Haalarimerkkien asettelu

Haalarimerkkien asettelu

10 kultaista sääntöä: Näin käytät haalareita oikeaoppisesti

Lahkeiden vaihto ei ole Jyväskylässä kovin yleistä. Yksi syy asiaan on se, että monet seurustelevat parit opiskelevat samaa alaa, eikä lahkeiden vaihdossa ole näin mitään näkyvää eroa. Penttilän siniset Sane- ja Laitamon mustat Pedaali-haalarit erottuvat siis joukosta erivärisine lahkeineen.

TYYn jäsenenä saat Turun Sanomat veloituksetta!

TYYn jäsenenä saat Turun Sanomat veloituksetta!

Yksinkertaistettuna tapahtumakuvauksissa kerrotaan mikä tapahtuma on kyseessä, missä ja milloin se pidetään, ja ennen kaikkea miksi tapahtumaan tulisi osallistua. Oulun yliopistossa toimii noin kahdeksankymmentä järjestöä tai yhdistystä, ja osa niistä järjestää tapahtumia viikoittain, joten opiskelijoilla on suoranainen runsaudenpula. Täten järjestöjen tulee panostaa oman tapahtuman markkinointiin, jotta se erottuisi muista vastaavista.

Oulun yliopiston lukuvuosi saateltiin maanantaina aamupäivällä liikkeelle, kun yliopistolaiset kokoontuivat Oulun keskustaan Rotuaarille rentoon aamupäivätapahtumaan.

Oulun yliopiston lukuvuosi saateltiin maanantaina aamupäivällä liikkeelle, kun yliopistolaiset kokoontuivat Oulun keskustaan Rotuaarille rentoon aamupäivätapahtumaan.

Keskiviikkona koettiin haikeutta ja iloa vaihtareiden kanssa, osan vaihtoaika Turussa on lopuillaan ja kotiosoite kutsuu. ESN järkkäsi Farewell Partyn lähdön kynnykselle. Stereotyypioiden kultakaivos Rahvaat bileet by Elba ja Trade sai juhlakansan repeilemään, nauramaan vatsa kippurassa. Torstaina sykittiin Piparibileet 2018 -yössä kahdessa kerroksessa ja perjantaina viihdyttiin legendaarisissa Lynin Pikkujouluissa

Tuotantosuunnittelun merkitys teatterituotannossa

Tuotantosuunnittelun merkitys teatterituotannossa

KOM-teatteri on vuonna 1971 perustettu ryhmämuotoinen teatteri. Teatterin tavoitteena on vaikuttaa yhteiskuntaan ja tehdä korkeatasoista, taiteellisesti kunnianhimoista sekä monimuotoista teatteria. Teatteri sijaitsee Helsingin Ullanlinnassa, jossa sillä on kaksi näyttämöä.

Joten, miksi siis kannattaa hakea yliopistoon?

Joten, miksi siis kannattaa hakea yliopistoon?

Kevään viimeinen luentoviikko on huomisen päivän jälkeen ohi. Kevät on mennyt todella nopeasti, enää kaksi viikkoa jäljellä, jonka jälkeen kolmas vuosi lääkiksessä on paketissa. Tammikuussa, kun klinikka alkoi, oli 19 viikkoa kesälomaan, ja nyt niistä on enää jäljellä kaksi. Mihin aika oikein menee? Kahden viikon jälkeen täällä kirjoitteleekin puolikas lääkäri!!

Järjestäjä!! Mitä scouter sanoo conin kävijämäärästä??

Järjestäjä!! Mitä scouter sanoo conin kävijämäärästä??

Sekä Tsubasa että xxxHolic ovat viimeisessä juonikaaressaan ja CLAMP aloittaa uuden shoujomangan vuonna 2009. Oma toiveeni on, että ryhmä päättäisi ennen uuden sarjan aloittamista vanhat projektinsa, mutta kaikkea ei näemmä voi saada.

Kuvia laitteistoistanne ja kuunteluympäristöstä yleensä

Kuvia laitteistoistanne ja kuunteluympäristöstä yleensä

Kyllä on ollut niistä paljon iloa, kun on jo syntynyt mekkoa, hametta, laukkuja, päiväpeitto. Blogini vakiintuneemma lukijat jo tietävätkin, että rakastan kierrätysompelua. Jos pussukan ompelu kiinnostaa, TÄÄLTÄ löytyy kiva ohje. Hänen perustamassaan yhden naisen yrityksessä INTOA designissa yhdistyvät. Nuppineulatyyny säilykepurkista Nyt kierrätetään ja tuunataan Pannunalunen kahvipusseista punomalla Pikkukori kahvipusseista tuohikoritekniikalla Pikkukori.

Ompelutyö: Sopivan kokoinen kassi jumppavarusteille

Ompelutöissä täytyy useimmiten leikata työn osat isosta kangasrullasta tai -pakasta. On tärkeää, että luokassa on riittävästi tilaa kankaiden levittämiselle, jotta kaavojen asettelu kankaalle ja palojen leikkaaminen onnistuu vaivattomasti. Isojen kankaiden levittely vie pajon luokkatilaa ja sen vuoksi työskentelytila käy luultavasti ahtaammaksi muutenkin. Silloin täytyy muistaa työturvallisuussäännöt erityisesti, sillä saksien ym. ompelutarvikkeiden kanssa kulkeminen saattaa aiheuttaa vauhdissa pieniä vaaratilanteita.

Sinun tulee olla rekisteröitynyt käyttäjä ja kirjautunut sisään nähdäksesi tämän alueen.

Sinun tulee olla rekisteröitynyt voidaksesi kirjautua sisään. Rekisteröityminen vie vain hetken, mutta antaa sinulle lisää mahdollisuuksia. Sivuston ylläpitäjä voi myös antaa erityisoikeuksia rekisteröityneille käyttäjille. Muista lukea käyttöehtomme ja siihen liittyvät käytännöt ennen kirjautumista. Muista myös lukea keskustelufoorumin säännöt.