Loppiaisen aukioloajat 2018

Loppiaisen aukioloajat 2018

Tallinna Kauppojen Poikkeusaukioloajat 2020

Helluntai (09. kesäkuuta) on Virossa virallinen pyhäpäivä, joten se saattaa vaikuttaa joidenkin pienempien putiikkien aukioloaikoihin. Tosin helluntaita vietetään sunnuntaina, joten osa pienemmistä liikkeistä saattaa olla muutenkin kiinni. Isommat kauppakeskukset ovat kuitenkin auki ihan normaaliin tapaan.

Päivystykset auttavat, kun oma terveysasema on kiinni

Päivystykset auttavat, kun oma terveysasema on kiinni

Joulun suurinta ostospiikkiä odotetaan jouluaattoa edeltävälle viikonlopulle. Kaikki Lidl-myymälät venyttävät aukioloaikojaan aatonaattona sunnuntaina ja avaavat ovensa viimeistään klo 9.

Vammaisten tulkkauspalvelukeskuksen aukioloajat ja yhteystiedot 1.1.2018 alkaen

Vammaisten tulkkauspalvelukeskuksen aukioloajat ja yhteystiedot 1.1.2018 alkaen

Vuoden 2018 alusta Vammaisten tulkkauspalvelukeskuksen aukioloajat ja yhteystiedot muuttuvat. Lisäksi tulkkauspalvelusta kertovat kela.fi-sivut uudistuvat vuodenvaihteessa. Sivuilta löytyy paljon hyödyllistä tietoa asiakkaille ja yhteistyökumppaneille.

Joulunajan ja vuoden vaihteen aukioloajat

Joulunajan ja vuoden vaihteen aukioloajat

Tarkista, että kirjoitit sivun osoitteen oikein. Etsimäsi sivu on myös saatettu poistaa, siirtää tai nimetä uudelleen. Etsimäsi asia voi löytyä sivun sisäisellä haulla, joka löytyy tämä sivun oikeasta yläreunasta.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.

Herra Hakkaraisen unissakävelyt sekä joulunajan aukioloajat

Herra Hakkaraisen unissakävelyt sekä joulunajan aukioloajat

Joulun ja loppiaisen välissä joululoman aikana Herra Hakkarainen unissakävelee, unissahalailee ja unissaylävitosiaheittelee klo 11 ja 14. Joululoma on varsin otollista aikaa lähteä leikkimään ja purkamaan joulunpyhinä kerääntynyttä energiaa.

Vuodenvaihde ja poikkeukselliset aukioloajat RIKUn palveluissa

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Joulunajan, vuodenvaihteen ja loppiaisen aukioloajat

Yksityisteiden avustusten kuittia vastaan maksaminen: kuittien viimeinen palautuspäivä on 31.12.18. Kuitit tulee toimittaa virastotalon postilaatikkoon (pääoven vieressä vas.) suljetussa kirjekuoressa osoitettuna toimistosihteeri Tarja Henrikssonille.

Meilahden kampuskirjasto sulkee aiemmin tiistaina 4.12.

Kaisa-talo on suljettu 23.-26.12., Kumpulan sekä Viikin kampuskirjastot ovat kiinni 23.12.-1.1. Meilahden kampuskirjasto Terkko on suljettu 23.12.-7.1.2018. Kaisa-talo sekä oppimiskeskukset Aleksandria ja Minerva ovat avoinna myös välipäivinä 27.-29.12.

Välipäivien, uuden vuoden tienoon ja loppiaisen aukiolo

Muutto torilla olevaan väistötilaan alkaa Loppiaisen jälkeen maanantaina 8.1. Halli on kiinni 8.-14.1. Halli avautuu asiakkaille  15.1.2018 alkavalla viikolla. Tarkempi päivämäärä täsmentyy vielä, Tervetuloa halliin!