Linssien hionta hinta

Linssien hionta hinta

Vain kilpailuttamalla saa silmälaseille oikean hinnan

Haluamme tarjota juuri sinulle parhaat linssit, joten teemme perinteisen näöntarkastuksen ja perusmitoituksen lisäksi kartoituksen elämäntyylistäsi ja aiemmista silmälaseistasi. Luomme sinulle huippulinssejämme varten myös näköprofiilin, jossa huomioimme elämäntapasi ja yksilölliset näkemisen tarpeesi. Näköprofiilin perusteella räätälöimme linssit silmiesi todellisten liikeratojen mukaan. Tällöin linssien katselualueet saadaan sijoitettua aina oikealla tavalla. Näkö on luonnollinen ja tarkka kaikkiin suuntiin sekä lähelle että kauas.

Linssit jakautuvat kahteen eri kategoriaan

Linssit jakautuvat kahteen eri kategoriaan

Lisäksi kehyksen hintaan vaikuttaa mahdollinen brändinhaltija ja tälle maksetut korvaukset brändin käytöstä. On hyvä muistaa, että kehyksen katerakenne ei juuri poikkea muista erikoiskaupassa myytävistä tuotteista. Samalla tavalla, kun kuluttaja maksaa brändivaatteista, -kengistä ja -asusteista, hän maksaa myös kehyksistä.

Miksi monitehosilmälasit maksavat enemmän?

Miksi monitehosilmälasit maksavat enemmän?

Yksiteholaseissa osa linsseistä on niin sanottuja varastolinssejä ja osa hiomolinssejä. Varastolinsseillä tarkoitetaan tehtaalta hyllytavarana löytyviä linssejä. Tällöin kyseessä on yleensä eniten myydyt voimakkuudet ja linssin halkaisijat.

Silmälasin ostajan ABC: Haussa hyvät rillit

Silmälasin ostajan ABC: Haussa hyvät rillit

Nykylinssien materiaalit ovat pitkälle kehiteltyjä muoveja, ja hinnassa näkyy materiaalien tutkimus- ja kehitystyö. Tilannetta voi verrata uusien lääkkeiden kehittämiseen. Joillakin uusimmista linsseistä pystyy näkemään tarkasti hyvin laajalle alueelle.

Jyväskylän Silmälasi Oy sosiaalisessa mediassa

Jyväskylän Silmälasi Oy sosiaalisessa mediassa

Laadukkaimmat Spacsavers moniteholinssit. Viimeisimmän teknologian avulla on saatu aikaan erinomainen kirkkaus ja laaja tarkka näköalue kauas, välialueella ja lähelle. Näihin linsseihin on kaikista helpoin tottua.

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Minua sitten onnisti ostin kahdet lasit Monitehot ja lukulasit lasehin kumpiinkin kalvo ettei naarmuuntuisi niin herkästi näöntarkistus silmäpohjakuvaus kunnon kehykset olen tyytyväinen kotelot yhteensä kaikki 350e

Silmälasilinssin valinta alkaa näöntarkastuksella

Silmälasilinssin valinta alkaa näöntarkastuksella

Ylläolevasta esimerkkikuvasta näet suuntaa antavasti, miten moniteholinssin tarjoama käyttömukavuus optisen keskipisteen ulkopuolella kasvaa, kun siirrytään aste asteelta perusmonitehosta (1.) täysin ykslölliseen, käyttäjän tarpeiden mukaan valmistettuun moniteholinssiin, kuten Piiloset Vario-linssiin (5.)

hei, kysymys teille kaikille silmälaseja käyttäville.

Laseja kannattaa käydä ostamassa vaikka Venäjällä. Isommankin erän voi ostaa kerralla, sillä hintaluokka tunnetusti on aivan eri kuin täällä. Jos ei ehdi Venäjän reissulle, on tyydyttävä paikallisiin hintoihin.

Silmälasit syntyvät tulostamalla, asiakkaalle lasit jopa tunnissa – Suomalaistekniikka voi mullistaa miljardimarkkinat

Juu on! Aurinkolasien lisäksi valikoimastamme löydät uniikit ja persoonalliset puiset kehykset, joita löytyy eri sävyissä riippuen valmistuksessa käytetystä puulajista. Saatavilla on myös tyylikäs Woobs Metal -mallisto, josta ei asennetta puutu! Kehykset ovat valmistettu joko ruostumattomasta teräksestä tai titaanista.