Lapin kaupungit

Lapin kaupungit

Harvasti asuttua maaseutua ja väljiä joenvarsikyliä

Kylät ja muut taajamat ovat keskittyneet vesireittien varteen. Kylät ovatkin Lapissa tyypillisesti pitkiä ja väljiä joenvarsikyliä. Lapista vain pieni osa voidaan luokitella taajamaksi. Asutuksen hajautuminen laajoille alueille ja taajamien ulkopuolelle on Lapissa vallitseva piirre. Kuten muuallakin Suomessa myös Lapissa on viimeisten vuosikymmenten aikana ollut havaittavissa taajamien laajentumista.

Lapin kaupungit käyttävät tuhansia euroja uuden vuoden ilotulitukseensa

Kemijärven kaupunki sen sijaan käyttää ilotulitukseen tänä vuonna kolmanneksen vuoden takaista vähemmän rahaa. 3 000 euroa kustantava ilotulitus nähdään Pöyliöjärven uimarannalla kahdeksalta illalla.

Verohallinnon virhearvio kurittaa Lapin kaupunkeja: verotuloista lähti Rovaniemellä yli 5 miljoonaa euroa, Kemissä ja Torniossa 2 miljoonan euron molemmin puolin

Verohallinnon virhearvio kurittaa Lapin kaupunkeja: verotuloista lähti Rovaniemellä yli 5 miljoonaa euroa, Kemissä ja Torniossa 2 miljoonan euron molemmin puolin

Verohallinnon ja Kuntaliiton virheelliset laskelmat tulokehityksestä ja kilpailukykysopimuksen vaikutuksesta ovat johtaneet koko maassa kuntien budjettivajeisiin. Lapissa ei päästä yhtään helpommalla.

Suomen suurimmat kaupungit ja pienimmät kunnat 2019

Suomen suurimmat kaupungit ja pienimmät kunnat 2019

Asukasmäärältään Manner-Suomen pienin kunta on Luhanka (690 asukasta) ja Ahvenanmaan pienin kunta on Sottunga (88 asukasta).  Suomen pienin kaupunki on Kaskinen (1 246 asukasta) ja suurin Helsinki (653 835 asukasta). Manner-Suomessa on 294 kuntaa ja Ahvenanmaalla 16. Asukaslukutiedot perustuvat 31.12.2019 tilanteen mukaisiin tietoihin.

Rovaniemen kaupunki valvoo kotihoidon laatua aiempaa suunnitelmallisemmin

Rovaniemen kaupunki valvoo kotihoidon laatua aiempaa suunnitelmallisemmin

Rovaniemen kaupunki vastaa alueensa lakisääteisten sosiaalipalveluiden järjestämisestä, joihin myös sosiaalihuoltolain mukainen kotihoito kuuluu. Kaupunki voi tuottaa järjestämisvastuulleen kuuluvat kotihoidon palvelut itse tai vaihtoehtoisesti ostaa ne sopimusperusteisesti yksityiseltä palveluntuottajalta.

Ruotsin Lappi – majoitu alueen parhaissa hotelleissa!

Ruotsin Lappi – majoitu alueen parhaissa hotelleissa!

Ravintolavaunu liikennöi mm. Helsingin, Oulun ja Rovaniemen sekä Helsingin ja Joensuun välillä. Alakerran ravintolassa on mahdollista nauttia aterioita tai pientä purtavaa. Yläkerran vaunuosastossa ryhmillä on mahdollisuus matkustaa rennosti porukassa jutustellen ja herkutellen.

To use Suomi.fi web service, your browser is required to accept JavaScript.

To use Suomi.fi web service, your browser is required to accept JavaScript.

8 500 synnytystä eli 19 prosenttia kaikista synnytyksistä. Pienimmät synnytyssairaalat ovat Maarianhaminassa Ahvenanmaalla (252 synnytystä), Kemissä Länsi Pohjassa (422 synnytystä) ja Kajaanissa Kainuussa (567 synnytystä). Synnytysten määrä väheni vuonna 2019 valtaosassa…

Juhannuskokkojen polttaminen on kielletty metsäpalovaroituksen aikana – poikkeuslupia ei myönnetä

Rovaniemen taidemuseo huolehtii myös Rovaniemen kaupungin kokoelmasta. Kokoelmaan on hankittu taidetta lappilaisilta tekijöiltä. Hankintojen painopisteenä on lappilainen taide. Teokset sijoitetaan kaupungin toimitiloihin. Kokoelmassa on tällä hetkellä jo yli 1500 teosta.

Kemin kaupungin keskustaa 1940-luvulla osa3

Suomalaiset tulevat hiihtokeskuksiin hiihtämään ja laskettelemaan. Ulkomaiset turistit taas ovat kiinnostuneita husky- ja poroajeluista sekä muista aktiviteeteista, kuten revontulten bongailusta.