Hyvä työympäristö

Hyvä työympäristö

Millainen on hyvinvointia tukeva työympäristö?

Martelan liiketoimintajohtajan Ari-Matti Purhosen mukaan mitään standardiratkaisua ei ole olemassa, vaan kaikki riippuu siitä, millaista työtä yrityksessä tehdään ja minkälaisia yrityksessä työskentelevät ihmiset ovat. Myös se vaikuttaa oikeanlaisen työympäristön luomiseen, minkälaisia työtehtäviä ihmisillä on. Kaikki vaikuttaa niin sanotusti kaikkeen.

Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 mennessä

Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 mennessä

Huonoimmat arviot toimiston sisäilmatekijöissä saavat toimiston lämpötilaolosuhteet, toimiston akustiikka ja toimiston ilman laatu. Toimiston sisäolosuhteiden osalta parhaat arviot saa toimistojen valaistus, jonka lähes kolmasosa kokee olevan erittäin hyvällä tasolla.

Tutkimusta hyvinvointivaikutuksista kaivataan

Tutkimusta hyvinvointivaikutuksista kaivataan

Siirtyminen perinteisistä työtiloista monitilaympäristöihin voi lisätä innovatiivisuutta, yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta. Hyvä työympäristö syntyy tilan käyttäjien kokemusta hyödyntämällä. Tutkija kuitenkin muistuttaa, että varsinaisten tilan käyttäjien tulisi saada osallistua työympäristön suunnitteluun.

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Minä, kun olen vielä näin nuori (23!) ne kysy että ”onko sinulla jo oma koti” voi herttileijaa, miten se vaikuttaa mihinkään? Meinaan jos sattuisinkin asumaan vanhempien luona? Ja näkeehän ne jo papereista että koulu oli hieman kauempana missä nykyään asun. Tää homma olis ollu vaan vuoden määräainkaisuus, et ei sentään kysyny (kielettyä kysymystä) lapsista. Tosin kukaan lastaan rakastava ihminen ei menisi sinne raskaana töihin. Liuotinaineet ei taida tehdä lapsukaiselle hyvää.

Lue lisää hyvän työympäristön hyödyistä yritykselle!

Lue lisää hyvän työympäristön hyödyistä yritykselle!

Varsinkin nykyisessä nopeatempoisessa Agile/Lean/Scrum/Design Sprint –työskentelytavoissa ihmisten vuorovaikutustaidot ja ajatuksien esilletuomisen tarve kasvaa — ja tällöin yhteistyö- ja kommunikointitaidot nousevat ihan uuteen arvoonsa.

Työympäristö vaikuttaa työhyvinvointiin enemmän kuin palkka

Työympäristö vaikuttaa työhyvinvointiin enemmän kuin palkka

Suomen Taloustutkimuksen tekemään tutkimukseen vastasi 1012 toimistotyöntekijää Suomessa. Samassa tutkimuksessa tarkasteltiin myös vastaajien suhtautumista energiatehokkuuteen. Tutkimuksen tilasi taloteknisiä urakointi- ja kiinteistöpalveluja tarjoava Are Oy.

Katso 30 hyödyllistä työhaastattelukysymystä – ja älä unohda tärkeää seikkaa

Katso 30 hyödyllistä työhaastattelukysymystä – ja älä unohda tärkeää seikkaa

Jos haastattelu stressaa, kirjoita jokaiseen kysymykseen kirjallinen vastaus esimerkiksi ranskalaisin viivoin ja opettele se. Vältä kuitenkin haastattelussa vastausten robottimaista luettelemista ja pyri olemaan rento.

Terve ja hyvinvoiva työyhteisö luo menestyvän organisaation

Ministeri viittasi uuteen työympäristötutkimukseen, joka osoittaa puutteellisesti organisoidun työympäristön sairastuttavan ihmisiä. Kyseessä saattavat olla rooliristiriidat, epämääräiset vaatimukset tai epäselvä vastuunjako.

Työ 2020 – mitä työympäristöissä on hyvä huomioida poikkeustilanteen jälkeen?

Kerro meille, miten ja millaisessa ympäristössä työsi teet, me kerromme miten voit tehdä sen tehokkaammin ja mukavammin. Isku on työskentelyn ja työympäristöjen asiantuntija. Meiltä löydät laajan valikoiman innovatiivisia kalusteita joka lähtöön. Kaikki kestäviä, ajattomia ja kauniita katsoa.