Kaamosaika 2017

Kaamosaika 2017

Kaamos alkoi tänään Nuorgamissa – jatkuu pitkälle tammikuuhun

Huomenna kaamos alkaa Utsjoella, jossa se päättyy myös päivää Nuorgamia aiemmin. Siitä kaamos etenee etelämmäs napapiirillä oleville alueille. Kaamoksen aikana aurinko ei nouse taivaanrannan yläpuolelle.

Ohi on! Aurinko nousi horisontin yläpuolelle Utsjoella ja päätti kaamoksen

Ohi on! Aurinko nousi horisontin yläpuolelle Utsjoella ja päätti kaamoksen

Tiina Salonen Aurora Holidaysistä kertoo, että itse ei ole niitä henkilöitä, jotka kärsivät kaamoksesta. Talvella nukkuu hyvin, mutta muuten hämärä ei häneen suuremmin vaikuta.

Seikkailutalolla koettiin elämyksiä kaamoksessa

Seikkailutalolla koettiin elämyksiä kaamoksessa

Auringonvalon vähyys vaikuttaa tutkitusti sekä ihmisten että muiden eläinten mielialaan ja käytökseen. Juuri sinä vuodenaikana, jolloin itsensä lämpimänä pitäminen ulko-olosuhteissa vaatisi eniten energiaa, ruoan hankinta on erityisen hankalaa sekä ruoan puutteen että pimeyden takia. Biologiasta ainoastaan koulutiedot omaavana en voi olla ihmettelemättä, miten vaikkapa pikku lapintiaiset onnistuvat pitämään itsensä hengissä läpi pitkän kylmän vuodenajan. Aika sankareita.

Kaamosvalon kotkat Oulangassa 5.-8.1.2017

Kaamosvalon kotkat Oulangassa 5.-8.1.2017

Kaamoslaskuri laskee päiviä kohti talvipäivänseisausta ja kertoo päivän pituuden kysytyllä paikkakunnalla. Samalla se esittelee Suomen mystistä talvea, joka pohjoisessa taittuu kaamokseksi. Laskuri kertoo myös kaamoksen pituuden ja näyttää kauniita talvisia kuvia. Kaamoslaskurin on tehnyt Expedia Suomi, tiedot kaamoksesta Ilmatieteen laitokselta ja valtaosa kuvista Visit Finlandilta.

KAMPITA KAAMOS -ANNA LUONNON HOITAA! 4 viikon ryhmävalmennus Kajaanissa. Alkaa 20.11.2017

KAMPITA KAAMOS -ANNA LUONNON HOITAA! 4 viikon ryhmävalmennus Kajaanissa. Alkaa 20.11.2017

Kaamosmasennuksen ja kaamosoireilun tehokkain hoito on talvikuukausien aikana otettu valohoito. Noin neljä viidestä kaamosmasennuksesta kärsivästä toipuu oireista, jos valohoito toteutetaan oikein.

Kaamoksen kaatajaiset Rokualla OHJELMA ja LINJA-AUTON AIKATAULU

Kaamoksen kaatajaiset Rokualla OHJELMA ja LINJA-AUTON AIKATAULU

Sanni Virta on kanteleensoittaja, laulaja ja lauluntekijä. Rytmikäs, sävykäs kantele ja kuulas laulu luovat monenlaisia tunnelmia sekä tunnistettavan soinnin hänen musiikkiinsa. Laulujen tekstit ovat esimerkiksi suomalaista kansanrunoutta sekä omia sanoituksia.

Päivä on lyhimmillään, mutta pian menemme taas valoa kohti

Päivä on lyhimmillään, mutta pian menemme taas valoa kohti

Visa Yrjölä (b. 1992) received his Master of Music degree in choral conducting from the Sibelius Academy (University of the Arts, Helsinki) in 2018. He has also done exchange studies at the University of Music and Performing Arts, Vienna. Besides the artistic leadership of the Kaamos Chamber Choir, he conducts two award-winning male choirs: the Euga Male Voice Choir and the Helsinki Academic Male Choir KYL.

Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Vaikka pimeys ja kylmyys antavat luvan käpertyä sohvannurkkaan ja nauttia kynttilänvalosta, ne vievät monelta puhdin. Tähän ei kuitenkaan tarvitse tyytyä. Mitäpä jos tänä talvena olisitkin virkeä ja energinen? Näillä viidellä ravintoon liittyvällä keinoilla voit vaikuttaa merkittävästi jaksamiseesi.

Ankeuden torjumisvinkit kaamoksen keskelle

Lähdimme liikkeelle samalla tavalla, kuin yleensä näiltä kulmilta täältä reissuun lähtiessä, eli olohuoneekseni muodostuneen Hankibaarin pastalounaalla, ennen kuin starttasimme kohti Kittilää ja siitä Keimiötunturia.