Jyrki jyrki älä tyrki

Jyrki jyrki älä tyrki

Koronatesti voi olla monella meistä edessä – lue tavallisia kokemuksia siitä, miten testissä käyminen sujui ja miltä nenän rassaaminen tuntui

Suosikki-lehden pitkäaikainen päätoimittaja Jyrki Uolevi Hämäläinen syntyi 27. heinäkuuta 1942 Tampereella. Vaatimattomista oloista lähtenyt Hämäläinen kasvoi Suomen ensimmäiseksi kansanväliseksi rock-toimittajaksi ja suomalaisen pop-kulttuurin suureksi vaikuttajaksi.

10 vuotta sitten kuollut Juice Leskinen eli laulujensa näköisen elämän ja ennusti oman kuolemansa kappaleessa ”Ei elämästä selviä hengissä”

10 vuotta sitten kuollut Juice Leskinen eli laulujensa näköisen elämän ja ennusti oman kuolemansa kappaleessa ”Ei elämästä selviä hengissä”

Pauli Matti Juhani ”Juice” Leskinen syntyi Juankoskella 19.2.1950. Sekatyömiehen ja kartonkitehtaan työläisen poika oppi lukemaan ja kirjoittamaan jo nelivuotiaana.

JUICEN 70-VUOTISJUHLINTAA: Matti Mikkonen saavuttaa ansiokkaasti Juicen mentaliteetin Viidestoista yö -musikaalissa

JUICEN 70-VUOTISJUHLINTAA: Matti Mikkonen saavuttaa ansiokkaasti Juicen mentaliteetin Viidestoista yö -musikaalissa

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa vaihto- ja palautusehdoissa mainituille tahoille. Jos paketti on vioittunut postissa, on tuotteesta tehtävä välittömästi reklamaatio postiin. Tuotteen saa palauttaa vasta myyjän myönnettyä siihen luvan. Palautus tapahtuu asiakkaan omalla kustannuksella ja se tulee tehdä 14:sta vuorokauden sisällä palautusluvan myöntämisestä.

JUICEN 70-VUOTISJUHLINTAA: Matti Mikkonen saavuttaa ansiokkaasti Juicen mentaliteetin Viidestoista yö -musikaalissa

JUICEN 70-VUOTISJUHLINTAA: Matti Mikkonen saavuttaa ansiokkaasti Juicen mentaliteetin Viidestoista yö -musikaalissa

Afrikkalaisen Vinx-yhtyeen rivijäsenenä lupasi tulla Poriin laulaja-basisti nimeltään Gordon Sumner, joka tunnettiin paremmin maailmankuuluna rocktähtenä nimellä Sting. Hän halusi ehdottomasti ilmestyä Poriin incognito ja uhkasi perua tulonsa jos festivaalijärjestäjät mainostavat häntä etukäteen Stinginä.

VIIDESTOISTA YÖ -MUSIKAALI JUICESTA JA HÄNEN YSTÄVISTÄÄN

VIIDESTOISTA YÖ -MUSIKAALI JUICESTA JA HÄNEN YSTÄVISTÄÄN

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta Juhani Juice Leskisen syntymästä, ja nyt on juhlan aika! Juicea on pidetty suomalaisen rock-musiikin isähahmona ja Manserockin luojana. Hän oli nerokas laulaja ja lauluntekijä, sanoittaja ja kirjailija. Hän on laulanut itsensä omintakeisilla kappaleillaan kaikkien suomalaisten sydämiin. Hän oli mestarillinen riimittelijä, yhteiskuntakriitikko ja inhimillisyyden puolesta puhuja. Hänen lauluissaan on myös paljon huumoria ja ne kertovat usein rakkaudesta.

K18 - Keskustelualue on tarkoitettu vain täysi-ikäisille.

K18 – Keskustelualue on tarkoitettu vain täysi-ikäisille.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta Juhani Juice Leskisen syntymästä, ja nyt on juhlan aika! Juicea on pidetty suomalaisen rock-musiikin isähahmona ja Manserockin luojana. Hän oli nerokas laulaja ja lauluntekijä, sanoittaja ja kirjailija. Hän on laulanut itsensä omintakeisilla kappaleillaan kaikkien suomalaisten sydämiin. Hän oli mestarillinen riimittelijä, yhteiskuntakriitikko ja inhimillisyyden puolesta puhuja. Hänen lauluissaan on myös paljon huumoria ja ne kertovat usein rakkaudesta.

Viidestoista Yö -musikaali pe 20.11. klo 19.00 Kaukametsän sali

Viidestoista Yö -musikaali pe 20.11. klo 19.00 Kaukametsän sali

Juice oli kotoisin Juankoskelta pieneltä teollisuuspaikkakunnalta Pohjois-Savosta. Juicen perheessä oli viisi lasta, joista kolme kuoli nuorena. Hänen vaneritehtaalla työskennellyt isänsä kuoli poikansa ollessa vain 11-vuotias. Vaikeassa tilanteessa Juhani joutui jo nuorena ottamaan paljon vastuuta perheestään. Hänen vahvatahtoinen äitinsä säilyi tärkeänä henkilönä läpi hänen elämänsä.

JUICEN 70-VUOTISJUHLINTAA: Matti Mikkonen saavuttaa ansiokkaasti Juicen mentaliteetin Viidestoista yö -musikaalissa

Aristi ja muusikko Matti Mikkonen nähdään Juice Leskisen väkevässä roolissa Suomen Musiikkiteatterin uutuusmusikaalissa Viidestoista yö. Mikkonen tulkitsee juicemaisen tyynesti kappaleet Viidestoista yö, Rakkauden haudalla, Syksyn Sävel, Marilyn, Jyrki Boy, Hän hymyilee kuin lapsi, Kaksoiselämää, Musta aurinko nousee, Paperitähdet, Aamu alkaa A:lla sekä Pidetään ikävää sekä monia muita ikonisia biisejä. (Kuva: Suomen Musiikkiteatteri)

Kuuntelijat äänestivat Juice Leskisen parhaat laulut – katso lista

Parhaaksi Juice-klassikoksi äänestettiin odotetusti Musta aurinko nousee. Kaksoiselämää oli toinen ja Viidestoista yö kolmas. Kymmenen kärkeen kiilasivat myös muun muassa klassikot Syksyn sävel, Pyhä toimitus, 3.30 ja Bluesia Pieksämäen asemalla.