Kekäle jyväskylä

Kekäle jyväskylä

Oppositiojohtaja Navalnyi on matkalla Berliiniin – Julia-vaimo mukana lennolla

Kolmesta kerrostalosta evakuoitiin yhteensä 168 ihmisiä läheiselle koululle. Nurminen kiittelee hyvin sujunutta evakuointia, johon osallistui SPR:n ja sosiaalitoimen työntekijöitä, poliiseja ja sivullisia henkilöitä pelastustoimen henkilöstön lisäksi.

Haastattelussa Eetu Karppanen: Kuinka Kekäleen verkkokauppa ja 9 kivijalkamyymälää tukevat toisiaan?

Haastattelussa Eetu Karppanen: Kuinka Kekäleen verkkokauppa ja 9 kivijalkamyymälää tukevat toisiaan?

Meillä on iso ja jatkuvasti kasvava fokus verkkokauppamme kehittämisessä, koska selkeästi, vaatetoimialalla suurin kasvupotentiaalimme löytyy verkosta. Uudistimme vuonna 2012 avatun verkkokauppamme huhtikuussa 2018, mikä oli ensimmäinen todellinen askel kohti tuon kasvupotentiaalin lunastamista.

Pahoittelut, haku tähän avoimeen työpaikkaan on päättynyt

Pahoittelut, haku tähän avoimeen työpaikkaan on päättynyt

Pukeutumisvinkki: laadukas aluspaita kauluspaidan tai neuleen alla säästää vaatettasi ja on miellyttävä iholla. V-aukkoinen aluspaita sopii avoinaisempaan paitaan ja O-aukkoinen solmiopaidan kanssa. Näin aluspaita ei erotu.  Meyn uutuutena on ihonvärinen paita, joka on vielä huomaamattomampi kuin valkoinen paita vaatteesi alla.

Jussi Konttinen kertoo Siperian vuodestaan pääkirjastolla

Jussi Konttinen kertoo Siperian vuodestaan pääkirjastolla

Oma Lääkärisi Säynätsalon lääkärien ja hoitajien vastaanotot toimivat Jyväskylän Mehiläisen lääkärikeskuksen Oma Lääkärisi aseman tiloissa 3.7-28.7. Ajanvarausnumero säilyy ennallaan, puh. 014-266 2068.

Kekäle-vaateketju vauhdittaa kasvuaan OIKIOn kanssa keskittymällä monikanavakaupan kehittämiseen

Kekäle-vaateketju vauhdittaa kasvuaan OIKIOn kanssa keskittymällä monikanavakaupan kehittämiseen

Olen intohimoinen hakumainonnan tekijä ja asiakkaiden verkkoliiketoiminnan kehittäjä yli seitsemän vuoden kokemuksella. Olen erikoistunut suuren kokoluokan mainostileihin sekä kansainväliseen hakumainontaan. Luotsaan OIKIOn PPC-tiimiä, jossa kehitämme toimialalle uusia työkaluja ja käytäntöjä.

Ke­kä­leen myymälä Ouluun – ko­ti­mai­nen vaa­te­kaup­pa aloit­taa kes­kus­tas­sa ensi syksynä

Ke­kä­leen myymälä Ouluun – ko­ti­mai­nen vaa­te­kaup­pa aloit­taa kes­kus­tas­sa ensi syksynä

Yhdistyksen jäsenille ja heidän perheenjäsenilleen: kaikki normaalihintaiset liikuntapalvelut -15% (ei palloilun vakiovuorot) Esimerkiksi 12 kk rajaton kuntosalikortti 41,65 €/kk (norm. 49 €) tai sulkapallon pelitunti arki-ilta/vkloppu 15,30 €/h (norm. 18 €)

Skanska rakentaa Tawastinkulman Jyväskylän keskustassa entistä ehommaksi

Skanska rakentaa Tawastinkulman Jyväskylän keskustassa entistä ehommaksi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä maa- ja ympäristörakentaminen. Virossa Skanskan toimintaan sisältyvät rakentamispalvelut ja asuntoprojektikehitys. Skanskan Suomen ja Viron liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2011 oli noin 1 miljardi euroa ja henkilöstön määrä noin 3360.

Autoverkkokauppa.fi – asiakaslähtöinen palvelu alkukonseptoinnista tekniseen toteutukseen

”Jyväskylän keskustan liiketilat nykyaikaistuvat vauhdilla, kun Skanska aloittaa rakennustyöt Tawastinkulman kiinteistössä Kauppakadun ja Asemakadun kulmassa. Tawastinkulmassa ja sen naapurissa osoitteessa Kauppakatu 35 toteutetaan uutta liiketilaa ja remontoidaan vanhaa yhteensä noin 6 000 neliömetrin verran. ””Muutos näkyy Jyväskylän kaupunkikuvassa esimerkiksi siten, että nykyisen Kekäleen vaatemyymälän yläpuolelle tehdään kolme kerrosta lisää liiketilaa””, kertoo työpäällikkö Seppo Leinonen Skanskasta.

Varaa nyt elokuinen miniloma Omenassa vain 59 € /yö (1-2 hh).

Jyväskylän Omena-hotelli sijaitsee kaupungin keskustassa, lyhyen kävelymatkan päässä matkakeskuksesta ja kävelykadusta. Löydät kaikki keskustan palvelut läheltä toisiaan: ostoskeskukset, ravintolat ja nähtävyydet. Syö hyvin, pidä hauskaa ja kellahda illalla Omenan pehmeisiin lakanoihin.