Onninen oy

Onninen oy

Asiakkaiden kokonaisratkaisut kasvun avaimina

Onninen tarjoaa kattavia materiaali- ja tietovirtapalveluja urakoitsijoille, teollisuudelle, julkisille organisaatioille ja teknisten tuotteiden jälleenmyyjille sekä tavarantoimittajille. Olemme alalla vuodesta 1913 toiminut suomalainen yhtiö. Työllistämme Suomen, Ruotsin, Norjan, Puolan, Venäjän ja Baltian toiminnoissamme yhteensä 3 100 henkilöä. Onninen on osa Keskon rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialaa.

Onninen Oy:n teräsliiketoiminta siirtyy uudelle yhtiölle Feon Oy:lle 1.5.2016

Onninen Oy:n teräsliiketoiminta siirtyy uudelle yhtiölle Feon Oy:lle 1.5.2016

12. tammikuuta 2016 julkaistun tiedotteen mukaan Onvest Oy myy tytäryhtiönsä Onnisen Keskolle. Kauppaan ei kuulu teräsliiketoiminta. Teräsliiketoiminta jatkuu itsenäisessä Onvestin tytäryhtiössä Feon Oy:ssä. Samalla Feon Oy muuttaa omiin tiloihin Vallilaan.

Martti Forss Onninen Oy:n toimitusjohtajaksi

Martti Forss Onninen Oy:n toimitusjohtajaksi

Yrityksen työntekijät ovat arvostaneet seuraavia työnantajan ominaisuuksia: työn ja vapaa-ajan suhde, ura ja etenemismahdollisuudet, ja viihtyisät toimitilat ja laadukkaat työvälineet. Yrityksen arvosana työpaikkana on 3.3/5.0 ja yrityksestä on jätetty alle 5 arviota.

Johtamisen haasteet muutostilanteessa: Case Onninen Oy

Johtamisen haasteet muutostilanteessa: Case Onninen Oy

Onninen provides a comprehensive selection of products and service packages to contractors, industry, infrastructure building and retail dealers. We are a strong partner for business customers and suppliers through our nationwide sales network, efficient logistics and multichannel customer experience. We have operated in the sector since 1913. We have around 1,200 employees in Finland and our sales network consists of 51 Onninen Express stores around the country.

THE SALE OF LÄMPÖ-TUKKU OY TO ONNINEN OY HAS BEEN CLOSED

THE SALE OF LÄMPÖ-TUKKU OY TO ONNINEN OY HAS BEEN CLOSED

Talouden globaali murros on viime vuosina koetellut Suomea rankalla kädellä. Muutoksen vauhti kuitenkin vain tiukentuu. Samalla se avaa koko ajan uusia mahdollisuuksia. Varsinkin Suomen kaltaisilla suhteellisen pienillä kotimarkkinoilla rajojen yli suuntautuminen on tärkeää. Maailma muuten on niin iso paikka, ettei sillä koskaan voi mennä niin huonosti, etteikö se avaisi Suomen kaltaiselle pienelle maalle aina lähes rajattomia mahdollisuuksia.

Reittiohjeet määränpäähän Onninen Oy Vantaa joukkoliikenteellä

Reittiohjeet määränpäähän Onninen Oy Vantaa joukkoliikenteellä

Mietitkö, miten pääset kohteeseen Onninen Oy kaupungissa Vantaa, Suomi? Moovit auttaa sinua löytämään parhaan tavan päästä kohteeseen Onninen Oy vaiheittaisten ohjeiden avulla lähimmältä joukkoliikenneasemalta.

Accessing http://balticcleantech.com/en/portfolio-item/onninen-oy-2/ securely…

Accessing http://balticcleantech.com/en/portfolio-item/onninen-oy-2/ securely…

Tarjoamme kestävän kehityksen konsultointipalveluja ja Ecobio Manager -pilvipalvelua säädösten, kemikaalien ja riskien hallintaan yrityksissä ja muissa organisaatioissa. Autamme teitä yhdistämään kestävän kehityksen tavoitteet liiketoimintanne menestykseen.

Suvisaariston Vesiosuuskunta – Sommarö Vattenandelslag

Suvisaariston vesiosuukunnan verkosto kattaa tänä päivänä koko varsinaisen toiminta-alueen, eli maayhteydessä olevan Suvisaariston. Varsinainen toiminta-alue on vahvistettu kiinteistökohtaisesti ja perustuu suurimmilta osin -88 vahvistettuun alueen yleiskaavaan. Lisäksi verkostoon on liittynyt sekä yksittäisiä kiinteistöjä lähellä olevista saarista sekä suurempia saariyhteisöjä kuten Lehtisaaret ja Pentala lähisaarineen joissa on kesävesi ja -viemäri.

Продажа инженерно-технического оборудования

состоящий из бывших сотрудников ООО Оннинен, имеет опыт работы в отрасли инженерных систем не менее 10 лет, что позволяет нам тщательно выбирать оборудование, предлагая для Вас только лучшие инженерно-технические решения