Moda lehti arkisto

Moda lehti arkisto

Kommentoi juttua: Modasta tuli Kotiliesi Käsityö!

Uudessa Kotiliesi Käsityössä on sama tuttu määrä kauden parhaita neuleita kuin entisessä Modassa. Suositun Namedin eli Laura ja Saara Huhdan suomalaiselle naiselle suunnittelema ompelumallisto jatkaa myös tänä vuonna. Myös kaava-arkki on uudistettu aiempaa helppokäyttöisemmäksi!

Suomen monipuolisin käsityölehti kaikenikäisille ja -kokoisille

Suomen monipuolisin käsityölehti kaikenikäisille ja -kokoisille

Kotiliesi Käsityö inspiroi ja auttaa eri tasoisia harrastajia löytämään hyviä ohjeita ja kehittämään taitojaan. Jokaisessa numerossa on kymmeniä ompelu- ja neulemalleja naiselle, miehelle, lapselle ja kotiin. Mukana on runsas, suomalainen kaava-arkki.

Kannelmäen kauppakeskuksen kolmosvaiheen rakennustyöt käynnistyvät

Kannelmäen kauppakeskuksen kolmosvaiheen rakennustyöt käynnistyvät

Helsingin Kannelmäen kauppakeskuskokonaisuus täydentyy viimeisellä eli kolmannella vaiheella. Kauppakeskuksen rakennustyöt käynnistyvät välittömästi elokuussa 2011 ja valmistuvat jouluksi 2013. Kauppakeskus sijaitsee Kantelettarentiellä, Kehä I:n ja Hämeenlinnanväylän kainalossa.

Mannerheimin päiväkäskyn sodanaikainen äänite löytyi Norjasta

Mannerheimin päiväkäskyn sodanaikainen äänite löytyi Norjasta

”Autenttista äänitettä ei tallella” – näistä sanoista alkoi aarteenetsintäni Mannerheimin päiväkäskyn löytämiseksi. Kyseessä oli vieläpä talvisodan päätyttyä 14.3.1940 radiossa luettu päiväkäsky, jossa Mannerheim kiittää Suomen sotilaita ja siviilejä ja jota pidettiin rauhansopimuksen synnyttyä ainoana julistuksena, joka toi kansalle lohtua raskaiden rauhanehtojen langettua.

Puoti-Kahvilasta pukinkonttiin itsetehdyt joululahjat –

Puoti-Kahvilasta pukinkonttiin itsetehdyt joululahjat – ”Ei ole mikään iso bisnes, mutta tuo elämää kylälle”

Ja sitten täytyy tunnustaa, että olen niin hillittömän lapsellinen, että tykkään hurjasti, kun lehden välissä on voide-, shampoo- tai muita kosmetiikkanäytteitä! Kerään tyytyväisenä talteen  kaikki näytehommelit, vaikka aika harvoin niitä kyllä kieltämättä tulee käytettyä.

Tiede ja Helsingin Sanomien tiedetoimitus yhdistyvät

Tiede ja Helsingin Sanomien tiedetoimitus yhdistyvät

Wien on yksi suurimmista yllättäjistä eurooppalaisten pääkaupunkien joukossa. Tarjolla on keisarillista loistoa, klassista musiikkia sekä rentoa ja boheemia kulttuurieloa. Kaupungissa riittää shoppailtavaa, hyviä ravintoloita ja museoita. Ensi keväänä kaupunki valmistautuu isännöimään Euroviisuja. Lentämällä Wieniin pääsee Helsingistä vain vajaassa kolmessa tunnissa.

Vuosia jatkunut harhaluulo: Tuotteilla on automaattisesti palautusoikeus

Vuosia jatkunut harhaluulo: Tuotteilla on automaattisesti palautusoikeus

– Menestyminen vaatii paljon työtä ja muuntautumiskykyä. Pyrimme olemaan koko ajan hereillä ja seuraamaan ympäristöä. Mietimme liikkeiden visuaalisuutta, palvelutasoa ja valikoimaa, ja kehitämme niitä koko ajan. Seuraamme, mitä Suomen ja muiden maiden markkinoilla tapahtuu.

Valmista on! – Vauhtiajoissa koronaturvallisuus on otettu huomioon ennennäkemättömällä tavalla: valo desinfioi pöpöpesiä taukoamatta

Digilehden arkistossa voit palata myös aiemmin julkaistuihin lehtiin. Digiarkistoon pääset avaamalla Digilehden. Näkymän yläreunassa on hakukenttä, johon voit kirjoittaa hakusanasi. Sanaa haetaan viimeisimmästä lehdestä. Jos haluat hakea myös aikaisemmin julkaistuista lehdistä, laita ruksi ruutuun Hae myös arkistosta.

Uusi Gastrogrill Muré keskittyy kotimaiseen lihaan

Tältä se sitten näyttää päässä. Olin itsekin ihastunut saavutukseeni kehittää uuden muotoinen neulepäähine tavallisen pipon tilalle. Muotona tämä on paljon kauniimpi. Tätä ei voi todellakaan kutsua pipoksi.