Kouvolan keskusta liikkeet

Kouvolan keskusta liikkeet

Tervetuloa Kaakkois- Suomen suurimpaan kauppakeskukseen!

Kauppakeskuksessa palvelee upea valikoima pukeutumisen, urheilun, vapaa-ajan ja sisustamisen kansainvälisiä huippuketjuja ja paikallisia toimijoita. Viihtyvyyden viimeistelevät monipuoliset palvelut, tavaratalot, huipputason elokuvateatteri, herkullinen kattaus ravintoloita sekä vetovoimaiset tapahtumat.

Kaupunkien keskustat kovilla – Kouvolassa liikkeet karkaamassa ydinkeskustasta

Kaupunkien keskustat kovilla – Kouvolassa liikkeet karkaamassa ydinkeskustasta

Kouvolan keskustaa uudistettiin hyvin tuloksin 1990-luvun lopulla. Kävelykatu, keskustaan rakennettu kauppakeskus Hansa ja parkkihalli olivat edellä aikaansa. Niistä tultiin ottamaan mallia ympäri Suomen.

Viimeisen kuukauden varatuimmat hotellit Kouvolassa

Viimeisen kuukauden varatuimmat hotellit Kouvolassa

Paljon on syytelty. Veturia, joka imuroi keskustasta ensin kuluttajat sitten yritykset ja toisaalta on haukuttu keskustan yrityksiä jotka eivät seuraa aikaansa, somista näyteikkunoitaan ja tee shoppailusta elämyksellistä. Olen aina inhonnut syyttelyä, syyllisen etsimistä. Kuka mokasi, kenen vika kysyy moni. Miten korjataan, kysyn minä.

Kouvolan kävelykatu valittu vuoden kaupunkikeskustaksi 2020

Kouvolan kävelykatu valittu vuoden kaupunkikeskustaksi 2020

Vuoden mittaan kehysvalikoimaa päivitetään uutuuksien ostoilla koko ajan.  Monet toimijat valmistavat nykyään uutuuseriä muutaman kuukauden välein. Klassikkomallit  voivat olla tuotannossa jopa vuosia, kun taas osa mallistosta vain yhden kauden.

Monipuoliset ompelupalvelut ja näyttävät sisustustuotteet

Monipuoliset ompelupalvelut ja näyttävät sisustustuotteet

Kankaiden lisäksi Kouvolan Verho Salonki tarjoaa kokonaisvaltaista sisustustekstiilipalvelua aina suunnittelusta asennukseen asti. Kun haluat säästää aikaa ja vaivaa, hyödynnä sisustusompelupalvelumme. Saat meiltä tyylikkään ja upean lopputuloksen avaimet käteen -periaatteella. Tulemme tarpeen mukaan paikan päälle kotiisi tai yritykseesi mittausta ja suunnitteluvaihetta varten. Voit myös vaihtoehtoisesti toimittaa tarvittavat mitat suoraan liikkeeseen.

Anttilan lähtö, uuden kilpailijan tulo... IL selvitti, mitä ongelmia suomalaisilla kauppakeskuksilla on

Anttilan lähtö, uuden kilpailijan tulo… IL selvitti, mitä ongelmia suomalaisilla kauppakeskuksilla on

Seuraavana vuonna osaston aloitteesta ryhdyttiin järjestämään säännöllisesti Kymenlaakson messuja. Usein aloitteet koskivat tiehankkeita ja 50-luvulla saatiin osaston ansiosta Lammin lossi Kymijoen yli Jaalaan.

Täyden palvelun AD Auto- ja Konekorjaamo Korjala hoitaa ammattitaidolla kaikki huollot ja korjaustyöt autosi merkistä tai iästä riippumatta

Täyden palvelun AD Auto- ja Konekorjaamo Korjala hoitaa ammattitaidolla kaikki huollot ja korjaustyöt autosi merkistä tai iästä riippumatta

Emme ole valtuutettu huolto. Käytämme alkuperäistä vastaavia varaosia jotka ovat läpäisseet Fonumin vaativan testausprosessin. Vaihdamme kuukausittain yli 10 000 näyttöä. Varaosistamme vikoja esiintyy noin 2%, joten voimme huoletta sanoa olevamme erittäin luotettava puhelinhuolto. Uusi elämä puhelimelle!

Neomatrix – tietokoneen korjaus nopeasti ja edullisesti Kouvolan keskustassa.

© Budget Sport — 2020. Intersport Finland Oy / Budget Sport, Malminkartanonkuja 4, 00390 Helsinki. Puh. 010 53 11. [email protected] Y-tunnus: 1648871-7. Yritys on merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin.

Muodikkaita koruja ja kelloja Kultajousesta!

Kauppakeskus Aapeli sijaitsee Kuopion ydinkeskustassa, uusitun torin ja perinteikkään kauppahallin kupeessa helppokulkuisten kävelykatujen keskellä. Aapeliin saapuminen on silti helppoa autollakin oman parkkihallin sekä toripysäköinnin ansiosta. Suurin osa palveluista sijaitsee katutasossa, mikä tekee asioinnista esteetöntä ja miellyttävää. Aapelissa toimii myös ravintola kaupungin parhaalla torinäköalalla.