pääsyvaatimukset syksyn 2020 yhteishaussa

Pääsyvaatimukset syksyn 2020 yhteishaussa

Hakukelpoisuuden AMK-opintoihin antavan tutkinnon tulee olla valmis niin, että voit tallentaa hakulomakkeellesi kopion lopullisesta tutkintotodistuksestasi 28.12.2020 klo 15 mennessä.

Newspaper Deliverers, Tampere Kaleva and Tammela

Newspaper Deliverers, Tampere Kaleva and Tammela

As a newspaper deliverer, you make hundreds of people happy every morning by delivering their newspaper straight from the press to their morning coffee table. You get to enjoy the outdoors, exercise and make money as you go.

JHL:n jäsenet ovat oikeutettuja jäsenpalveluihin ja moniin rahanarvoisiin etuihin. Jäsenen tärkein oikeus on liiton ja oman yhdistyksen edunvalvonta eri muodoissaan.

JHL:n jäsenet ovat oikeutettuja jäsenpalveluihin ja moniin rahanarvoisiin etuihin. Jäsenen tärkein oikeus on liiton ja oman yhdistyksen edunvalvonta eri muodoissaan.

JHL:n jäsenet ovat oikeutettuja monipuolisiin edunvalvonta-, jäsen-, koulutus- ja työttömyysturvakysymyksiin liittyviin palveluihin. Tarvittaessa neuvoa ja apua työpaikalla ilmeneviin ongelmiin, he voivat kääntyä liiton puoleen.

Hallitus tiukensi matkustusrajoituksia kymmenen maan osalta – Norjan ja Ruotsin raja-alueilla asuville erityisjärjestelyjä

Hallitus tiukensi matkustusrajoituksia kymmenen maan osalta – Norjan ja Ruotsin raja-alueilla asuville erityisjärjestelyjä

Prisman henkilöstöstä peräti noin 70 prosenttia on osa-aikaisia, esimerkiksi kaikki kassatyöntekijät. Johtaja Risto Hyvärisen mukaan joulukaupan vilkkaimmat päivät myynnillisesti ovat aatonaatto ja sitä edeltävä päivä.

Kesätyöpaikat ja työpaikat K-Citymarketissa

VMP Group on Suomen suurimpiin kuuluva, kansainvälistyvä henkilöstöpalvelualan konserni, jonka monipuolinen palveluvalikoima kattaa muun muassa ulkoistus-, koulutus-, henkilöstövuokraus- ja rekrytointipalvelut. Yritys on toiminut työmarkkinoiden suunnannäyttäjänä jo vuodesta 1988. Kauttamme työllistyy vuosittain tuhansia eri alojen ammattilaisia. Toimimme Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Espanjassa ja Romaniassa. VMP – Työelämän voimavara.

Tervetuloa Pieksämäelle – elämäsi asemapaikalle!

Pasastar on telemarkkinointialan laajin yritys Suomessa. Olemme toimineet 30 vuotta ja meillä on 18 toimipistettä. Pasastarilla voit työskennellä joko päätoimisesti tai osa-aikaisesti vaikka opiskelun ohessa. Työajat ovat sovittavissa muun aikataulusi mukaan.