Hyvä halpa hiuslakka

Hyvä halpa hiuslakka

Testasimme marketin legendaariset hiuslakat – yhdessä erinomainen hinta–laatusuhde

Kokemus: L’Oréalin kultainen purkki on ollut jo vuosikymmenien ajan hiustaiteilijoiden suosiossa, eikä suotta. Lakka toimii sekä auki oleviin hiuksiin että kampauksiin, jotka kaipaavat pientä pitoa. Hyvin hienojakoinen lakka levittyy tasaisesti. Miinusta tunkkaisesta tuoksusta.

Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

testaajat (copyright YLE/videokuvaa)

Hiuslakat testasi kolme helsinkiläisen kampaamokoulun opiskelijaa. He kokeilivat lakkoja kolme viikkoa omissa arkisissa touhuissaan. Toni Kärkäs nosti hiukset pystyyn komeaksi harjaksi. Heidi Laine tupeerasi takatukan koholle ja käytti lakkaa apuna. Mira Aution modernissa kampauksessa etutukan pitkänä riippuvaan osaan muotoiltiin korkkiruuvikihara.

5 parasta hiuslakkaa kiharretuille hiuksille

5 parasta hiuslakkaa kiharretuille hiuksille

Oikein kivaa sunnuntaita! Minä unohdin sanoa, että tammikuussa palasin takaisin vanhaan postausrytmiin, eli julkaisen postauksen aina sunnuntaista torstaihin klo 7.00. Perjantai ja lauantai ovat postaamattomia päiviä. Joulukuussa 5 parasta -postaussarja oli tauolla. Nyt vuoden vaihduttua, palaa tämä 5 parasta pieneltä tauoltaan. Joka sunnuntai (ellei tule syystä tai toisesta poikkeuksia) julkaisen postauksen viidestä parhaimmasta tuotteesta tai vinkistä. Tämä postaussarja on ilmestynyt lähes joka sunnuntai pian kolmen vuoden ajan.

Näitä lakkoja hiukset tottelevat! Testasimme uudet, fiksummat hiuslakat

Näitä lakkoja hiukset tottelevat! Testasimme uudet, fiksummat hiuslakat

Tämä yllätti: Ajatus, että lakalla voisi muotoilla pitkät hiukset, oli minulle vieras. Yksi tuote, jossa on kaikki tarvittava – mahtavaa. SARI

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

ite käytän sitä tuuheuttavaa, se on hyväntuoksusta ja tuuheuttaa hyvin. Pullo vaan on vähän epäkätevä, tai siis se suutin. Elneten hiuslakkakin mulla on, ite en tykkää siitä tuoksusta eikä se pidä tuuheutta yhtään. ja se haisee kauheelta!

Yllärisuosikki: Herbina Sensitive Valkoinen Tee -hiuskiinne

Yllärisuosikki: Herbina Sensitive Valkoinen Tee -hiuskiinne

Yksi pitkäaikainen asiakkaani on yliherkkä monille kosmetiikan ainesosille ja hänellä on aina itselleen sopivien tuotteiden etsintä käynnissä. Tein hänelle tänä kesänä hääkampauksen ja hän toi luonnollisesti mukanaan omat putelinsa, jottei hääpäivän mittaan joutuisi kokemaan ikäviä yllätyksiä. Mukana oli mm. tämä keskivahvan pidon omaava Herbinan Sensitive -sarjan Valkoinen Tee hiuslakka.

Testissä hiusmuotoilutuotteet: Tekevätkö ne sitä mitä lupaavat?

Testissä hiusmuotoilutuotteet: Tekevätkö ne sitä mitä lupaavat?

”Kokeilin tätä tuotetta kuiviin hiuksiin, vaikka se on tarkoitettu suihkutettavaksi märille, pyyhekuiville hiuksille. Kuitenkin lämpösuoja toimi suoristinraudan kanssa ja lopputulos yhdessä muotovaahdon ja hiussuihkeen kanssa sai hiukset näyttämään eloisilta ja kiiltäviltä. Sain kyseisenä päivänä paljon kehuja hiuksistani! Lisäksi suuri plussa lämpösuojapullon muotoilusta.”

Loistava niksi: Tämän takia sinulla tulisi aina olla kotona hiuslakkaa

Jos haluat laittautua erityisen nätiksi, mutta sinulla ei ole kaikkia kosmetiikkatarpeita saatavillasi, niin hiuslakka voi olla avuksi. Saadaksesi kauniit kulmakarvat suihkauta vain hieman lakkaa yhdelle sormelle ja käytä sitä muotoillaksesi kulmasi haluamallasi tavalla.

5 hoitovinkkiä hennoille ja liukkaille hiuksille

Kuulostavatpa mielenkiintoisilta nuo uuden tuotesarjan tehoaineet! Taisin nuorempana käyttää eniten juuri XZ:n hiustenhoitotuotteita. Silloin tuntui, että muut edullisemmat merkit jättivät hiukset jotenkin raskaan ja likaisenkin tuntuisiksi, pesi ne kuinka huolellisesti tahansa.