Isä vauva tuotteet

Isä vauva tuotteet

Isyyspakkaus – Mistä samanlaiset t-paita+body?

Miehelläni on muutaman päivän kuluttua synttärit ja lahja vielä hankkimatta, joten kertokaahan pikaisesti vinkkejä, että mitä muuta sinne pakkaukseen voisi laittaa… Netistä paitojen tilaaminen ei taida enää tällä varoitusajalla onnistua, mutta jos edes vauvalle löytäisi jonkun ” isännäköisen” hauskan bodyn. Mitä muuta?

Isä. Kerro minulle - kirja isältä lapselle

Isä. Kerro minulle – kirja isältä lapselle

Pohjola Terveysmestari -palvelu auttaa, kun vauvasi terveys mietityttää. Ota yhteyttä sovelluksella tai soittamalla, saat hoito-ohjeet ja ohjaamme sinut tarvittaessa sopivan lääkärin vastaanotolle.

Let’s face it, error pages will never go out of style.

Let’s face it, error pages will never go out of style.

Perheet joutuvat todella haastavien tilanteiden eteen, kun valtionkin ohjauksesta lasta pompotellaan vuorotellen äidin ja sitten isän hoiviin, niin että työssä oleva vanhempi on käytännössä lähes koko päivän poissa kotoa. Miksi ei puhuta siitä, että MYÖS ISÄ voisi olla enemmän lasten kanssa, katkaisematta lapsen elintärkeitä tunnesiteitä ensimmäiseen hoivaavaan aikuiseen, (joka useinmiten on äiti). Ja että, miten järjestää taloudellinen tuki niin, että pienten lasten vanhemmat voisivat tehdä lyhyenpää työpäivää.

Teini-isän raju syyte Oulussa: Aiheutti 3 kuukauden ikäiselle vauvalleen järkyttävät vammat tahallaan

Teini-isän raju syyte Oulussa: Aiheutti 3 kuukauden ikäiselle vauvalleen järkyttävät vammat tahallaan

Se että nämä ohjenuoramme on nimetty nimellä SÄÄNNÖT, on tarkoitettu itse asiassa leikkimieliseksi vastaiskuksi sille, miten meitä monissa paikoissa ohjaillaan erilaisilla säännöillä, eikä läheskään aina positiivisessa hengessä. Useinhan saamme lukea julkisten tilojen seiniltä, mitkä kaikki asiat on kielletty ja mitä EI SAA tehdä.

Kariesbakteeritartunnan ehkäiseminen/myöhentäminen

Kariesbakteeritartunnan ehkäiseminen/myöhentäminen

Ajattelin, että nyt kun meistä suurin osa hengailee kotosalla ja liikkuvuus Tampereen suuntaan on näin helsinkiläisen näkökulmasta mahdotonta, olisi kiva pistää Wauvan henksun opit virtuaalisesti kaikille jakoon. Pyysin siis kaupan myyjiä kokoamaan oman listansa vauva-ajan must have -tarvikkeista kera pienen perustelun, kommentit ovat alla kursiivilla. Tällä setillä takuuvarmasti pärjää ja toki tuotteita voi lisäillä/poistaa listalta omien tarpeiden mukaan.

Yllätysvauva: Roope Salmisesta tulee isä – jopa seurustelu Putous-tähti Helmi-Leena Nummelan kanssa tuli faneille puun takaa

Yllätysvauva: Roope Salmisesta tulee isä – jopa seurustelu Putous-tähti Helmi-Leena Nummelan kanssa tuli faneille puun takaa

Vauvan äiti liittyy Putous-ohjelmaan hänkin: Helmi-Leena Nummela esiintyi Putouksessa kymmenennellä ja yhdennellätoista kaudella. Myös Nummela ilmoitti vauvauutisesta omalla Instagram-tilillään.

Nimikoitu Aarrerasia lapselle tai vauvalle

Mä ajattelin ennen vauvojen syntymää, että koska arki kahden vauvan kanssa tulee olemaan hektistä, täytyisi arkea yrittää helpottaa ainakin joidenkin vempeleiden avulla. Sellaisten, joita ainakin osaa ilman voisi ehkä pärjätäkin, mutta jotka kuitenkin tuovat toimimiseen nopeutta ja keventävät työtaakkaa.

Oliko sinullakin legendaarinen Hymy-helistin? Kotimainen klassikko ei kelpaa enää äitiyspakkauksiin – ”Tuli varmaan ulkomaisia, jotka tarjosivat halvemmalla”

Ylpeänä tuotteestamme saamme kertoa, että Bebiboo -vauvanpesälle on myönnetty suomalainen Avainlippumerkki. Avainlippumerkki myönnetään vain Suomessa valmistetulle tuotteelle. Bebiboo -vauvanpesä on 100 % käsityönä tehty juuri teidän perheelle! Olemme siis osana suomalaista yrittäjyyttä vaalien kotimaista laatua.

Isänsä hylkäämästä Downin syndrooma -vauvasta tuli kaunotar, joka haluaa malliksi

Anna-Erika Mattila ei ollut uskoa silmiään nähdessään tyttärensä Maijan. Tytär oli pukeutunut 18-vuotissyntymäpäivien kunniaksi mustaan, kotelomalliseen pitsimekkoon, jonka hän oli käynyt ostamassa avustajansa kanssa.

Lidl tuotteet lapsiperheelle – Lidl vs Citymarket ja Prisma

Tuoreena vanhempana saatat itsekin olla hieman hämmentynyt uudesta tilanteesta, joten hyvät neuvot lienevät tarpeen. Siksipä olemmekin ajatelleet asian valmiiksi, ja esittelemme pari helppoa mutta erityisen hienoa lahjaideaa ensimmäiseen isänpäivään.