Ikea aamupala aika

Ikea aamupala aika

IKEA Vantaa, Suomen suurin IKEA-tavaratalo

Päätimme aloittaa yhteisen kesälomamme herkullisella aamiaisella. Puntaroimme pitkään vaihtoehtoja ja lopulta, ehkä hieman yllättäenkin, me molemmat innostuimme ajatuksesta käydä testaamassa Ikean aamupala. Olen itse käynyt Ikeassa aamiaisella pari vuotta sitten, mutta näin pitkän ajan jälkeen muistikuvat aamiaisen kattavuudesta alkoivat olla jo vähän hapertuneet.

Yllättävän hyvä brunssi Ikean ruokaostoksista

Yllättävän hyvä brunssi Ikean ruokaostoksista

Idea oli kaiken kaikkiaan ihan hyvä ja siksi aihe pääsi blogiinkin. Olin oikeastaan positiivisen yllättynyt valitsemieni brunssipöytään sopivien Ikean tuotteiden laadusta ja mausta. Ja varmaan on sanomattakin selvää, että niiden valmistaminen oli helppoa, lähinnä sulatusta ja lämmitystä.

Arvostelu: Ikean ravintolassa on huikea hinta-laatusuhde

Arvostelu: Ikean ravintolassa on huikea hinta-laatusuhde

Ikean lihapullat aiheuttivat itkua kevättalvella, koska niistä(kin) löytyi hevosenlihaa. Mielestäni Ikean lihapullat ovat valmiruoaksi tosi hyviä. Minua ilahduttaa se, että pullien lihapitoisuus on 84 prosenttia, ja raaka-aineet ovat tunnistettavia (mausteet, kananmuna jne.). Aina Ikean-reissulla mukaan lähteekin kilon keissi pullia, jotka ovat pelastaneet meillä monta voi-helvetti-kaapissa-ei-oo-mitään-ja-kaupat-on-kiinni -iltaa.

Uusi Gastrogrill Muré keskittyy kotimaiseen lihaan

Uusi Gastrogrill Muré keskittyy kotimaiseen lihaan

Haparanda Stadshotellin muihin palveluihin lukeutuu matkatavarasäilytys. Paikan päällä ja ympäröivällä alueella voi harrastaa erilaisia aktiviteetteja, kuten tikanheittoa. Suomen puolella sijaitsevan kaksoiskaupungin Tornion aktiviteetit ja palvelut ovat myös helposti tavoitettavissa.

Äitienpäivälounaalla Sotungin Nygårdsissa

Äitienpäivälounaalla Sotungin Nygårdsissa

Joulu ei kuitenkaan aina kaikille tarkoita pelkästään leppoisaa yhdessäoloa ja huolettomuutta. Paineet tarkasti siivotusta kodista, täydellisesti katetusta joulupöydästä ja kekseliäistä lahjoista tuovat helposti mukanaan pelkkää stressiä ja ahdistusta. Joulun perimmäinen tarkoitus on mielestäni kuitenkin päästää irti täydellisyyden tavoittelusta ja keskittyä enemmän aidosti merkityksellisiin asioihin, kuten läheisten kanssa vietettyyn aikaan. Tunnelmoida voi, vaikkei piparitaikinaa olisikaan tehty itse.

Leiripaketit harrastajille ja urheilijoille

Leiripaketit harrastajille ja urheilijoille

Heti kesälomien alettua päätimme lähteä parin yön kesälomareissulle Tampereen seudulle. Mitään huikeaa elämysmatkailua ei tällä kertaa haettu, vaan tarkoituksena oli mennä lasten ehdoilla ja järjestää heille mielekästä tekemistä. Ajankohta osui erittäin nappiin. Vielä ensimmäisellä kesäkuun viikolla ruuhkaa ei näkynyt missään ja Särkänniemessäkin pääsi Tukkijokea lukuunottamatta ilman jonottelua laitteisiin. Särkänniemipäivää vietettiin hellesäässä. Lapset jaksoivat hyvin hurvitella koko päivän.

Take a moment to enjoy the peace and lovely 18th Century surroundings.

Bell is the last main estate on its original premises in Bemböle. The large main room and the chamber, which is today the kitchen, and entrance have apparently been built in 1737. The dining room  has been built later, possibly at the turn of the 19th century. Despite necessary alterations for kitchen facilities, the impressive, hand crafted wooden ceiling beams and the magnificent fireplace have been preserved.

Vieraile myös nuorten työpajojen verkkosivuilla!

Uusi viikko valkeni sateisissa merkeissä ja harmaa sää vaikuttaa helposti mielialaankin. Aamulla käytiin Ninan johdolla läpi aamun fiiliksiä kuvakorttien avulla, minkä jälkeen keskusteltiin vielä viime viikon tuntemuksista.

Hotelliarvostelu: Tasokas Hotel Porta Fira Barcelona

Kiireisen aikataulun kanssa nähtävyyksien näkeminen ja kokeminen jäi tosiaan vajaaksi. Kuvattavaa oli kuitenkin paljon ja kauniiden rakennusten lisäksi ympärillä näkyi ajoittain hyvin rujojakin rakennuksia. Kaikkinensa Barcelona oli hyvin mielenkiintoinen paikka visiteerata, joten saattaapi olla että päädytään miehen kanssa joskus sinne uudestaan.