Fredrikinkatu sisustusliike

Fredrikinkatu sisustusliike

Ostamassa, myymässä tai vuokraamassa? Löydä arvokkaita vinkkejä asumiseen.

Koti Store kuuluu Punavuoren Design Districtin tuoreimpiin tulokkaisiin. Pääsin juhlistamaan liikkeen avajaisia viime viikonloppuna. Liike yhdistelee montaa eri sisustustyyliä ja kaupan on myös värikkäitä elementtejä, eikä pelkkää mustavalkoista, mitä useat sisustusliikkeet tällä hetkellä tarjoavat. Pieni myymälä oli kotoisasti ja kauniisti somistettu, ja iloa toi esimerkiksi kauniin vihreä seinä.

Näin suomalaisten sisustusmaku on muuttunut – ylellisen sisustusliikkeen omistaja Irene Lemmetti kertoo

Näin suomalaisten sisustusmaku on muuttunut – ylellisen sisustusliikkeen omistaja Irene Lemmetti kertoo

Fredrikinkatu Helsingin Punavuoressa kuhisee keskipäivän kiirettä, mutta sen varrella sijaitsevassa sisustusliike Zarrossa on levollista. Vain raitiovaunujen äänet kantautuvat vaimeasti sisään isojen näyteikkunoiden takaa.

Kommentoi juttua: Helsingin uudet sisustusliikkeet

Kommentoi juttua: Helsingin uudet sisustusliikkeet

Kuusilinna Oy on kotimaisten sohvien erikoisliike jo vuodesta 1941. Helsingin Annankadun myymälästä löydät oman sohvamalliston lisäksi muita laadukkaita kotimaisia sohvamerkkejä. Kuusilinna Living on uusi sohva- ja sisustusliike Porvoon Vanhassa Kaupungissa. Kuusilinnan oman sohvamalliston lisäksi valikoimiimme kuuluu kauniita ja tarkoin valittuja kotimaisia sekä pohjoismaisia sisustustuotteita. Tuotteita löytyy nyt myös verkkokaupasta.

Shoppailuopas Helsingin sisustusliikkeisiin

Shoppailuopas Helsingin sisustusliikkeisiin

Monipuolinen Cilla’s löytyy kätevästi läheltä Linnanmäkeä, joka on ainakin lapsiperheillä lähes pakollinen kesäloman vierailukohde. Cilla’sin ydinajatus on tarjota pääosin ekologisesti tuotettuja, eettisiä ja kivannäköisiä tuotteita kotiin. Valikoima koostuu tekstiileistä, astioista, sisustustavaroista ja kodin käyttötavaroista. Täältä löydät kesällä kätevät Rug Solidin muovimatot, The Organic Companyn luomupuuvillapyyhkeet ja -viltit sekä kylppärinmatot. Mukaan tarttuvat helposti myös graafiset julisteet ja postikortit.

The details are not the details. They make the design.

The details are not the details. They make the design.

Vastausta odotellessa: Vastaan kommentteihin jokainen päivä, ja eilenkin vastailin yli 40 kommenttiin. Olen lauantaista johtuen tosi pahasti viime viikon kommenttivastauksissani aikataulusta jäljestä, mutta tänäkin iltana yritän saada vastattua niin moneen kuin vain ikunaan saan näppäimistöstäni vauhtia irti. ��

SYÖ!-viikoilla mukana 80 ravintolaa Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla

Myymälästämme löydät kaikki suosikkimatot aina villamatto Tertusta, Saana ja Ollin suunnittelemaan, aurinkoisesta hiekkarannasta inspiroituneeseen kierrätyspuuvillamatto Dyyniin. Konseptimyymälästä löytyvät myös kesään sopiva, ihanan paahteinen ja pyöreä juuttimatto Natur sekä klassinen ja pelkistetty yksivärinen villamatto Norm. Uudessa konseptimyymälässä on myös oma alueensa Finarte Studiolle: uusin konseptimme esittelee asiakkaan toiveen mukaiset custom-mitoitetut ja kierrätysmateriaaleista lähituotantona Virossa valmistetuista minimalistisen ilmeen puuvillamatot.

Pieni kiva piristää kodin ja mahtuu matkalaukkuun

Hienostunutta ja naisellista sisustusta löytää putiikki Proloquesta ja siellä saattaakin olla tuotteita, joita ei löydy mistään muualta. Liikkeen valikoima onkin harkittu, mutta yllätyksellinen ja edustaa koristeellista tyyliä.

Yritykset toimialoittain: Sisustusliikkeitä

Lahjavinkkejä toivotaan säännöllisesti, joten kokosin omista suosikeistani yli neljäkymmentä Helsingin kantakaupungissa sijaitsevaa paikkaa. Liitin mukaan osoitteet, muista tarkistaa aukioloajat! Tästä tulikin melkoisen kattava shoppailuopas, joten tarkoitus on ajan mittaan kartuttaa tätä lahjavinkkilistaa, kun sopivia paikkoja tulee vastaan.

#1164 APTEEKKIKAAPPI / FREDRIKINTORIN APTEEKKI

!tiedoite! Liikkeemme on auki toistaiseksi normaalisti. Tilamme ovat isot ja etäisyyden pitäminen kanssaihmisiin on mahdollista ja pyydämme asiakkaitamme myös tekemäään niin. Ethän tule mikäli tunnet itsesi kipeäksi. Yskimistä ja köhimistä on vältettävä tiloissamme ja pidettävä riittävää etäisyyttä toisiin ihmisiin. Tarpeetonta esineiden koskettelua tulee myös välttää. Liikkeessämme on käsidesiä.

Onko Costa del Sol nähty? Atlantin Andalusia on raikas ja romanttinen

We may request cookies to be set on your device. We use cookies to let us know when you visit our websites, how you interact with us, to enrich your user experience, and to customize your relationship with our website.

Sisustuskauppa antaa parhaat sisustusideat

MIA Designin taustalla hääräilee kaksi erittäin ihastuttavaa siskosta ♥ Ystäviemme Miian ja Annukan yhteinen intohimo sisustukseen sai heidät perustamaan oman yrityksen. Heidän matkaansa on ollut upeaa sivusta seurata!