Himmennettävä valaisin ikea

Himmennettävä valaisin ikea

Mihin lattiavalaisin kannattaisi sijoittaa?

Jokainen koti on erilainen, eikä mikään koti ole koskaan pelkkä rakennus, sillä ihmiset sen sisällä tekevät siitä kodin. Koti muodostuu asukkaiden lisäksi erilaisista tuoksuista, väreistä, sisustusratkaisuista ja valoista. Kaikki nämä yhdessä luovat kodin tunnelman.

Kokeilussa IKEA Trådfri -valaisin: Kirkasta kehitystä

Kokeilussa IKEA Trådfri -valaisin: Kirkasta kehitystä

IKEAn ensimmäiset langattomasti ohjattavat led-lamput olivat edullinen ja yksinkertainen askel kohti älykodin valaistusta, mutta niiden ohjausmahdollisuudet olivat melko rajoittuneet. Tilanne on kuitenkin muuttunut.

Ikean älyvalot saavat kännykkä- ja tablettituen - valaistusta voisi ohjata jopa puhekäskyin

Ikean älyvalot saavat kännykkä- ja tablettituen – valaistusta voisi ohjata jopa puhekäskyin

Wake up -toimintoa en itse käytä, mutta olen huomannut että IKEA valojen himmentäminen ei (ainakaan) HUE-järjestelmään liitettynä toimi läheskään yhtä smoothisti kuin HUE-valojen himmentäminen. Tämä yhdistettynä siihen että IKEAn valot muistavat edellisen tilansa aiheuttaa ongelmia.

IKEA ottaa seuraavan askeleen kohti älykästä kotia lanseeraamalla uusia älyvalaistustuotteita

IKEA ottaa seuraavan askeleen kohti älykästä kotia lanseeraamalla uusia älyvalaistustuotteita

Ikea on laajentanut älykotiin tarkoitettujen laitteidensa valikoimaa. Tällä kertaa huonekaluvalmistaja on liittoutunut amerikkalaisen Sonos-kaiutinvalmistajan kanssa. Yhteistyön tuloksena on syntynyt Symfonisk-mallisto, joka käsittää Sonoksen langattomalla kaiuttimella varustetun pöytävalaisimen ja hyllyn.

Vääränlainen lamppu voi rikkoa himmentimen

Vääränlainen lamppu voi rikkoa himmentimen

Kun hehkulamput ovat poistuneet markkinoilta, moni ei tiedä, mitä lamppuja omiin valaisimiin pitäisi hankkia. Helsinkiläinen sähköurakoitsija Timo Hyytiälä on viime kuukausina törmännyt usein asiakkaiden hämmennykseen. Varsinkin himmentimien kanssa on ongelmia.

Ikealta uusi aluevaltaus: jatkossa kodin valaistusta voi säädellä omalla puhelimella

Ikea kertoo, että teknologia tätä varten on ollut olemassa jo joitakin vuosia. Olemassaolevaa teknologiaa on pidetty Ikean asiakaskyselyjen perusteella kuitenkin liian kalliina ja vaikeaselkoisena. Uuden sovelluksen on tarkoitus helpottaa tätä asiaa.

Ikea led lamput. Kodin valaistus 2019-11-28

Ikea led lamput. Kodin valaistus 2019-11-28

Kyllä – kosketushimmentimellä kirkkautta voidaan säätää helposti loistavan kirkkaasta miellyttävän hämyiseen. Valo vaikuttaa niin jaksamiseen kuin keskittymiskykyyn, turvallisuuteen ja viihtyvyyteen. Kattovalaisimia, seinävalaisimia ja Led-valaisimia, sekä kirkasvaloja talven pimeimpiin hetkiin. Tassa lampussa on ehka 36 ledia, joille luvataan 20000 tunnin ika. Kotisi uusi älyvalaistus ei myöskään tarvitse erillisiä sähköasennustöitä. Monipuolinen valikoima, nopea ja luotettava toimitus sekä ystävällinen. Office led-valaisin antaa valon alaspäin miellyttävästi ja häikäisemättä.

Haluatko keskustella asiantuntijan kanssa?

Ei enää päälle unohtuneita valoja. Lounea Oiva sytyttää ja sammuttaa valot huoneessa ja kotona oleskelun perusteella. Kotiin on mukava tulla iltahämärissä, kun valot syttyvät eteiseen ja pihalle automaattisesti kotiin tullessasi. 

12V maltillisesti valoa antava LED nauha 500 cm. Värilämpötila 3000K. Värintoistoindeksi CRI>98. 4,8 W/m. 480 lm/m. IP20. FW300M3528C12.

Suomessa on varmaan noin miljoona väärin kytkettyä valaisinta, mutta aika harvon näihin silti ketään kuolee, johtuen varmaan aika pitkälti siitä että valaisimia ei hirveästi käpälöidä muutoin kuin lamppua vaihtaessa.