Monitehot hinta

Monitehot hinta

Miksi monitehosilmälasit maksavat enemmän?

Valikoimista löytyy myös valon mukaan tummuvia linssejä niin yksi-, kaksi- kuin monitehoisinakin. Nykyaikaset valon mukaan tummuvat linssit ovat erittäin laadukkaita ja nopeita reagoimaan ilmassa olemaan UV-säteilyn määrään. Silmien elinikäinen altistuminen UV-säteilylle on yksi merkittävimpiä kaihia aiheuttavista tekijöistä. Siksi valon mukaan tummuvat, fototrooppiset linssit soveltuvat erinomaisesti vaihtuviin valaistusolosuhteisiin ja suojaavat silmiä tehokkaasti UV-säteilyn haitoilta.

Vain kilpailuttamalla saa silmälaseille oikean hinnan

Vain kilpailuttamalla saa silmälaseille oikean hinnan

Asiakkaan on kohtuullisen hankala vertailla monitehojen hintoja, koska moniteholinssejä on todella eri tasoisia. Ymmärrän kyllä, että moniteholasit ovat asiakkaalle kallis ostos, mutta suosittelen kuitenkin asiakasta hankkimaan mahdollisimman laadukkaat linssit.

Silmälasin ostajan ABC: Haussa hyvät rillit

Silmälasin ostajan ABC: Haussa hyvät rillit

Nykylinssien materiaalit ovat pitkälle kehiteltyjä muoveja, ja hinnassa näkyy materiaalien tutkimus- ja kehitystyö. Tilannetta voi verrata uusien lääkkeiden kehittämiseen. Joillakin uusimmista linsseistä pystyy näkemään tarkasti hyvin laajalle alueelle.

Olemme varanneet tämän jutun vain tilaajille.

Olemme varanneet tämän jutun vain tilaajille.

Rodenstock tarjoaa laajan valikoiman moniteholinssejä peruslinsseistä täysin yksilöllisiin Impression® 2 ja Impression FreeSign® 3 -linsseihin. Freeform on uudenaikainen linssinvalmistusmenetelmä ja se on edellytys yksilöllisten linssien valmistukselle. Maailman ensimmäinen aidosti yksilöllinen linssi oli juuri Rodenstockin markkinoille vuonna 2000 tuoma Impression®.

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Linssit voivat olla yksi- tai monitehoiset, ja se on ensimmäinen hintaan vaikuttava asia. Linsseissä on myös erilaisia materiaaleja ja pintakäsittelyjä, jotka vaikuttavat niiden keveyteen ja kestävyyteen ja siksi hinnoissakin on eroja.

Kaupallinen yhteistyö Nissen: Yllättikö silmälasien loppulasku taas? Mikä niissä laseissa oikein maksaa?

Kaupallinen yhteistyö Nissen: Yllättikö silmälasien loppulasku taas? Mikä niissä laseissa oikein maksaa?

Monitehot FF 1.5 + Trans Brown/Grey + HMC/MultiK+ (Auringossa ruskeaksi/harmaaksi tummuva linssi, myös kaikilla pinnoilla. Linssi ominaisuudet samat kuin FF Moniteholinsseissä)

Silmälasilinssin valinta alkaa näöntarkastuksella

Silmälasilinssin valinta alkaa näöntarkastuksella

Ylläolevasta esimerkkikuvasta näet suuntaa antavasti, miten moniteholinssin tarjoama käyttömukavuus optisen keskipisteen ulkopuolella kasvaa, kun siirrytään aste asteelta perusmonitehosta (1.) täysin ykslölliseen, käyttäjän tarpeiden mukaan valmistettuun moniteholinssiin, kuten Piiloset Vario-linssiin (5.)

Järkyttävän kalliit silmälasien linssit! Kävin viime viikolla

silmätarkastuksessa ja joudun uusimaan linssit laseihini, kun miinusta on tullut taas vähän lisää. Olen tosi likinäköinen (-8 ja -8.25). ajattelin etten uusi sankoja vain linssit. Hintaa tulee yli 400€, nyyh. Ottaa niin hitosti päähän, et mulla pitääkin olla niin huonot silmät. Linssini on tietysti kaikilla ohennuksilla sun muilla, joten hintaa tulee. Kannattaiskohan mun käydä kysymässä hinta-arviota muualta, kävin siis Silmäasemalla?

Iskikö ikänäkö? Näin valitset oikeat moniteholinssit

Kun ikä lähenee viittäkymppiä, useimmat huomaavat näkökykynsä heikentyneen. Kun ensin katsoo kauas ja sitten lähelle, näkö ei pysykään perässä. Kuva tarkentuu hitaammin kuin ennen. Vähän ajan kuluttua se ei meinaa tarkentua lukuetäisyydelle enää kunnolla lainkaan.