Lehtinen seinäjoki

Lehtinen seinäjoki

Lehtisen kauppakeskus Seinäjoella puretaan ja tilalle nousee kerrostaloja

Seinäjoella Lehtisen kauppakeskus puretaan ensi vuoden aikana. Tilalle suunnitellaan kahdeksan kerrostalon kokonaisuutta, jossa asuntoja olisi 550. Ne olisivat pääasiassa 1-2 henkilön asuntoja.

Lehtisen kiinteistö puretaan vuoden 2020 aikana – kauppakeskuksen tilalle asuntoja

Lehtisen kiinteistö puretaan vuoden 2020 aikana – kauppakeskuksen tilalle asuntoja

– Kun kaupungin keskusta-asuminen lisääntyy ja tiivistyy, yhä useammat asukkaat tarvitsevat ydinkeskustan lähipalveluja ja ostosmahdollisuuksia. On tarkoituksenmukaista, että monimuotoisia palveluja on tarjolla kävelyetäisyydellä. Asuin- ja liikekiinteistörakentamisen edetessä yrittäjien edellytykset menestyä kaupungin keskustassa paranevat entisestään, toimitusjohtaja Raimo Sarajärvi City Kauppapaikat Oy:stä toteaa tiedotteessa.

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Lehtisen laasia lehtipihviä saa mistään. Kaikissa muissa liian paksija ja isoja. Lehtises oli ihanan ohuita ja sopivan kokoisia. Eikä Atrian gotleria saa mistaan juuri siivutettuna ihanan tuoreena.

Kauppias Aarne Lehtinen hyppäsi tarvittaessa epäröimättä Seinäjoen kuuluisimman lihatiskin taakse – kaupungin maamerkin tarina päättyy syksyllä, kun purkutyöt jyräävät rakennuksen

Kauppias Aarne Lehtinen hyppäsi tarvittaessa epäröimättä Seinäjoen kuuluisimman lihatiskin taakse – kaupungin maamerkin tarina päättyy syksyllä, kun purkutyöt jyräävät rakennuksen

50 vuotta kestänyt kauppiasura ehti tehdä Aarne Lehtisestä käsitteen seinäjokelaisten kuluttajien silmissä. Vuosina 1968–2008 ydinkeskustassa toimineen Tavaratalo Lehtisen seinien sisältä löytyi kaikki tarvittava jo ennen isoja hypermarketteja ja kauppakeskuksia.

Directions to S-Market Lehtinen (Seinäjoki) with public transportation

Directions to S-Market Lehtinen (Seinäjoki) with public transportation

Wondering how to get to S-Market Lehtinen in Seinäjoki, Finland? Moovit helps you find the best way to get to S-Market Lehtinen with step-by-step directions from the nearest public transit station.

S-Market muuttaa uusiin tiloihin – Uudistettu Megakeskus saa taas ruokakaupan

S-Market muuttaa uusiin tiloihin – Uudistettu Megakeskus saa taas ruokakaupan

Digilehden arkistossa voit palata myös aiemmin julkaistuihin lehtiin. Digiarkistoon pääset avaamalla Digilehden. Näkymän yläreunassa on hakukenttä, johon voit kirjoittaa hakusanasi. Sanaa haetaan viimeisimmästä lehdestä. Jos haluat hakea myös aikaisemmin julkaistuista lehdistä, laita ruksi ruutuun Hae myös arkistosta.

Joka päivä kaksi eri keittoa ja runsas salaattipöytä.

Joka päivä kaksi eri keittoa ja runsas salaattipöytä.

Kauppakeskus Torikeskuksen laajennus on yksi Seinäjoen kauppakeskustan merkittävimpiä yksittäisiä rakennushankkeita. Tavoitteena on liki 20 000 uutta asumisen, liiketoiminnan ja palveluiden kerrosneliömetriä.

Lukijoilta: Seinäjoella puretaan ja rakennetaan – palvelut heikentyneet

Kerrostalojen tieltä on purettu ja purkutuomiolla on useita rakennuksia: Vaasantalon päädystä on purettu entinen SYP:n talo, ns. Rintamäen kortteli on purkulistalla, Patruunan korttelin tieltä on purettu liiketalo ja vierestä kaksi kerrostaloa. Tulevan Toriparkin vierestä on purettu vanha Osuuspankin talo ja ns. Pohjolan kortteli lienee edelleen purkutuomion alla, kuten myös Osuuspankin kortteli ja Lehtisen kortteli.

Ruokaprovinssi kaupoissa 6.-.7.10. isompana kuin koskaan

Uutena lisänä kampanjassa Seinäjoen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijat suunnittelevat viidelle Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan ravintolalle uuden annoksen. Annoksessa tulee käyttää raaka-aineena jotain viiden mukana olevan elintarvikeyrityksen tuotetta. Annoksia pääsee maistamaan ja arvioimaan neljässä EEPEE:n marketissa: Prismassa sekä Kivistön, Alahärmän ja Lehtisen S-Marketeissa. Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan ravintoloista mukana kampanjassa ovat Seinäjoelta Matador, Talriikki (ent. Fransmanni), Coffee House ja Presso. Lisäksi mukana on Alahärmästä Ässän Kaffila.

Tule syömään, nauttimaan ruoasta ja kotoisasta tunnelmasta!

Seinäjoen Raxissa otetaan käyttöön Restis-mobiilisovellus, joka sujuvoittaa ravintolassa asioimista entisestään. Restiksen kautta asiakas voi tilata ja maksaa ennakkoon, myös mukaan otettavat annokset, sekä hyödyntää Restiksen tarjoamia hyviä etuja.

Pirjo Lehtinen jatkaa seuravalmentajana Seinäjoella

Seinäjoen Urheilijat ja Suomen Luisteluliitto ovat tehneet yhdessä Pirjo Lehtisen kanssa sopimuksen seuravalmentajan tehtävästä. Pirjo Lehtisen vastuualueena on paikallisvalmennus Seinäjoella ja työnkuvaan kuuluvat päivittäisten harjoitusten vetäminen ja organisointi.

Pahoittelut, haku tähän avoimeen työpaikkaan on päättynyt

Posti uudistaa palvelupisteverkostoaan ja siirtää postipalvelut osasta Postin omia myymälöitä kumppaniyritysten palvelupisteisiin. Paikkakunnilla tarjotaan muutosten myötä samat postipalvelut kuin aiemmin mahdollisimman pitkin aukioloajoin ja hyvillä sijainneilla. Uudistuksella parannetaan palvelujen saatavuutta.

JymyJussit saattaa menettää etuhampaitaan, mutta se kulkee silti kohti valoa

JymyJussit oli yksi niistä seuroista, joiden piti haastaa neljä suurta – eikä se puolivälierien perusteella kauaksi jäänyt. Sotkamo olisi ollut kaadettavissa tai ahdistettavissa ainakin köysiin, mutta Seinäjoelta ei löytynyt sellaista ylimääräistä pelillistä vaihdetta, että puolivälierissä olisi nähty yllätys.

95% asiakkaistamme antaa meille parhaan arvosanan asiakaskokemuksesta

Toteutamme vuosittain tuhansia erilaisia asumisen ja elämisen unelmia. Kun olet ostamassa, myymässä tai rakennuttamassa, olemme mukanasi aloittamassa uutta tarinaa. Meiltä saat asiantuntevaa palvelua raikkaalla asenteella, tyylillä, luotettavuudella ja suurella
sydämellä. Olemme alan edelläkävijöitä ja kehitämme jatkuvasti uutta, jotta voimme tarjota asiakkaillemme enemmän kuin mikään muu kiinteistönvälitystoimisto Suomessa.