Konttori brittiläinen televisiosarja rooleissa

Konttori brittiläinen televisiosarja rooleissa

Koomikko Ricky Gervais rikkoo ennätyksen Golden Globessa

Gervais tunnetaan parhaiten palkitusta Konttori-televisiosarjasta, jonka hän loi yhdessä Stephen Merchantin kanssa. Koomikko esitti sarjan pääroolia paperialan yrityksen jatkuvasti hekottelevaa pomoa David Brentia, jolla oli rajaton itseluottamus, mutta ei ollut yhtään tehtäviensä tasalla.

Kaarina Hazardin kirjoitus Image-lehdessä nostatti kohua syksyllä, kun Suomen Konttori-sarjan roolivalinnoista kerrottiin.

Kaarina Hazardin kirjoitus Image-lehdessä nostatti kohua syksyllä, kun Suomen Konttori-sarjan roolivalinnoista kerrottiin.

Brittiläisestä The Office -komediasarjasta tehdään suomalainen versio Konttori, jonka päätähtenä nähdään koomikko Sami Hedberg. Ohjaajana sarjassa on näyttelijänä paremmin tunnettu Janne Reinikainen ja sarjan pääkirjoittajana on turkulaislähtöinen Mike Pohjola. Kuinka huumoria rakennetaan ja yritetäänkö Hedbergin hahmosta tehdä samanlainen kuin Ricky Gervaisin David Brent?

Muumeista tehdään uusi kansainvälinen televisiosarja, 52 jaksoa

Muumeista tehdään uusi kansainvälinen televisiosarja, 52 jaksoa

–  Projekti on jo käynnissä. Tavoitteena on 52 jakson kokonaisuus, joka kunnioittaa muumihahmojen suomalaista dna:ta, kertoo taiteellinen johtaja Marika Makaroff hankkeen tuotantoyhtiö Filmlancesta STT:lle.

Solsidanin uudet jaksot, dekkarisarja 60-luvun Australiasta, kotimainen Rehtori-komedia…. Listasimme syksyn 2019 parhaat tv-sarjat – poimi tästä oma suosikkisi!

Solsidanin uudet jaksot, dekkarisarja 60-luvun Australiasta, kotimainen Rehtori-komedia…. Listasimme syksyn 2019 parhaat tv-sarjat – poimi tästä oma suosikkisi!

Syksyn 2019 parhaan tv-sarjan ykköstilasta kamppailee väkevimmin ruotsalaisen Solsidanin uusi, kuudes tuotantokausi, joka on kuvattu viime keväänä. Nyt on tarjolla sinikeltaista aurinkoa myötähäpeän kera peräti 2,5 kuukauden ajan!

Valkoihoiset ääninäyttelijät esittävät tästä lähtien Simpsoneissa vain valkoihoisia hahmoja – muun muassa Apu ja tohtori Hibbert saavat uudet äänet

Valkoihoiset ääninäyttelijät esittävät tästä lähtien Simpsoneissa vain valkoihoisia hahmoja – muun muassa Apu ja tohtori Hibbert saavat uudet äänet

Apun hahmoa on jo pitkään pidetty ongelmallisena, sillä sen on katsottu ylläpitävän rasistisia stereotyyppejä. Viime tammikuussa Azaria ilmoitti sopineensa yhdessä sarjan tuottajien kanssa, että hän jättää roolin.

Nyt Netflixissä: Konttori-tähti Ricky Gervais teki uuden tv-sarjan

Nyt Netflixissä: Konttori-tähti Ricky Gervais teki uuden tv-sarjan

After Life kertoo Gervaisin esittämästä toimittajasta, joka yrittää toipua vaimonsa kuolemasta. Kun hyvänä tyyppinä oleminen ei tuo helpotusta, päättää mies kokeilla elämää silkkana kusipäänä.

Ilouutisia Arman Alizadille ja muille faneille! 90 päivää morsiamena -sarjan Big Ed tekee paluun

Ilouutisia Arman Alizadille ja muille faneille! 90 päivää morsiamena -sarjan Big Ed tekee paluun

Ensi vuonna Netflixissä nähdäänkin ilmeisesti kolme Marvel-sarjaa. Netflix-pamppu Ted Sarandos vihjaili pari viikkoa sitten Tuomarin esiintyvän seuraavan kerran Netflixin The Defenders-sarjassa ja hahmon oman sarjan alkavan vasta vuonna 2018.…

Ali Jahangirin uusi suomalaisuutta käsittelevä sarja Alias Lönnrot alkaa marraskuussa

Reidar Palmgren (s. 24. kesäkuuta 1966 Helsinki) on suomalainen kirjailija ja näyttelijä, jonka esikoiskirja Jalat edellä sai sekä Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon että Akateemisen kirjakaupan esikoiskirjapalkinnon 2001.

Luonne ”Pelien valtaistuimet” Ned Stark: näyttelijä Sean Bean. Elämäkerta, elokuva, mielenkiintoisia faktoja näyttelijästä ja luonteesta

Kapinalliset onnistui voittamaan, ja kuningas Vesterastuli Robert Baratheon. Sen jälkeen, kun tapahtui, Ned palasi kotiin Winterfellin perhelinnalle, jossa hän asui rauhassa perheensä kanssa seuraavien viidentoista vuoden ajan pohjoisen herranä.