Niqab suomessa

Niqab suomessa

Ruotsin viranomaiset olivat valmiina tuomaan Isis-leirin ruotsalaislapsia Ruotsiin – lapset ovat kadonneet

Angela Merkel valittiin tiistaina jälleen CDU-puolueensa johtoon selvin numeroin. Liittokanslerin puhe burkakiellosta sai kokousväen innostumaan, kirjoittaa Ylen Eurooppa-kirjeenvaihtaja Dan Ekholm.

Tutkija: Niqab-hunnun käyttö kiellettävä Suomen kaduilla

Tutkija: Niqab-hunnun käyttö kiellettävä Suomen kaduilla

– Pienien tyttöjen ei tule hunnuttaa itseään suomalaisissa kouluissa. Huivin käytön pitäisi olla sallittua vasta täysi-ikäisenä, kun aikuinen ihminen pystyy itsenäisesti päättämään oman uskonnollisen vakaumuksensa ilman vanhempien painostusta. Silloinkin minusta länsimaiseen demokratiaan kuuluu, että kasvoja ei peitetä kokonaan. Se on usein muille kanssaihmisille ahdistavaa ja saattaa muodostaa myös turvallisuusriskin, kun henkilöä ei voida tunnistaa, hän jatkaa.

Perinteinen saudi-tyyli kolmikerroksinen burqa - stringin ni152 kanssa

Perinteinen saudi-tyyli kolmikerroksinen burqa – stringin ni152 kanssa

Tarjoamme laajan valikoiman aitoja islamilaisia ​​vaatteita. Hintamme ovat kohtuulliset joka päivä! Tarjoamme ilmaisen kotimaan maansiirron asiakkaille, jotka tilaavat yli $ 125.00! TURVALLINEN ONLINE-TILAUS on saatavilla ostoskorissamme, ja hyväksymme myös puhelin- ja postimyynnit. EXPRESS SHIPPING on saatavilla ja kansainväliset asiakkaat ovat tervetulleita!

Niqab-huntuun pukeutunut nainen ei saanut ostaa kynttilöitä Helsingissä – hovioikeus tuomitsi kauppiaan nyt syrjinnästä 1995 euron sakkoihin

Niqab-huntuun pukeutunut nainen ei saanut ostaa kynttilöitä Helsingissä – hovioikeus tuomitsi kauppiaan nyt syrjinnästä 1995 euron sakkoihin

Nainen asioi Helsingin ydinkeskustassa sijainneessa liikkeessä maaliskuussa 2016. Hän kertoi oikeudelle olleensa liikkeen kynttilähyllyn luona, kun kauppias sanoi, ettei myy hänelle tavaraa, jos nainen ei paljasta kasvojaan.

Lakimies Sanna Haanpää Opetushallituksesta (OPH) toteaa, että Suomen kouluista ei ole kantautunut viestiä, että musliminaisten tai -tyttöjen kasvot osittain tai kokonaan peittävät huivit olisivat ongelma. Samaa mieltä on opettajien ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Lakimies Sanna Haanpää Opetushallituksesta (OPH) toteaa, että Suomen kouluista ei ole kantautunut viestiä, että musliminaisten tai -tyttöjen kasvot osittain tai kokonaan peittävät huivit olisivat ongelma. Samaa mieltä on opettajien ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Tällä viikolla Katsomuksissa vietetään musliminaisten pukeutumista käsittelevää teemaviikkoa. Julkaisemme kolme blogitekstiä peräkkäisinä päivinä, alkaen huomenna. Teksteissä pureudutaan suomalaisten musliminaisten huiville antamiin merkityksiin, musliminaisten pukeumisen käsittelyyn mediassa, sekä huivinkäyttöön työelämässä.

Näetkö tässä alistetun vai rohkean naisen?

Näetkö tässä alistetun vai rohkean naisen?

Kangasta on valtavasti ja se tuoksuu suitsukkeilta. Hihansuihin on ommeltu pieniä, mustia helmiä. Abayaksi kutsuttu asu peittää minut päästä varpaisiin jättäen näkyviin vain kasvot. Päähäni sidotaan vielä niqab, kasvojen eteen laskettava huntu. Minut voi tunnistaa enää silmistä.

Päivän kuvat: Burka ja niqab ovat nyt kiellettyjä Ranskassa – mitä ne ovat?

Pariisissa nähtiin ensimmäiset pidätykset asiaan liittyen. Notre Damen kappelin edustalla järjestettiin lakia vastustava mielenosoitus, josta pidätettiin kaksi niqab-huntua käyttänyttä naista. Niqab on huntu, joka jättää näkyviin vain silmät.

”Euron kauppa” polki perustuslakia Helsingissä – kauppias vaati musliminaista riisumaan: ”Jos et näytä kasvojasi, et ole tervetullut”

Hovioikeus käsitteli miehen valituksen, mutta hylkäsi sen. Rangaistusseuraamus ja syyksi luettu rikos pysyivät samoina. Käräjäoikeuden mukaan mies rikkoi ainoastaan perustuslaissa mainittua oikeutta yhdenvertaisuuteen, mutta hovioikeus huomautti lisäksi uskonnonvapauden loukkauksesta.

Nasima Razmyar niqab-huivin käytöstä: ”Johonkin se raja on vedettävä”

Ruotsista naisten niqabin eli kasvot miltei kokonaan peittävän kasvohunnun käytöstä nousi kohu, koska esimerkiksi Göteborgin kaupunki ilmoitti, ettei niqabin käyttö ole sopivaa esikoulun henkilöstölle. Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksen työntekijät tai opettajat sen sijaan voivat halutessaan käyttää halutessaan niqabhuivia.

Saarakkala: Burka- ja niqab-kielto myös Suomeen

Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala on jättänyt tänään lakialoitteen, jossa kasvot peittävien burka- ja niqab –huntujen käyttäminen yleisellä paikalla kiellettäisiin sakkorangaistuksen uhalla. Hänen mukaansa Suomen kannattaa yhteiskuntarauhan säilyttämisen takia puuttua asiaan nyt, kun puuttuminen ei vielä koske Suomessa merkittävää määrää ihmisiä.