Kivisydän valkea

Kivisydän valkea

Jos tulet autolla, pysäköintivaihtoehtoja kaupungissa on!

Valkean hissiyhteyden välittömään läheisyyteen on Kivisydämessä sijoitettu vessat ja infotiski. Kätevää! Kätevää on myös Kivisydämeen kaartelu. Tilat ovat väljät ja parkkeeraaminen siksi helppoa. Järjestelmä osaa neuvoa sisäänajaessa valitun hissiyhteyden läheisyyteen. Poislähtiessä järjestelmä tunnistaa rekisterinumeron perusteella parkkimaksun hoidetuksi ja päästää pysäyttämättä läpi porttien.

Albumien kätköistä: Johtajana tunnettu Marjukka Manninen haastaa itseään vapaalla hevosen satulassa ja ui syvissä vesissä

Albumien kätköistä: Johtajana tunnettu Marjukka Manninen haastaa itseään vapaalla hevosen satulassa ja ui syvissä vesissä

Vuosi sitten, lokakuun 1. pv 2015 avattu Kivisydän tavoitti jo ensimmäisenä toimintavuotenaan 545 000 asiakasta. Ensimmäisen 12 kuukauden asiakaskeskiarvo on näin ollen noin 1500 asiakasta päivässä. Vilkkaimpina päivinä asiakkaita on ollut lähes 4000 päivässä ja tällöinkin laitos on suoriutunut pysäköintitehtävässään varsin hyvin vaikka ajoittaista ruuhkaa on tuolloin koettukin. Hiljaisimpia päiviä ovat puolestaan olleet joulu ja juhannus jolloin asiakasmäärä on ollut reilut 100 asiakaspysäköintiä vuorokaudessa.

Oulussa Kivisydän-kallioparkkia tulisi laajentaa, näkevät paikalliset vaikuttajat

Oulussa Kivisydän-kallioparkkia tulisi laajentaa, näkevät paikalliset vaikuttajat

Arinan toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio toteaa tiedotteessa, että moottoritien varteen ei pitäisi enää rakentaa kaupan tarjontaa, koska se syö Oulun keskustan asiakasmääriä.

Kivisydän-hissiyhteys (kauppakeskus Valkea)

Kivisydän-hissiyhteys (kauppakeskus Valkea)

Arvostus ja kiinnostus vanhoihin rakennuksiin herätti ajatuksen tutkia Kassatalon historiaa. Pohjois-Pohjanmaan museosta löytyikin ystävällisen virkailijan avustamana talon piirustuksia sekä jonkin verran kuvia rakennuksesta.

Valkean kuoren alla moderneinta tekniikkaa

Valkean kuoren alla moderneinta tekniikkaa

Pohjolan valkoiseksi kaupungiksikin tituleeratun Oulun keskustaa valaisee jatkossa viisikerroksinen ja yhdeltä sivultaan jopa 12-kerroksinen Kauppakeskus Valkea. Valo saadaan aikaan lasiseiniin upotetuilla led valoilla. Kiinteistö lämpenee maalämmön ja kaukolämmön hybridinä.

Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Medialle – Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Valkean reilut 50 liikettä, 7 erilaisen ravintolan ravintolamaailma sekä kesäkatu muodostavat Oulun keskustan ainoan kauppakeskuksen. Keskuksen tilauksesta kertoo sekin, että nyt oululaisia palvelee ihan uusiakin liikkeitä, joille ei aiemmin ole löytynyt kaupungissa sopivaa toimitilaa. ”Valkean liikkeistä jopa 40 % on uusia toimijoita Oulussa, mikä tietysti laajentaa hienosti kaupungin tuote- ja palvelutarjontaa. Valkeaan olisikin kovasti halukkaita tulijoita edelleen, mutta tällä hetkellä meillä on vain yksi liiketila vapaana”, Junnikkala-Alho pahoittelee.

File:Kivisydän Otto Karhi Park Oulu 20151007.jpg

File:Kivisydän Otto Karhi Park Oulu 20151007.jpg

This file contains additional information such as Exif metadata which may have been added by the digital camera, scanner, or software program used to create or digitize it. If the file has been modified from its original state, some details such as the timestamp may not fully reflect those of the original file. The timestamp is only as accurate as the clock in the camera, and it may be completely wrong.

Ulkomainonta – Näy Oulun ytimessä ja sisääntuloväylillä

Halvin ja helpoin parkki taitaa olla torirannan parkkipaikka, mutta se on usein aika täynnä. Helppo ratkaisu myös Kivisydän, pääsee parkkeeraamaan haluamansa keskustanosan alle, josta taas pääsee mukavasti hissillä ylös. Kivisydän ja Autosaari siinä mielessä parempia talvella kun ei sitten auto ole lumen alla kun palaa ostoksilta, jos sattuu tuiskuttamaan lunta.

Osta liput tai lahjakortti teatteriin Oulun keskustasta

Kauppakeskus Valkea on monipuolinen kokonaisuus liikkeitä ja oheispalveluja sekä toimistotiloja. Valkean kesäkatu on oululaisten ympärivuotinen olohuone. Valkean vuokralaisista yli 40 % on uusia toimijoita Oulussa, joukossa useita oululaisten kaupunkiin toivomia palveluja. Valkean tilat ovat lähes 100 %:sti vuokrattu. Joulukauppaan avattavan Valkea Galleria-osuuden vuokralaiset julkistetaan myöhemmin ja osa toimistoista on vielä vuokraneuvottelujen kohteena.