Hattu ja hansikas

Hattu ja hansikas

15-vuotiaat Ninja ja Emmi ovat vohveliyrittäjiä – tämän jutun luettuasi sinäkin tiedät, kuinka perustat yrityksen alaikäisenä

– Tuulisilta paikkakunnilta rannikkoseudulta saamme paljon asiakkaita, kun ihmiset joutuvat kulkemaan tuulessa ja tuiskussa. Tämä on vähän kuin maanviljelijällä työssään, säästä kaikki on kiinni, Salmela nauraa.

Kymmenen eksynyt Lounais-Suomen metsiin – Poliisi: Luonto hoitaa, jos metsään jää kateisiin

Kymmenen eksynyt Lounais-Suomen metsiin – Poliisi: Luonto hoitaa, jos metsään jää kateisiin

Säästät aikaa ja vaivaa, kun löydät yhteistyökumppanin tiedot yhdestä paikasta sen sijaan että keräät ne useasta lähteestä, vaikka tilaajavastuulaki ei velvoittaisikaan sinua selvittämään tietoja. Esimerkiksi verovelkatietojen selvittäminen muualta on työlästä.

Yliopistonkadun kivijalkakaupat yhdistävät voimansa – Turun keskustaan syntyy uusi kauppakatu Petrus

Yliopistonkadun kivijalkakaupat yhdistävät voimansa – Turun keskustaan syntyy uusi kauppakatu Petrus

Ympäristömme uudistumisesta huolimatta meillä kauppa käy lähes entiseen malliin. Lisäksi asiakkaat ovat kertoneet, että parkkipaikka löytyy nyt aiempaa helpommin. Siksikin on helppo ja hyvä tulla keskustaan ostoksille.

Yrittäjäpalkinnot hatuntekijä Pertti Salmelalle ja Jakke Jokilautalle

Yrittäjäpalkinnot hatuntekijä Pertti Salmelalle ja Jakke Jokilautalle

Muutama vuosi sitten merikapteeni Joakim Håkans sai idean Aurajoessa risteilevästä jokilautasta. Hän hankki omistukseensa Saimaalla aiemmin liikennöineen maantielautan. Jokilautan risteilyalueeksi valikoitui Aurakadun ja Crichtoninkadun välinen jokiosuus.

Ajohanskat, hatut, Irtohihat, lahkeet, sukat

Ajohanskat, hatut, Irtohihat, lahkeet, sukat

Tämä yksi puuvillahansikka oli esihistoriallinen versio myöhemmin päällystetyistä hopea paljeteista. Se näytti ensimmäisen kerran televisiossa loistavassa ”Billy Jean” -esityksessä Motownin 25-vuotisjuhlatelevisiossa vuonna 1983.

Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös

Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös

Tämä joustinneuleena virkattu pipo valmistui yli vuosi sitten, eli ennen kuin Kuippana syntyi. Tai oikeastaan jouduin vielä vähän muokkaamaan pipoa, kun olin ottamassa sitä käyttöön. Virkkasin niskaan lisää kerroksia, koska design oli turhan kalottilakkimainen. �� Nyt siitä tulikin oikein hyvä! Kuppimainen pipo istuu kuin hanska.

Asusteinspiraatio ja syksyn ihanimmat hatut (+ kilpailu)

Asusteinspiraatio ja syksyn ihanimmat hatut (+ kilpailu)

Kyllä se minullakin kallistuu Armi Suomi 100 -hattuun. Niin ihanan näköinen jonka uskoisin sopivan tyyliini. Uutta piristystä omaan pukeutumiseen kaipailen nyt tulevan syksyn tuntumassa:) inspiraatio on nyt vahvasti mukana:)

Suomen 10 parasta shoppailukohdetta – muotiputiikit, joihin kannattaa matkata kauempaakin

Vaatteiden lisäksi liikkeessä myydään asusteita ja pieniä sisustustavaroita. My O My muutti viime kuussa uuteen liiketilaan Aleksanterinkadulla. Aiemmin naisille ja miehille oli omat putiikkinsa, nyt naisten ja miesten mallistot saatiin saman katon alle. Putiikin sisustuksessa on käytetty rohkeasti värejä.

Pertti Salmela vuoden Hantvärkkäriksi ja Jakke Jokilautalle Yrittäjäteko-palkinto

Turun Yrittäjät ry on valinnut vuoden 2013 Hantvärkkäriksi Pertti Salmelan. Hänen yrityksensä Hattu & Hansikas on palveleva hattukauppa, jolla on myös omaa hattutuotantoa. Lisäksi Turun Yrittäjät jakaa tänä vuonna Yrittäjäteko-palkinnon. Se ojennetaan turkulaisvoimin toteutetun uuden matkailutuotteen Jakke Jokilautan ideamiehille Joakim Håkansille ja Pasi Tammiselle.