Islam naisen asema

Islam naisen asema

Väkivalta, seksi ja naisen arvo islamin uskonnossa

Nämä säännöt eivät ole sairaita, Islamin uskossa ei ole mitään väärää ja jokainen päättää itse totteleeko näitä sääntöjä vai ei, mutta kun päättääkin olla kuuntelematta ja tottelematta sääntöjä, on itse vastuussa omista teoistaan tässä ja tuonpuoleisessa:)

Fatima luopui islamista, mutta ei voi riisua huivia – islamista eroaminen on Suomessa tabu

Fatima luopui islamista, mutta ei voi riisua huivia – islamista eroaminen on Suomessa tabu

Avoin uskonnottomuus on entisille muslimeille hankalaa eri puolilla maailmaa. Islamista luopuminen voi johtaa Suomessakin hyljeksintään, pelotteluun ja väkivallalla uhkailuun. Koraanin mukaan Jumalan rangaistus islamin luopioille on kuolemanjälkeinen helvetti.

Inhorealismia ikääntyneiden työllisyydestä

Inhorealismia ikääntyneiden työllisyydestä

Suuressa osassa islamilaista kulttuuria ollaan satoja vuosia jäljessä länsimaita naisten asemassa. Sukujen järjestämistä pakkoavioliitoista ja nuorten neitojen myymisestä aviopuolisoiksi vanhoille ukoille on meillä luovuttu ajat sitten. Naiset saivat Suomessa oikeuden yliopisto-opintoihin sata vuotta sitten. Tältä osin islamilaisuus on kuin henkäys menneisyydestä.  Malli on murtumassa myös islamilaisessa kulttuurissa, mutta jos puhumme tästä ajasta, ristiriita on valtava, ehkä vaikein kaikista.

Islamin rooli vähenee, kun naisten asema paranee

Islamin rooli vähenee, kun naisten asema paranee

Islamissa kuten muissakin kirjauskonnoissa on paljon kohtia, jotka alistavat naisia eivätkä ole yhteensopivia demokraattisten arvojen kanssa. Esimerkiksi kristinusko on kuitenkin uudistunut niin, että nämä kohdat Raamatusta sivuutetaan ja uskovaisten huomio kiinnitetään niihin kohtiin, jotka käsittelevät positiivisia asioita kuten lähimmäisenrakkautta.

Opettajien nettipalvelu: Islam ei pyri tekemään kaikista muslimeja, sukupuolet islamissa tasavertaisia

Opettajien nettipalvelu: Islam ei pyri tekemään kaikista muslimeja, sukupuolet islamissa tasavertaisia

Kommentointi ei ole oletuksena päällä ja sitä hallinnoidaan evästeiden avulla. Jos haluat nähdä kommentteja sekä osallistua keskusteluun, tarvitsemme hyväksynnän kolmannen osapuolen evästeisiin.

Montako sanaa tarvitaan kirjoittajan paljastumiseen?

Montako sanaa tarvitaan kirjoittajan paljastumiseen?

Islamilaisten naisten hunnun käyttöä pidetään etenkin länsimaissa alistamisen välineenä. Islamilaiset naiset eivät ajattele niin. Kotioloissaan he saavat olla vaikka kuinka viehättäviä, mutta vain omille aviomiehilleen. Huntu on naisen suoja.

Suomen is­la­mi­lais­ten johtaja naisten ku­rit­ta­mi­ses­ta: ”Se on Ko­raa­nis­sa vii­mei­nen keino”

Suomen is­la­mi­lais­ten johtaja naisten ku­rit­ta­mi­ses­ta: ”Se on Ko­raa­nis­sa vii­mei­nen keino”

Seidan kehittyminen tavallisesta nuoresta tytöstä itsenäiseksi ja yhteiskuntaa kehittäväksi nuoreksi naiseksi on vaatinut poikkeuksellisia ponnisteluja ja päättäväisyyttä omien tavoitteiden ja ihanteiden eteenpäin viemiseksi. Nuoruus Suomessa ei ollut helppoa, sillä perhe pyrki pakottamaan kunnianhimoista nuorta naista kurdiyhteisön vaatimaan ahtaaseen rooliin. Seida päätti, että tähän hän ei suostu.

Suuri rakkauteni jeesusta kohtaan johdatti minut islamin luokse

Naisen asema on lähes kaikissa uskonnoissa ja suuressa osassa järjestäytynyttä uskontoa hyvin alisteinen. Raamatun naiskuvasta kertoo paljon se, kuinka syntiinlankeemus ja ihmiskunnan kärsimys vieritetään kirjan ensilehdillä Eevan syyksi: naisen tahto on niin heikko ja tämä on niin houkutuksille altis, että tekee sen yhden ainoan asian, jonka Jumala on ihmisiltä kieltänyt. Haukkaamalla hedelmää Eeva asemoi naiset syyllisiksi, ikuiseen velkaan ja alisteiseen asemaan mieheen nähden.

Neitsythäkki: islam, nainen ja fundamentalismi

ADE and English teacher Sebah Al-Ali from United Arab Emirates answered the questions of first-year students on their religion lesson: What is it to be a muslim? How is the religion practised in everyday life? What is the position of women? Sebah had made a nice video about her and her family and her present home country.