Halvin tupakka aski 2018

Halvin tupakka aski 2018

Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Eiköhän kannata lopettaa se röökaaminen, sitten voit eläkkeellä laskea kunka paljon olet säästänyt kun et tupakoinut. Meinaan sillä rahalla saa omakotitalon. Ja säästyy syövältä ja diabetekseltä. Mutta eihän sulla ole aivoja ajatella tuollaisia, kun näin ääliöjuttuja kysyt täällä. Jos siis on noin köyhä jo nyt, kuinkahan köyhä olet vanhana kun olet hassannut rahat tupakkaan ja tietty viinaankin. No kyllä noita luusereita löytyy paljon suomesta.

Tupakan hintaan jälleen hurja korotus - aski maksaa jatkossa jo yli 7 euroa

Tupakan hintaan jälleen hurja korotus – aski maksaa jatkossa jo yli 7 euroa

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen viimeisimmät terveiset sauhuttelijoille lähtivät lausuntokierrokselle kesäkuun viimeisenä päivänä. Tuolloin hallitus esitti jälleen roimia korotuksia tupakkaveroon.

Suomen halvinta tupakkakauppaa ei tupakkavero haittaa – kaikki merkit 2,80 euroa per aski

Suomen halvinta tupakkakauppaa ei tupakkavero haittaa – kaikki merkit 2,80 euroa per aski

Suomen halvin tupakka-aski löytyy Tallinnan-laivan ravintolasta. Tallink Silja -laivayhtiön laivoissa aski maksaa 2,80 euroa merkistä riippumatta. Helsinki-Tallinna-reitin laivat seilaavat Viron lipun alla, eli niissä noudatetaan Viron tupakkalakia.

Hukkasiko lapsesi taas kotiavaimensa? - Älylukko tuo turvaa ja joustoa lapsiperheen arkeen

Hukkasiko lapsesi taas kotiavaimensa? – Älylukko tuo turvaa ja joustoa lapsiperheen arkeen

Mikäli Suomen naapurimaat pitävät verotuksensa ennallaan, kasvaa tupakka-askin hintaero entisestään sekä idässä Baltian, Venäjän ja Suomen välillä että myös länsirajalla Suomen ja Ruotsin välillä.

Mikä on halvin tupakka-aski tällä hetkellä?

Mikä on halvin tupakka-aski tällä hetkellä?

Tuo on muuten semmonen juttu, kun kassat ei saa kertoa valikoimaa,eikä hintoja näe, että poljetaan kuluttajan oikeutta vertailla hintoja. Missään muussa asissa ei kyllä joudu ostamaan sokkona. Vai laitettaisko alkossakin hinnat ja pullot piiloon….. se kävisi minulle ijan hyvin. Sen harvan kerran kun mitään ostan viinaksia, on sen taivaallisen sama mitä maksaa.

Tupakan hinnoissa huimat erot EU:ssa: Kallein maa lähes tuplasti Suomea tyyriimpi – halvimmillaan askin saa alle puoleen hintaan

Tupakan hinnoissa huimat erot EU:ssa: Kallein maa lähes tuplasti Suomea tyyriimpi – halvimmillaan askin saa alle puoleen hintaan

Kalleinta tupakointi on Isossa-Britanniassa, jossa aski maksaa noin 10,5 euroa. Seuraavina seuraa Irlanti, jossa tupakka maksaa hieman 9,7 euroa askilta. Kolmantena on Ranska, jossa askin hinta on yli 6,7 euroa.

Nämä 9 muutosta hallitus tekee elämääsi: Tupakka-askin hinta nousee, Koskenkorva kallistuu ja pienimpiin eläkkeisiin 9 euron kuukausikorotus

Verokarhu ottaa ensi vuonna kansalaisen kukkarosta erilaisia haittaveroja. Niillä on vähiten vastustajia ja harva haluaa luopua paheistaan. Tuloverot eivät juuri kiristy. Yle listasi yhdeksän muutosta kansalaisten elämässä.

TPD tupakkatuotedirektiivi asettaa vaatimuksia tupakkatuotteiden kauppaan osallistuville toimijoille

Viipurin veikoilta ostaessa kannattaa olla tarkkana kun ostaa alkoa tai tupakkia, on varmasti lain sallimat määrät. Se eräs myyjä herra kyttää sisällä ja ulkona. On tehnyt sitä jo kauan. Ilmoittaa suomen tulliin puhelimitse. Nähty on näin tekevän, rekkari ylös ja soitto. Suomen puolelle saapuessa vastaanotto komitea vastassa.

Tutustu lyhyeen oppaaseen sähkötupakan aloittajalle

Sähkötupakka-merkkejä löytyy enemmän kuin lepakoita kellotapulista tai Trumpilta tviittejä. Kyllähän siinä ahkerinkin googlettaja jo hämmentyy. Kun sähkötupakan aloitus on mielessä, alta löytyy lyhyt opas alkuun. Tai marssi suoraan myymälään ja jutellaan vähän, minkälainen sinulle sopisi. Testaillaan yhdessä maut ja mallit. Sähkötupakoita on suunniteltu lukuisiin erilaisiin käyttömieltymyksiin ja -tarkoituksiin.

Tupakointi, erikoiskahvit… Kuinka kalliiksi paheesi tulevat?

Tupakkaveroa korotetaan jälleen ensi vuonna reilusti, ja askin hintaan tulee noin 1,2€ lisää. 10 vuotta sitten tupakka-aski maksoi noin neljä euroa, mutta tupakoinnin yhteiskunnalle kalliiden haittojen takia veroa on nostettu jatkuvasti. Tällä hetkellä 20 savukkeen askin hinnat ovat 6-8€ paikkeilla.