Kumpi nappi

Kumpi nappi

Search ”kumpi.nappi” user & hashtag result

Yleensä muistetaan se, että takin alin nappi jätetään auki. Toinen sääntö on että seistessä takki on kiinni ja istuessa auki. Näiden sääntöjen taustalla on hyvin luonnollinen ja selvä syy. Puvun takki kun suunnitellaan niin, että se istuu käyttäjän päälle paremmin kun alin nappi on auki. Lisäksi istuminen on mukavampaa kun takin napin avaa.

Nappi 1/2016: Kolumni: Mummo ja vaari aina muistoissa mukana

Nappi 1/2016: Kolumni: Mummo ja vaari aina muistoissa mukana

Suomessa eletään ydinperhekulttuurissa, jossa perheen muodostavat vanhemmat ja lapset. Se toimii meillä ja on puolessa vuosisadassa asettunut niin yleiseksi normiksi, ettei muunlaista kokonaisuutta oikein osata enää ajatellakaan.

Macin hiiressä ei ole kaksi nappia vaan yksi joten

Macin hiiressä ei ole kaksi nappia vaan yksi joten

Maailman ensimmäisessä tietokonehiiressä (Xeroxin laboratorio) oli yksi nappi ja niin myös ensimmäisessä kaupallisessa sovelluksessa. Sitten joku kehitteli väkisin ja itsearvoisesti uudenlaisen systeemin jossa on kaksi nappia.

Vahvistetun sivuainevalinnan näkyminen opiskeluoikeudessa

Vahvistetun sivuainevalinnan näkyminen opiskeluoikeudessa

③ Phase eli polarity eli vaiheen kääntö: Tällä napilla käännetään signaalin vaihe käänteiseksi. Käytännössä plus- ja miinusjohdot vaihdetaan päittäin. Vaiheenkäännöllä voidaan mm. korjata kahden lähekkäin sijaitsevan mikrofonin synnyttämiä vaihevirheitä.

HubSpot 3: Toimintaan kehoittavat elementit ja sähköpostimarkkinointi

HubSpot 3: Toimintaan kehoittavat elementit ja sähköpostimarkkinointi

Erillinen sähköpostimarkkinointiohjelmisto käyttää omaa erillistä tietokantaansa. Muistathan säännön mitä enemmän tietokantoja sitä enemmän ongelmia. Koska kaikki tieto pitää pystyä yhdistämään keskenään on olennaista, että Sinulla on vain yksi yhteinen tietokanta. Mikäli näin ei ole, jää Sinulta paljon mahdollisuuksia ja tehokkuutta hyödyntämättä.

1. Kirjoita tähän sanelulauseet englanniksi.

1. Kirjoita tähän sanelulauseet englanniksi.

kun kuuntelen kahvilassa musaa puhelimestani, mutta kuulokkeet korviltani otettuani tajuan, että olen vahingossa painanut play nappulaa myös läppäriltäni, ja tämä Michael Bubblen Beautiful Day (?) biisi, joka kantautuu ympäri kahvilaa, tulee siis mun koneelta ��

Siveellisyys sanelee paitojen napitussuunnan

Siveellisyys sanelee paitojen napitussuunnan

Naisten ja miesten paidat napitetaan perinteisesti eri suuntiin. Naisen paidassa napit ovat vasemmalla, miehen oikealla puolella. Syy tähän on kuitenkin matkan varrella unohtunut. Yksi selitystarina vie kirkon penkille. Napituksen välistä ei saanut pilkistää mitään sopimatonta.

Aloittelijan opas miesten korvakoruihin.

Kommenttisi lähetetään Helsingin kaupunginmuseolle. Jos kommenttisi sisältää uutta tietoa kysytystä asiasta museo voi päivittää vastaustaan kommenttisi perusteella. Museo julkaisee vain asialliset kommentit.

Kummat ovat kuulon kan­nal­ta pa­rem­mat, nap­pi­kuu­lok­keet vai luurit?

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.