Mitä kaason tehtäviin kuuluu

Mitä kaason tehtäviin kuuluu

Kaason tehtävät hääseremonian aikana ovat:

”Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi ja yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin. Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn teiltä: tahdotteko ottaa hänet aviopuolisoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?  Vastattuanne näin kumpikin kohdaltanne myöntävästi teille tehtyyn kysymykseen, totean teidät aviopuolisoiksi.

Joogaopettaja Kylli Kukk huokuu sydämen lämpöä

Joogaopettaja Kylli Kukk huokuu sydämen lämpöä

Kaason tehtäviin voi kuulua kutsujen ja hääkoristeiden askartelun lisäksi juhlaohjelman suunnittelu, juhlatarjoilu, polttareiden järjestäminen sekä morsiamen makutuomarina että olkapäänä toimiminen. Bestmanin ohella kaaso toimii usein tärkeässä asemassa juhlissa, neuvoo ja avustaa vieraita, auttaa parkkeerauksessa, huolehtii morsiusparin tavaroista ja pitää kiinni juhlan aikataulusta. Kaaso viettää morsiamen kanssa häitä edeltävän yön ja on mukana kampaajalla, meikkauksessa ja pukeutumisessa. Kaaso saattaa myös järjestellä juhlapaikan siivouksen häiden jälkeen.

Skumppapoliisi ja muut kaason tärkeimmät tehtävät

Ollaan Samulin kanssa pohdiskeltu kaasojen ja bestmanien tehtävälistaa. Työn määrä ei tule olemaan mikään mahdoton, sillä tarjoilun ja kaiken tuollaisen hoitavat tietenkin hääpaikkamme henkilökunta, mutta muutamia vastuualueita tulee kaasoilla/bestmaneilla päivän aikana olemaan.

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

EN IKINÄ ryhdy kaasoksi! Ollaan olevinaan hyviä ystäviä, pyydetään kaasoksi ( ihan kuin se olisi elämää suurempi tehtävä) ja sitten aletaan ” kyykyttämään”, kitisemään, valittamaan selän takana ja kaikkea mahdollista.Täytyy sanoa, että kaasona/morsiamena tosi ystävyys punnitaan!

Kaaso ja sikapiikki, yrjänrenki ja best man. Morsiusneidon ja sulhaspojan nimitysten koko kirjo - Kielikello

Kaaso ja sikapiikki, yrjänrenki ja best man. Morsiusneidon ja sulhaspojan nimitysten koko kirjo – Kielikello

Myös Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksen amanuenssi Erkki Lyytikäinen otti Helsingin Sanomien Näkökulma-palstalla (20.10.91) kantaa kaaso-sanan uuskäyttöön. Hänen mukaansa nykyajan morsiusneidon, morsiamen läheisimmän ystävän, tehtävät vastaavat suurelta osin entisajan kaason toimenkuvaa ja ero on vain iässä: kaaso oli ennen huomattavasti nykyistä vanhempi. Kun kaasoa ei enää vanhassa merkityksessä ole, sana on vapaa uusiin tehtäviin.

Kirkollinen vihkiminen Vuoden 1734 jälkeen

Kirkollinen vihkiminen Vuoden 1734 jälkeen

Aikaisemmin kaaso oli morsiamen sukuun kuuluva avioitunut vanhempi nainen, jonka tehtävänä oli pukea ja valmistella morsian vihkimistä varten. Nykyään kaasojen tehtäviin kuuluu usein paljon muutakin kuin morsiamen pukeminen ja hän bestmanin ohella on morsiusparin lisäksi yksi juhlan päähenkilöistä.

12 asiaa, jotka saattavat tulla yllätyksenä ensimmäistä kertaa kaasona toimiville

12 asiaa, jotka saattavat tulla yllätyksenä ensimmäistä kertaa kaasona toimiville

Sulhasen hienoin vihkipuku on frakki. Toinen suositeltava asu on tumma puku. Smokki ja bonjour -puku on tarkoitettu ainoastaan iltakäyttöön. Frakki ja tumma puku puolestaan käyvät sekä päivällä että illalla. Morsiusparin isät ja bestman pukeutuvat etiketin mukaan samaan asuun kuin sulhanen.

NAIMISIIN!: KÄSIKIRJA AVIOLIITTOA SUUNNITTELEVALLE

Mikään asia ei automaattisesti kuulu kaasolle tai bestmanille. Kaikki on lähtökohtaisesti hääparin juttuja, muut tekevät asioita ainoastaan omasta vapaasta tahdosta. Pakottaminen vie takuulla hommasta kaiken ilon.

Kommentoi juttua: Seremoniamestari, bestman ja kaaso

Perinteisen morsiamen ryöstän sijaan voidaan ryöstää esimerkiksi sulhanen, anopit tai appiukot. Olenpa kuullut sellaisestakin, että ryöstettiin sekä morsian että sulhanen ja appiukot koittivat saada heidät takaisin mm. laulamalla. Hauska ohjelma on laittaa hääpari sekä esim. kaksi muuta paria (esim. bestman + puoliso tms.) kilpailemaan. Esim. miehille virkkuukoukut ja lankaa, tehtävänä ketjusilmukoita. Naiset saa neuvoa, mutta ei koskea. Sitten naiset tekemään kravattisolmua, miehen opastaessa.