Lasitetun terassin valaistus

Lasitetun terassin valaistus

7 x kauneimmat valaistusratkaisut terassille ja parvekkeelle

Erilaiset valosarjat ovat suosittuja, koska niitä on helppo somistaa ja siirrellä oman maun mukaan. Lisäksi ne luovat leikkisää, karnevaalimaista tunnelmaa terassille ja parvekkeelle. Erityisesti aurinkokennovalaisimet ovat kasvattaneet suosiotaan.

Millaisen valaisimen voin asentaa terassille?

Millaisen valaisimen voin asentaa terassille?

Valaistuksella luodaan tunnelmaa teraseille illan viettoon varsinkin kesän lopulla ja syksyllä, kun lämpötila on vielä tarpeeksi korkea, mutta illat alkavat olla pimeitä. Led-valaisimet sopivat näihin tiloihin hyvin pienen energian kulutuksen vuoksi, sekä sen takia, että ne syttyvät nopeasti myös kylmällä kelillä.

Loihdi terassille tunnelmavalaistus elokuun iltoihin

Loihdi terassille tunnelmavalaistus elokuun iltoihin

Mikä olisikaan mukavampaa kuin nauttia hämärtyvistä elokuun illoista ulkona, kun illat ovat vielä lämpimiä! Pihan ja terassin tunnelma on parhaimmillaan loppukesän ja alkusyksyn pimenevissä illoissa. Oikeanlaisella valaistuksella piha- ja terassikautta voi jatkaa pidemmällekin syksyyn – niin kauan kuin itse vain ulkona tarkenee. Mitä ulkovalaistuksessa kannattaa ottaa huomioon?

Löydä haluamasi LED-valaistus terassille SuperLEDin valikoimista

Löydä haluamasi LED-valaistus terassille SuperLEDin valikoimista

Tarjoamme laadukkaat LED-tuotteet erilaisiin yrityskohteisiin, kuten teollisuushallit, kaupat, myymälät, varastot, showroomit ja kuntien erilaisiin kohteisiin. Kauttamme saatte tarvittaessa ilmaisen testikappaleen todelliseen kohteeseen testikäyttöön ennen ostopäätöksen tekoa – helppoa!

Mitä ottaa huomioon terassilasituksen suunnittelussa? 10+1 vinkkiä

Mitä ottaa huomioon terassilasituksen suunnittelussa? 10+1 vinkkiä

Haaveiletko aikaistetusta keväästä omalla lämpimällä lasiterassilla? Terassin lasitus pidentää terassikautta ja lisää terassin käyttömahdollisuuksia. Mitä lasituksessa tulee huomioida? Lue terassilasituksen ammattilaisen vinkit!

Lasitettu terassi tai parveke helpottaa huoneiston tuuletusta

Lasitettu terassi tai parveke helpottaa huoneiston tuuletusta

Valaistussuunnitelmaan kuului epäsuora valaistus lasitetun terassin kattoon. Tällä matalahkoon tilaan pyritään saamaan hieman lisää tilantuntua. Syksyllä katon laudoitusta tehdessä sain idean piilottaa ullakkoluukun alaslaskun taakse, joten taas kerran rakenteesta tuli aavistuksen kinkkinen.

Parvekkeen ja terassin tunnelmallinen syksy – Sisusta valoilla!

Parvekkeen ja terassin tunnelmallinen syksy – Sisusta valoilla!

Parvekkeella tai terassilla oleskelun ei tarvitse loppua, vaikka syksy onkin jo pitkällä. Kynttilät, valosarjat ja kauniit valaisimet luovat tiloista kutsuvan kauniit. Hämärässä syysillassa kietoudutaan lämpimään vilttiin, sujautetaan villasukat jalkaan ja maistellaan höyryävän kuumaa kaakaota.

Tekstiileillä helppo ja näyttävä tyylinmuutos

Terassista on tullut koko mökin suosikkipaikka, koska se yhdistää sisä- ja ulkotilat käyttöön lähes säällä kuin säällä. Alkukesän viileydessä terassilla oli mukavaa ruokailla ja istua iltaa, kun tuuli ja pisarat pysyivät ulkopuolella. Kun kylässä oli ystäviä, lapset saavat nukkua rauhassa sisällä, eikä puheensorina häirinnyt unia.  Loppukesän kuumina päivinä lasitukset avattiin kokonaan, jolloin virkistävä tuuli pääsi tilaan.

Tyylikäs vaihtoehto terassimarkiisille tai lasitetulle terassille

Katosmarkiisin kankaan ollessa kokonaan aukaistuna, kangas on kireällä ja antaa näin aurinkosuojan lisäksi suojan vesisateelta. Etureuna on lisäksi varustettu vesirännillä, jota pitkin sadevedet valuvat sivuille ja edelleen pystyjalkojen sisäänrakennettuja kouruja pitkin maahan tai suoraan viemäriin. Katosmarkiisin sivuille on mahdollista asentaa ylös rullautuvat suojaverhot tuuli- tai näkösuojaksi tarpeen mukaan.